Olen 37 rv. Supistukset ja olo muutenkin on välillä melkein sietämätön. Mä en haluais millään tavalla poiketa mun kavereista ja siksi olen paljon kavereiden kanssa kaupungilla rällästämässä. Mä en todellakaan haluais hissutella kotonakaan mun pienessä kaksiossa.
Yhdelläkään mun kavereista ei ole vielä omaa kämppää ja aina kun menen ison mahani kanssa heille kylään, kaverieni äidit ovat heti kyttäämässä, että miten jaksan ja kyselemässä vointia. En mä tietenkään viitsi sanoa, että supistukset on aika kovia ja liikkuminen vaikeaa, kun maha on laskeutunut niin alas, ettei meinaa istuultaan ylös päästä, saatika kenkiä laitettua.
Yksikään mun kavereista ei ole samasa tilanteessa, ni ei nekään voi ymmärtää. En ole edes puhunut tästä oikein kenellekkään. Yritän vaan roikkua kavereitten perässä ja olla näyttämättä miten vaikeaa mulla oikeastaan onkaan.
Tottakai mä lähden kavereitten kanssa kaupungille, jos ne pyytää, kun lähtisin muutenkin ilman tätä isoa mahaakin.
En tiedä miten jaksan tälläistä rääkkiä. En vain pysty myöntämään itselleeni olevani heikko. Kotityöt ja kaupassa käynnit tämän kaiken päälle.
Synnytyskin pelottaa, enkä haluaisi astua jalallanikaan neuvolatädin huoneeseen.
Voisiko kivut olla vähäisemmät, jos kuitenkin hissuttelisin kotona?
Kommentoikaa, että olenko ihan seko kun teen tälläistä??
Ymmärtääkö kukaan tätä mun pointtia, että en halua jäädä yksin kotia ja vaan peloissani odottaa. Siksi yritän olla kavereiden kanssa kaupungilla, jotta unohtaisin heikkouteni! Ei muidenkaan mun ikästen ole vaikea liikkua, niin ei munkaan sillon ole vaikea liikkua! Joka päivä itkettää tää tällänen helvetti. Olenhan itsekkin melkein lapsi vielä.
Voiko tälläinen ns. ylisuorittaminen olla vaarallista vauvalle?
Koko ajan kauhee pelko, että kun olen yksin kaikki illat ja yöt kotona, että osaanko toimia järkevästi kun synnytys alkaa. Juuri tuon takia haluan olla ihmisten ilmoiila viimesiin päiviin asti. Se vaan on niin raskasta... Tämän ikäisen pitäisi vielä pelätä pimeääkin, eikä todellakaan miettiä mitään synnytystä!! Ei ole vanhemmistakaan pahemmin apua...
Eikä ystävät ymmärrä asioiden vakavuutta, vaikka niiltä muuten tukea saisinkin. Lapsi oli suunniteltu, mutta kaikki muuttui lapsen isälle tapahtuneen onnettomuuden myötä. Kaverit on mun ainoa tuki ja ne saa mut jaksamaan, mutta nekin on aina kaupungilla. En haluais niistäkään luopua yhden raskauden takia.

Vastaukset 9
Vanhimmat
oot?
minä häntä paljon nuorempi. Pidän itseäni kuitenkin henkisesti paljon ikäistäni vanhempana, mutta nyt on alkanut itsevarmuuteni järkkyä. Tosissaan lasta yritettiin, kun olin itse peruskoulun saanut pulkkaan.
Kysäise esim. neuvolasta, olisiko heillä tietoa kuntasi tukihenkilöistä. Turvallinen ja luotettava aikuinen tulisi varmaan sinulle tarpeeseen, saisit keskustella mieltäsi painavista asioista ja apua käytännön asioiden hoitamiseen. Tukihenkilö voisi tulla mukaaasi myös synnytykseen, mikäli haluat.
Toivon sinulle ja lapsellesi hyvää jatkoa!
Mielestäni voisit rauhoittua ja olla kotona (tottua kotona olemiseen), koska sitten kun vauvveli syntyy ei sitä kauheesti tule lähdettyä ainakaan aluksi kaupungille kavereitten kanssa. Tuleva pieni lapsi tarvitsee sinua paljon enemmän kun kaverit, ei silti kavereita kannata hylätä. Pyydä ihmeessä kavereita luoksesi kahville tai muuten vaan käymään... En osaa muuta neuvoa
puhuisit vanhempies kaa ja kertoisit ihan avoimesti mikä on homman nimi ja mitkä on olot. Omasta äidistä on paljon apua ihan jo henkisesti kun vaavi syntyy ja olis viel tosi hyvä jos äitisi vois olla alussa auttamas sinuu et pääsette vaavis kans alkuun arjessa. Ysin voi olla aika vaikeaa synnytyksen jälkeen kun se vaavin tulo mullistaa elämän ihan totaalisesti, tuki olis hyvä olla. Mut sit se alkaa sujuu varmast hyvin! :)
Jos välit ei oo hyvät vanhempien kaa ni yritä paikkailla ja pyydät apua vaikka tuntuis silt et ei onnaa mut kantsii edes yrittää. en tiie siu tilannetta tuos asiis mut valaise vähän mikä on meininki?
Ymmärrän sinuu toisaalt tuos asiis et olot on yksinäist (itselläkin oli välil odotus aikana kun ystävät oli ihan eri elämäntilanteis ja tuntu et eivät ymmärrä minuu ja odottavan elämää)mut eiks siult löytyis joku luottoystävä kenet voisit pyytää n. tukihenkilöks? tai jos laittaisit ilmoituksen johkii et etsit nuoria äiteja kavereiks/juttuseuraks siu paikkakunnalt/kaupungist.
hyviä vointeja siulle!
Nii se unohtu viel et kantsii puhuu neuvolas et sielt kautta hankkis siulle perhetyöntekijän avuks alkuaikoina. Saisit levätä välil tai käyä ulkona kaupoil tai kampaajal tj.. Onnistuis kodinhoitokin helpommin jos olis joku vauvan kaa välil pari tuntii.
tai todella omituinen ihminen.
Hei,
raskausviikkoja sulla on niin paljon, että ei taida enää se rehkiminen olla sinällään erityisen vaarallista vauvalle. Mutta sun oma olosi olisi varmasti parempi, jos voisit vähän levätä. Ja sitä kautta kyllä vauvankin olo olisi parempi, sillä sun stressisi leviää myös vauvaan. Mutta yksinäisyys ja pelko ei taida olla yhtään sen parempi asia vauvallekaan.
Ilmeisesti neuvolasta ei ole ollut sinulle apua. Eikö terveydenhoitaja ole tukenut tarpeeksi?
Olen jostain lukenut, että esim. kätilöopiskelijoista voisi löytyä tukihenkilö synnytykseen. Voisitko kysyä tällaista terveydenhoitajalta? Jossain paikkakunnilla saattaa olla tukihenkilötoimintaa muutenkin.
Tsemppiä sulle! Toivottavasti löydät apua jostakin ja toivottavasti saat vähän levättyäkin.
Ei tämmöistä olekkaan........mutta mitäs jos oikeasti onkin!! MIETTIKÄÄ SITÄ.. Ja sitä saatte pitkään miettiäkkin.
Aikuiset tän luultavasti tajuaakin, mutta lapsia pitäisi varmaan vähän herätellä. Ei elämä aina ole niin ruusuista kuin luullaan.
"Toivon hartaasti että tämä tyttä on provoilija!"
Sanoisin noin, jos tälläisen näkisin. Mikä sitten sai keksimään tälläistä..? :)
Ymmärrätekö, että todella kauheaa, että maailmassa on asiat näin. :(
Tälle pitäis tehdä jotain....kaikki on Jumalan käsissä. Miettikää sitäkin.
Tämä oli ylemmältä taholta tarkoitettu niin, että teen näin. Keksin provon, joka toivottavasti herättää ihmisten mietteitä. Olisin voinut tietty käyttä omaa asiallisuuttani ja olla kirjoittamtta koko juttua.
Miettikää, jos Suomessa on jollain asiat näin... Se tyyppi on samassa ongelmassa ja sai ehkä apua lukiessaan minun provoilua.
Suoritin asian kunnialla loppuun ja paljastutin itseni. Älkää enää kommentoiko turhia!
~KIITOS~