Matt. 18: 23-35
Kun Pietari kysyi Jeesukselta, kuinka monesti hänen täytyi antaa anteeksi veljelleen luulleen seitsemässä kerrassa olevan kyllin, kuten fariseukset opettivat, Jeesus tahtoi osoittaa kyselijän ja meidän kaikkien sydämessä piilevän omavanhurskauden poikasen sekä sen vaarallisuuden, ja siksi hän esittikin vertauksen taivasten valtakunnasta ja armottomasta palvelijasta.
Miten suruton on omavanhurskas? Tiedämme, että suruttomien suureen lääniin mahtuu sekä tekopyhäin että järkiuskoisten ja julkijumalattomain joukot. Yhteistä niille kaikille on, ettei niissä oleva asukas pidä tarkaa lukua rikkomuksistaan, vaan luulee kyllä selviävänsä niistä sekä ihmisten että Jumalan edessä. Hänellä on vieläpä vara sanoa: "Minä sovin kaiken kahden kesken Jumalan kanssa, en minä tarvitse Jumalan valtakuntaa:" Tuollainen ihminen voi mielelläänkin käydä kuulemassa Jumalan sanaa, mutta hänelle ei tule reikää omaantuntoon, vaan kuitenkin luulee suruton, että voi tehdä reiän taivaaseen ja mennä siitä sisälle koska vain suvaitsee. Tlinteolle hän ei halua tässä elämässä tulla, ennenkuin hänet siihen pakolla tuodaan. Kuningas, se on kuninkaallinen papisto, Jumalan valtakunta, tahtoo tehdä Jumalan vanhurskauden mukaan tiliä jo täällä, ennen kuin ihminen kadotukseen suistuu. Toivomme, että kaikki suruttomat kymmenentuhannen leiviskän velalliset tulisivat huomaamaan velkansa ja että heille tulisi hätä synnistä.
Näemme vertauksesta edelleen, kuinka tarkkaa on taivaallinen tilinpito, paljon tarkempaa kuin suruttoman sydän. Velan määrä on tarkoin tiedossa ja ylhäällä. Se lausutaan julki sellaisena kuin on, kaunistelematta. Kaunistelematta langetetaan myös tuomio tilinvaatijan suusta ja se tuomio on kärsittävä sillä sen vaatii oikeudenmukaisuus eli vanhurskaus.
Kun suruton nyt kuulee ankatan tuomionsa, hänelle voi tulla hätä. Kuitenkin vaikuttaa omavanhurskaus sen, että herännyt sanoo maksavansa koko velan, kunhan saa ensin vain sen verran armoa, että pääsee jaloilleen, vaikka velkojan tuomio on, ettei hänellä poloisella ole millä maksaa. Herännyt ihminen pelkääkin kuolevansa ennenkuin on ehtinyt maksaa kaiken Jumalalle, mutta suruttomana hän oli aina valmis kuolemaankin.
Nyt jos kuningas, se on taivasten valtakunta, ei armahtaisi noin taitamattomasti ajattelevaa synnihädässä olijaa, täytyisi niin heränneen kuin suruttomankin mennä onnettomaan iankaikkisuuteen. Kuitenkin vertauksesta näemme, kuinka Jumala armossaan liikuttuu heränneen syntisen hädästä, vaikka tämä väärinkin käsittää kykynsä. Jumala tuo omiensa kautta armonsa antaen synnit eli koko velan anteeksi ja päästää velallisen köysistä, joilla lakipyöveli on häntä raahaamassa kadotuksen vaivaan. Mutta päästämättä ei herännyt pääse armonajassa helvetistä vertauksemmekaan mukaan.
Jo olisi ollut hyvä tuon armahdetun velallisen tila, jos hän olisi huomannut, kuinka suuri ja hyvä työ hänelle tehtiin. Olisi hänellä totisesti ollut syytä iloita ja tehdä niitä päätöksiä, ettei enää tahallaan tee uutta velkaa. Näinhän Jumalan omat yhä tekevätkin, kun muistavat, kuinka paljon ovat saaneet anteeksi. He tietävät, ettei ole ollut Jumalalle helppoa antaa anteeksi ja etteivät ole helposti ansaitut ne sanat, jotka syntisen synnistä päästävät, vaan niiden vuoksi on vuotanut pyhä veri ja viaton kärsinyt kadotuksen tuskat sekä Jumalan hylkäämänä olon.
Ei ymmärtänyt vertauksen velallinen, mitä oli saanut anteeksi, vaan jäi jokseenkin lainalaiseen tilaan. Tosin hän kuuli, että velkaa ei enää ollut, mutta ei ottanut usko syttyäkseen. Ihmekös sitten olikin, että hän lähti pois paikasta, jossa oli saanut kaiken velan anteeksi. Parempi olisi palvelijalle ollut, että hän olisi Pietarin kanssa mennyt ulos väärän hurskauden ja suruttomuuden leiristä itkemään syntejään, mutta hän meni pois armovaltakunnasta. Tuli ansiomieli ja oman voiman tunto.
Jo oli ulosmenijä saanut hyvän valaistuksen, mutta ei niinkään omista vioista ja Jumalan armosta, vaan kanssapalvelijan vioista. Niinpä hän huomasi toisen olevan hänelle velkaa sata denaaria, vaivaiset sadan päivän palkan. Mitä se oli kymmeneentuhanteen leiviskään verrattuna, ei mitään, mutta ulosmenijälle ne tuntuivat olevan hyvin tärkeitä. Ehkä hän luuli niillä voivansa lyhentää omaa velkaansa tai ainakin tulevansa parempaan asemaan Jumalan edessä. Siis kurkusta kiinni vain ja rahat pois!
On niitä tällaisiakin ollut kaikkina aikoina Jumalan valtakunnankin ulkonaisessa yhteydessä. Raamatun mukaan on vieläkin ja viimeiselle tuomiolle asti. Eivät he ymmärrä armosta uskoa ja armolla hoitaa kanssapalvelijoitaan. Eivät he myöskään käsitä, miksi Jeesus sanoi: "Autuaat ovat laupiaat, sille heille tapahtuu laupeus".
Jos ei nyt muilla palvelijoilla olisi sydäntä, joutuisi tuo pienempikin velallinen hengelliseen kuolemaan lain alla. Mutta vertaus kertoo, että muut palvelijat kertoivat asiasta kuninkaalle. Silloin osat vaihtuivat: tuo lakihenkinen saa joutua lopullisen tuomion alle, mutta hänen sitomansa päästetään Jumalan lasten vapauteen.
Iloitse sinä, Jumalan armolapsi, koska kymmenentuhannen leiviskän velkasi on kokonaan maksettu Karitsan verellä! Kiitä Jumalaa siitä, mitä hyvää Hän on sinulle tehnyt kun antoi kaikki sinun velkasi anteeksi ja vapahti sielusi kadotuksesta ja vieläkin vapauttaa, jos lakihenki sen uhkaa sinne heittää. Ahkeroithan vieläkin vaeltaa Jumalan armohuoneessa Hänen mielensä mukaan anteeksi pyytäen ja antaen. Ja kun annat anteeksi, saat itsekin anteeksi Isän sydämeltä asti. Nytkin, jos Jumalan sana on meidät vialliseksi näyttänyt, saamme uskoa synnit anteeksi Jeesuksen nimessä ja kalliissa sovintoveressä. Pian tulee hetki, jolloin palvelijat ovat vieraina Isän pöydässä kunnia valtakunnassa.
Kun Pietari kysyi Jeesukselta, kuinka monesti hänen täytyi antaa anteeksi veljelleen luulleen seitsemässä kerrassa olevan kyllin, kuten fariseukset opettivat, Jeesus tahtoi osoittaa kyselijän ja meidän kaikkien sydämessä piilevän omavanhurskauden poikasen sekä sen vaarallisuuden, ja siksi hän esittikin vertauksen taivasten valtakunnasta ja armottomasta palvelijasta.
Miten suruton on omavanhurskas? Tiedämme, että suruttomien suureen lääniin mahtuu sekä tekopyhäin että järkiuskoisten ja julkijumalattomain joukot. Yhteistä niille kaikille on, ettei niissä oleva asukas pidä tarkaa lukua rikkomuksistaan, vaan luulee kyllä selviävänsä niistä sekä ihmisten että Jumalan edessä. Hänellä on vieläpä vara sanoa: "Minä sovin kaiken kahden kesken Jumalan kanssa, en minä tarvitse Jumalan valtakuntaa:" Tuollainen ihminen voi mielelläänkin käydä kuulemassa Jumalan sanaa, mutta hänelle ei tule reikää omaantuntoon, vaan kuitenkin luulee suruton, että voi tehdä reiän taivaaseen ja mennä siitä sisälle koska vain suvaitsee. Tlinteolle hän ei halua tässä elämässä tulla, ennenkuin hänet siihen pakolla tuodaan. Kuningas, se on kuninkaallinen papisto, Jumalan valtakunta, tahtoo tehdä Jumalan vanhurskauden mukaan tiliä jo täällä, ennen kuin ihminen kadotukseen suistuu. Toivomme, että kaikki suruttomat kymmenentuhannen leiviskän velalliset tulisivat huomaamaan velkansa ja että heille tulisi hätä synnistä.
Näemme vertauksesta edelleen, kuinka tarkkaa on taivaallinen tilinpito, paljon tarkempaa kuin suruttoman sydän. Velan määrä on tarkoin tiedossa ja ylhäällä. Se lausutaan julki sellaisena kuin on, kaunistelematta. Kaunistelematta langetetaan myös tuomio tilinvaatijan suusta ja se tuomio on kärsittävä sillä sen vaatii oikeudenmukaisuus eli vanhurskaus.
Kun suruton nyt kuulee ankatan tuomionsa, hänelle voi tulla hätä. Kuitenkin vaikuttaa omavanhurskaus sen, että herännyt sanoo maksavansa koko velan, kunhan saa ensin vain sen verran armoa, että pääsee jaloilleen, vaikka velkojan tuomio on, ettei hänellä poloisella ole millä maksaa. Herännyt ihminen pelkääkin kuolevansa ennenkuin on ehtinyt maksaa kaiken Jumalalle, mutta suruttomana hän oli aina valmis kuolemaankin.
Nyt jos kuningas, se on taivasten valtakunta, ei armahtaisi noin taitamattomasti ajattelevaa synnihädässä olijaa, täytyisi niin heränneen kuin suruttomankin mennä onnettomaan iankaikkisuuteen. Kuitenkin vertauksesta näemme, kuinka Jumala armossaan liikuttuu heränneen syntisen hädästä, vaikka tämä väärinkin käsittää kykynsä. Jumala tuo omiensa kautta armonsa antaen synnit eli koko velan anteeksi ja päästää velallisen köysistä, joilla lakipyöveli on häntä raahaamassa kadotuksen vaivaan. Mutta päästämättä ei herännyt pääse armonajassa helvetistä vertauksemmekaan mukaan.
Jo olisi ollut hyvä tuon armahdetun velallisen tila, jos hän olisi huomannut, kuinka suuri ja hyvä työ hänelle tehtiin. Olisi hänellä totisesti ollut syytä iloita ja tehdä niitä päätöksiä, ettei enää tahallaan tee uutta velkaa. Näinhän Jumalan omat yhä tekevätkin, kun muistavat, kuinka paljon ovat saaneet anteeksi. He tietävät, ettei ole ollut Jumalalle helppoa antaa anteeksi ja etteivät ole helposti ansaitut ne sanat, jotka syntisen synnistä päästävät, vaan niiden vuoksi on vuotanut pyhä veri ja viaton kärsinyt kadotuksen tuskat sekä Jumalan hylkäämänä olon.
Ei ymmärtänyt vertauksen velallinen, mitä oli saanut anteeksi, vaan jäi jokseenkin lainalaiseen tilaan. Tosin hän kuuli, että velkaa ei enää ollut, mutta ei ottanut usko syttyäkseen. Ihmekös sitten olikin, että hän lähti pois paikasta, jossa oli saanut kaiken velan anteeksi. Parempi olisi palvelijalle ollut, että hän olisi Pietarin kanssa mennyt ulos väärän hurskauden ja suruttomuuden leiristä itkemään syntejään, mutta hän meni pois armovaltakunnasta. Tuli ansiomieli ja oman voiman tunto.
Jo oli ulosmenijä saanut hyvän valaistuksen, mutta ei niinkään omista vioista ja Jumalan armosta, vaan kanssapalvelijan vioista. Niinpä hän huomasi toisen olevan hänelle velkaa sata denaaria, vaivaiset sadan päivän palkan. Mitä se oli kymmeneentuhanteen leiviskään verrattuna, ei mitään, mutta ulosmenijälle ne tuntuivat olevan hyvin tärkeitä. Ehkä hän luuli niillä voivansa lyhentää omaa velkaansa tai ainakin tulevansa parempaan asemaan Jumalan edessä. Siis kurkusta kiinni vain ja rahat pois!
On niitä tällaisiakin ollut kaikkina aikoina Jumalan valtakunnankin ulkonaisessa yhteydessä. Raamatun mukaan on vieläkin ja viimeiselle tuomiolle asti. Eivät he ymmärrä armosta uskoa ja armolla hoitaa kanssapalvelijoitaan. Eivät he myöskään käsitä, miksi Jeesus sanoi: "Autuaat ovat laupiaat, sille heille tapahtuu laupeus".
Jos ei nyt muilla palvelijoilla olisi sydäntä, joutuisi tuo pienempikin velallinen hengelliseen kuolemaan lain alla. Mutta vertaus kertoo, että muut palvelijat kertoivat asiasta kuninkaalle. Silloin osat vaihtuivat: tuo lakihenkinen saa joutua lopullisen tuomion alle, mutta hänen sitomansa päästetään Jumalan lasten vapauteen.
Iloitse sinä, Jumalan armolapsi, koska kymmenentuhannen leiviskän velkasi on kokonaan maksettu Karitsan verellä! Kiitä Jumalaa siitä, mitä hyvää Hän on sinulle tehnyt kun antoi kaikki sinun velkasi anteeksi ja vapahti sielusi kadotuksesta ja vieläkin vapauttaa, jos lakihenki sen uhkaa sinne heittää. Ahkeroithan vieläkin vaeltaa Jumalan armohuoneessa Hänen mielensä mukaan anteeksi pyytäen ja antaen. Ja kun annat anteeksi, saat itsekin anteeksi Isän sydämeltä asti. Nytkin, jos Jumalan sana on meidät vialliseksi näyttänyt, saamme uskoa synnit anteeksi Jeesuksen nimessä ja kalliissa sovintoveressä. Pian tulee hetki, jolloin palvelijat ovat vieraina Isän pöydässä kunnia valtakunnassa.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.