Mitä sanoa hyvälle tuttavalle, joka aiemmin kertoi raskaudestaan ja iloitsi siitä.Nyt todennäköisesti menettänyt lapsen.Mitä tälläisessa tilanteessa voi sanoa? Otan osaa ei mielestäni kuullosta kovin hyvältä.
Mitä sanoa??
vaikeata...
131893
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Ole vierellä, kuuntele jos hän haluaa puhua.
Hän voi olla todella herkässä tilassa, joten
ole varovainen sanomisiesi kanssa. Minulla oli
ystävä, joka ei osannut ollenkaan asettua asemaani
kun sain keskenmenon. Empatia on siis tärkeää.
mitä sanoa, kun vain olet... Jo se, että pohdit asiaa täällä kertoo siitä, että osaat ihan varmasti sanoa jotain, mikä ehkä auttaa surussa. Ei siinä välttämättä tarvitse sanoa mitään sen kummempaa kuin vaikkapa "paska juttu", jos se tulee suoraan sydämestä.
Lue näitä juttuja tältä palstalta, niin tiedät vähän enenmmän, miltä km voi tuntua. Varmasti on tuhat tai triljoona tapaa kokea menetys.
Tärkeintä on varmaan se, että keskenmenon kokenutta ei tarvitse pelätä tai välttää tai toisaalta ei tarvitse hyysätä sen enempää kuin muulloinkaan. Tokihan aina voi vaikka kysyä, että voisiko tehdä jotain käytännön hommaa, jos vaikka surultaan ei jaksa kaupassa käydä.
Omat ystäväni ovat kyllä olleet ihania, kukin tavallaan. Äitini on ollut hassuin, hänkin hyvin rakastettavalla tavalla.
Neuvoni on siis: kysy kaveriltasi, mitä hän haluaisi?
Elämässä sattuu ja tapahtuu. Sano että hänellä on vielä paljon josta olla kiitollinen, esim. ettei asu Sambiassa, jossa on nälänhätää ja lapset kärsii ja elukat kuolee ja kaikki kuolee. Lottovoitto syntyä Suomeen. Ei kun nyt pää pystyyn eikä marmateta turhista, eiks je? :)
Itselläni myös 2 keskenmenoa ja empatia todellakin oli se, mitä olisin kaivannut. Sitä en saanut edes mieheltäni! Useimmat tuttavani (mukaanlukien äitini ja mieheni) lohduttelivat just tolla tyylillä "maailmassa on pahempiakin asioita" ja "ole kiitollinen siitä mitä sulla on". Sen verran vain haluan sanoa, että jos ei tiedä tuollaisen menetyksen tuskasta mitään, on parempi olla hiljaa ja vaan olla läsnä, kuin alkaa syöttää mitään "kuinka paljon pahemmin asiat voisi olla" -juttua.
En tarkoita pahalla sanoa, mutta asia ei tosiaan ole niin yksinkertainen. Toiset ottavat km:n kovemmin kuin toiset. Itselläni ensimmäisestä kohta 1,5 vuotta ja itku pääsee vieläkin, sitä tuskaa ei ole edelleenkään poistanut mikään. Pää on pystyssä, tottakai, mutta hieman loukkaisi jos mulle (tänä päivänäkin vielä) sanottaisiin, että "ei marmateta turhista".
Sori jos nyt protestoin liikaa, mutta kuten sanoin, ymmärrystä, empatiaa ja olkapäätä tarvitaan. Ei vertailua siitä miten hyvin asiat kuitenkin ovat tai vetoamista siihen "tämä oli jonkun tahto" tms. Tätä mieltä olen, enkä varmasti ole ainoa.
Yhdyn täysin edelliseen mielipiteeseen. Itselläni meni edellinen raskaus kesken jo 5 vk:lla, mutta siitä huolimatta olin jo ehtinyt asennoitua äidiksi tulemiseen niin vahvasti, että menetys tuntui todella suurelta. Onneksi en joutunut kuulemaan edellisen kaltaista vähättelyä vaan ystäväni yrittivät helpottaa oloani osoittamalla, että ymmärtävät kuinka tärkeä se pieni olento minulle oli.
Tässä hyviä neuvoja, löytyvät myös osoitteesta http://metku.net/~pesu/keskenmeno.html
Keskenmenon kokeneen ystävälle
Vältä seuraavia lausahduksia:
"No sehän oli vasta niin alussa"
"Eihän se edes ollut vauva vielä tossa vaiheessa"
"Sehän oli vaan pari solua noin aikasessa vaiheessa"
"Te ootte vielä nuoria, onhan teillä aikaa yrittää uudelleen"
"Parempihan se oli nyt kuin myöhemmin"
"Kyllä luonto poistaa vialliset"
"Teidän aika ei ollut vielä saada lapsia"
"Kyllä te vielä saatte tällasen koliikkivauvan itekin - haluutsä tän lainaksi pariks päiväksi?"
"Kyllä sulla nyt jo pitäis olla parempi olo"
"Kyllä mä tiedän miltä susta tuntuu" (silloin jos et ole itse vastaavaa kokenut)
"Kyllä se siitä nopeesti ohi menee"
"Älä itke"
"Aika parantaa"
"Se oli Jumalan tahto"
Tee mielummin jotain seuraavista:
Älä karta keskenmenon kokenutta.
Kuuntele. Kerro, että jos haluat puhua siitä niin kuuntelet.
Sano, että olet pahoillasi.
Lähetä kortti tms. osoittaaksesi että välität.
Voi että joku vielä päästää tuollaisia typeryyksiä suustaan! On ihan käsittämätöntä empatian puutetta tuollainen! Älä vaan ikinä sano tuollaista kenellekään.
Itselläni on ollut keskenmeno ja voin omasta puolestani sanoa että se on ollut elämäni kamalin kokemus. Ystävien ja läheisten osanotto ja pelkkä olemassaolon näyttäminen ovat tärkeitä tällaisessa tilanteessa. Minun läheisistäni, jotka asiasta tietävät, ei kukaan ole osoittanut minkäänlaista kiinnostusta siihen miten minulla menee ja miltä tuntuu, ja se sattuu. Onneksi minulla on fiksu mies ja pari hyvää ystävää jotka ovat ymmärtäneet miten parhaiten auttaa minua.
En ole itsekeskeinen ihminen ja maailman ongelmat koskettavat minua kovastikin, mutta ei se poista tätä valtavaa surua jonka keskenmeno aiheutti. Enkä minä maailman ongelmia poista olemalla surematta lastani joka ei saanut syntyä. Minulle hän oli jo olemassa.
Joten yritä nyt hyvä ihminen ottaa vähän enemmän empatiaa peliin, niin on maailma edes vähän parempi paikka meille kaikille!
mutta tuollaiset kommentit juuri ovat niitä pahimpia - vähättely ei lohduta, se vain näyttää, että toinen ei edes yritä ymmärtää.
Minulla on keskenmeno päällä juuri nyt. Hyppään vessaan joka viides minuutti ja verta tulee kauheasti. Vuoto alkoi jo eilen. Kipu on epämiellyttävä, mutta toivottavasti kestän sen joten kuten. Unohdin ostaa särkylääkkeitä. Olisi ihana, jos olisi joku, joka kävisi edes hakemassa särkylääkettä. Mietin tässä, pitäisikö yrittää kestää, vai lähdenkö apteekkiin, ja jos lähden, pyörrynkö rattiin - on sentapainen olo. Ja tahrinko autonistuimen vereen. Käytännön ongelmia, eikä ehkä kuulosta isoilta asioilta, mutta oloni on tosi kurja juuri nyt.
Sisareni tiesi raskaudestani ja otti osaa. Nyt hänestä ei ole kuulunut. Ei kai tiedä, mitä sanoa.
Ja lämpimiä rutistuksia.Ja taas haleja sulle...
jonka äiti on juuri kuollut: "Mitäpä tuosta valittamaan, onhan sinulla vielä isä, monilla ei ole isääkään."
Kyllä se suru on surullista silloin kun se sattuu omalle kohdalle, ihan riippumatta siitä, että muutkin kärsivät. Ei kärsivän tunteita tarvitse pelätä.
Ehkä sinä et ole vielä joutunut kokemaan paljon murheita. Ja se on hyvä. Toivon, ettet joudu jatkossakaan:)
auttoi, ja nyt tuntuu olo jo aika normaalilta. Enkä pyörtynyt autoonkaan. Apteekin tyttö yritti patistaa lääkäriin, mutta ei siitä kai tänään mitään hyötyä olisi - olisivat vain voineet vahvistaa, että juu, kyllä sulla tosiaan on keskenmeno kyseessä. Jälkitarkastus varmaan on paikallaan, myöhemmin.
Kiva, että on tämä rupattelupaikka.
kun sain keskenmenon,yleisin kommentti melkein kaikilta oli "noh, oot vielä nuori,kerkeät kyllä" (=19v)! maailman raivostuttavin tapa "lohduttaa"! keskenmeno on omaisen menetys ja siihen tulisi ulkopuolisten suhtautuakin siten.kaikista paras tapa lohduttaa on kun ottaa kaulasta kiinni ja rutistaa.se kertoo mielestäni paljon enemmän kuin tuhat sanaa ja on hyvä keino kun mitään sanoja ei muutenkaan keksi.
Ja voi kysyä, miltä tuntuu, ei tarjota ohjeita, vaan kuunnella. Ja voi tarjoutua auttamaan käytännön asioissa, sekin osoittaa, että välittää.
käy kylässä, kuuntele "murheet" keitä vaikka teetä... riittää kun olet vain paikalla..