Epähygieninen maa

Egon

Olenko väärässä, mutta mielestäni Belgia ja belgialaiset ovat länsi-euroopan paskaisin maa ja kansa. Esim. useasti heillä kotona ei ole vessan yhteydessä käsienpesumahdollisuutta, kaksi eri vaihtaria, meillä vieraillessaan eivät käyneet suihkussa viikkoon! Katsokaa talojen takapihoja ym. Edes Suomen Lapissa ei ole sellaisia törkykeskittymiä. Ihmiset eivät ole kiinnostuneet hygienastaan. Koiria ja niiden jätöksiä joka puolella. Ei nyt voi yleistää, että kaikki ovat epäsiistejä, mutta aika iso osa. Ainakin verrattuna muihin maihin.
Olenko väärässä?

13

2678

    Vastaukset 13

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Belgiassa asunut

      Olen asunut Belgiassa ja tutulta, vaikka vähän kärjistetyltä, toi kuulosti. En tunne niin hyvin koko Länsi-Eurooppaa, että osaisin sanoa ovatko epähygieenisimpiä. Tuskin kuitenkaan. Löytyy sieltä toisaalta hyvin siistiäkin väkeä, mutta toi käsienpesu vessassa pisti tosiaan silmään. Jos mahdollisuus on julkisissa vessoissa, niin yleensä on vain kylmää vettä eikä läheskään aina saippuaa (edes siis paikkaa sille, eli ei ole vain ollut loppu).

      Hyvin siellä silti terveenä vuoden selvisi:)

      • Siisteys

        Ajateltaessa Belgiaa kokonaisuudessaan, niin onko helposti erotettavissa alueita / maanosia jotka ovat yleisestiottaen varsin puhtaita ja hoidettuja ja toiset jotka ovat huonommin hoidettuja?

    • kommentaari

      Pikkusen nuo hygieniaan liittyvät tavat kieltämättä toisistaan eroavat. Ranskalaisten saippuankulutus on pienin koko Euroopassa, ja silti (hm... tai siksi?!?) heidän keittiötään pidetään niin mainiona :-)
      Toisaalta useissa maissa asuneena minua suomalaisasunnoissa häiritsee se seikka, että wc-pönttö on siinä samassa tilassa, missä peseydetään, pestään hampaat jne... Kyllä tuokin seikka varmaan Suomessa käyneitä ulkomaalaisia saattaa hämmästyttää ja kauhistuttaa.

    • Anniina

      älkää unohtako kuinka hygieenisiä belgialaiset ovat uimahallissa! Hygienia syistä kaikilla on oltava uimalakit vaikka kunnon peseytymistiloja ei ole: naisille ja miehille yhteinen suihkutila, ei siis mahdollisuutta pesytyä ilman uimapukua ja seinällä lappu "suihku max. 3min" ;-)
      Juu, olen Brysselissä ollut kahteen otteeseen, ensin vuoden ja sitten 3kk. Pidän paikasta, mutta toi tökerö hygieenisyys ei kyllä ole maan parhaita puolia!

    • ja puhtaus

      5 vuotta aikanaan Brysselissä asuneena oltava melkoisen samaa mieltä.

      Yksi asia ei kuitenkaan selvinnyt. Vettä kulutetaan Suomessa ihan miten paljon tahansa. Ei sitä meillä säästellä. Joissa muissa maissa puhdan vesi on paljon arvokkaampaa. Tällä kommentillani viittaan tuohon uimahelleissa olevaan rajoitukseen, josta mainittiin.

      Puhtaan veden arvokkuuden lisäksi lämmin vesi maksaa usimmille kotioloissa sen verran paljon että sekin saattaa vaikuttaa melkoisesti suihkun käyttoon. Monissa Euroopan maissa, varsinkin etelämpänä, on jokaisessa asunnossa omat (useinkin kaasulla toimivat) veden lämmittimer ja boilerit. Niiden käytto on yllättävän kallista.

      Suomalaiselle puhdas ja lämmin vesi on lähes ilmaista. Sen runsas käytto on niin normaalia että saattaa unohtua valtaosassa maailmaa asioiden olvean toisin.

      • meillä ja muualla

        Kyllä se suomalaisille vesi, ja erityisesti lämmin vesi, maksaa siinä kuin muuallakin, on itse asiassa jopa kalliimpaa, mutta kun itse ei oman vesilaskun suuruuteen vaikuttaa, niin vettä tietenkin kulutetaan reippaasti. Nuo kustannukset kun on piilotettu kalliisiin vuokriin ja vastikkeisiin, niin eihän esim. lämpimän veden kustannuksiin voi itse vaikuttaa.

      • asiantuntijan kommentin?
        meillä ja muualla kirjoitti:

        Kyllä se suomalaisille vesi, ja erityisesti lämmin vesi, maksaa siinä kuin muuallakin, on itse asiassa jopa kalliimpaa, mutta kun itse ei oman vesilaskun suuruuteen vaikuttaa, niin vettä tietenkin kulutetaan reippaasti. Nuo kustannukset kun on piilotettu kalliisiin vuokriin ja vastikkeisiin, niin eihän esim. lämpimän veden kustannuksiin voi itse vaikuttaa.

        Myonnan etta hieman karrikoin tuodessani esille lampiman veden edullisuutta Suomessa. Lahinna mielessani oli isompien kaupunkien voimaloiden lampoputket ja muut keskitetyt jarjestelyt jolla Suomessa saadaan melkoisesti tehokkuutta esim. kerrostalojen lammitykseen. Syrjassa omakotitalossaan asuva lammittaa vetensa tietenkin miten haluaa.

        Onko sinulla tarkempaa tietoa kuinka paljon kuutio puhdasta kraanavetta maksaa eri maissa. (Ja kun oliskin ihan oikeasti puhdasta ettei tarvitsi kantaa juomavesia aina kaupasta.) Enta paljonko on lamminvesimaksu per nena/kk taloyhtiossasi?

        Totta kai veden lammittaminen aina maksaa ja pohjoisessa se vaatii enemman energiaa. Mutta on ihan eri kustannus lampimalle vedelle jos JOKAISESSA kerrostaloasunnossakin vesi lammitetaan 1 tai useammalla lammittimella. Niin etta kun avaat hanan niin kaasuliekki syttyy ja jokainen litra lammitetaan juuri silla hetkella. On se vaan tehokkaampaa kun on kaytossa useamman talon lampokeskus jne.

        Varmaa on se etta Suomessa sahkon hinta on eurooppalaisittain aivan tolkuttoman halpaa. Jos on suorasahkolammitys okt talossa niin yosahkolla lammitat isoon boileriin koko paivan lampiman veden tarpeen.

    • ...ja nyt pois..jeee

      Itse olen yli 12 vuotta asunut taalla Belgiassa,
      ja nyt VIHDOINKIN paasemme pois.!!!!!!!!!!
      Tama ON likainen,kaikkitietavien maa,missa paikalliset sanoo etta Suomi on " koyha,takapajuinen, tosi kallis maa"
      Ihanaa,kun SUOMALAINEN mieheni todellakin pesee katensa aina wc kaynnin jalkeen...muista paikoista puhumattakaan.
      Ja etta lammitys kallista:
      Belgialaisille on KAIKKI kallista,mika ei ole ilmaista.

      • Tarkentaa

        Haluaisitko kertoa missapain Belgiaa olet asunut ja onko mielestasi todellakin -koko- Belgia likainen. Itsekin luonnollisesti arvostan paljon scandinaavista siisteytta ja hygieenian puute on pidemman paalle varsin kiusallista.

        Onko -kaikki- paikalliset sita mielta, etta Suomi on... Millaisissa piireissa olet liikkunut jos koet heidat 'kaikkitietavina". Ymmarran toki mita tarkoitat tuolla asenteella.

        Terve kritiikki ja erilaisuuksien vertailu on tietysti ihan ok, eli 'kutsua kissaa kissaksi'.

        Onko mielessasi myos jotakin mika on Belgiassa -positiivista-, vaik'ei valttamatta sen parempaa tai huonompaakaan kuin muualla?

      • asun edelleenkin
        Tarkentaa kirjoitti:

        Vlanderenissa asun edelleenkin.
        ja MINUN mielesta ( niinkuin monien muidenkin ) tama ON likainen maa JOKA puolelta.
        Esimerkiksi kaikki roskat heitetaan auton ikkunasta ulos,juomapulloista alkaen.Ja sanoin kerran ystavilleni,etta laitetaan autoon muovipussi roskia varten..." ei varmaan laiteta,mun auto ei oo mikaan roskis" oli hanen vastaus.
        Tiskien huuhtelua ei tunneta,pesuvedesta suoraan kuivataan,lapset konttaa kahviloitten lattioilla,kun vanhemmat ottaa " pintjee" ( olutta )..esimerkkeja loputtomiin.
        Olen toissa hoito-alalla ja " ystava piiriini" kuuluu joka sosiaaliryhmasta.

        Positiivista....hmmm.Teitpa kysymyksen.
        On,pitempi kesa kuin Suomessa.
        Kultturikaupunkeja ( Brugge,Brussel,Dinant..)
        Siina ne sitten onkin.

        Itse olen asunut 4 eri maassa,ympari eurooppaa,joten tiedan hieman mista puhun.Enka ole tallaista likaisuutta viela muualla tavannut.
        Halusin vain vastata,mita joku kysyi Belgian likaisuudesta...ja rehellisesti.

        Onhan tama kiva maa tulla turistiksi , mutta todellakin varottaisin uimasta esim.Oostenden vesilla....

      • Tarkentaa_
        asun edelleenkin kirjoitti:

        En halua kyseenalaistaa ajatuksiasi enka ole erityisemmin yllattynytkaan, mutta vaikuttaa silti kovin karjistetylta...Tuota kuvaamaasi mentaliteettia tapaa myos mm. Belgian etelan puoleisessa naapurimaassa. Mitkahan ovat nuo verrokkomaat.

        On kuitenkin kovin pitka aika 12 vuotta elamasta viettaa olosuhteissa joista ei juuri mitaan hyvaa sanottavaa loyda.

      • ..........
        Tarkentaa_ kirjoitti:

        Voi ystava rakas.

        Joskus on PAKKO olla jossain,mista ei pida.

        ja niinkuin ensimmaisessa viestissa kirjoitin,palaamassa ollaan Suomeen.
        Tiedan etta siellakin on omat vikansa,mutta muut asiat vie voiton ( suku,ystavat..ne TODELLISET,yms)ja juuri puhtaus niin ilmaston kun muunkin puolesta,koulutus,minka katson tosi suureksi asiaksi nyt lapsilleni.
        Ehka asia tuntuu sinusta karjistetulta,mutta kun oppii KAIKKI tavat,ajatukset, varsinkin puheen,niin saa paljon aikaan sellaisia nakokohtia mita turisti ei nae.
        Olen tormannyt kysymyksiin:
        "onko Suomessa pankkiautomaatteja ?" pankkivirkailijan lausumana,
        " onko Suomessa paperileikkureita?" sairaanhoitajan kysymys,
        " Onko Suomessa gsm:ia?" Nokian puhelimella soittava......
        Vastaan nykyisin etta:" ei me suomalaiset missaan puussa enaan asuta"

        Ja onhan se niin etta,jokaisella meista on oma mielipiteensa,
        nama ovat vain nyt minun kokemuksistani kerrottuja.
        Ja minulla ei ole muista maista kuin Englannista,Ranskasta,Cyprukselta ja Kreikasta kokemuksia,joten muista maista voi loytya paljon muuta keskusteltavaa... ???

        oikein hyvaa syksyn jatkoa sinulle " tarkentaja"

      • Tarkentaa ; )
        .......... kirjoitti:

        On aivan totta ettei elaman eri tilanteet ole aina niin "black & white" ja kysehan on luonnollisestikin henkilokohtaisista tilanteista ja valinnoista.

        Itsekin suht' pitkan matkan (noin yhdeksan vuotta) ulkosuomalaisena viihdyn pikemminkin hyvin siella missa kulloinkin olen ja koen sen avartavana, joskin sopeutumista, joustavuutta ja avarakatseisuuttahan se tietenkin vaatii ; ) Sillon kun on tilaisuus (hyvin harvoin) kayda Suomessa, viihdyn siellakin oikein hyvin.

        Toivotan hyvaa paluumuuttoa Suomeen jossa mukavat hiihtokelit odotaa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuollut teini Kajaanissa

      Kuulemma sellaista huhua liikkeessä?
      Kajaani
      8
      1645
    2. Perhoseni (miehelle)

      Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r
      Ikävä
      167
      1078
    3. Totta on asia. Jeffrey Cohen on jättänyt Sofian.

      Vaimon viesti on paljastanut totuuden.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      261
      936
    4. Uskallatko paljastaa

      Millä nimellä löydyn puhelimestasi?
      Ikävä
      69
      809
    5. Halaus juuri sinulle

      Kaikki järjestyy kyllä. Luota vain. ❤️🫶
      Ikävä
      63
      778
    6. Uskaltaisitko

      Tavata kaivattusi tässä tilanteessa?
      Ikävä
      75
      741
    7. Mies, näetkö minut myös

      Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?
      Ikävä
      22
      676
    8. Kuinkahan monen

      Naisen puolisoa olet nainen vikitellyt ja eron aiheuttanut? Toivottavasti karma on ku*sut muroihisi useamman kuin kerran
      Ikävä
      69
      651
    9. Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?

      Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?
      Ikävä
      138
      647
    10. Meneekö unohtamis

      Projektisi hyvin??
      Ikävä
      42
      609
    11. Voiko se ikinä toimia

      Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het
      Ikävä
      32
      588
    12. Mitä sä haluat vanhus?

      🤣🤣🤣🤣🤣
      Ikävä
      59
      583
    13. Mies, kumman ottaisit mieluummin

      176 cm vai 154 cm naisen, jos molemmat muuten yhtä viehättäviä? Mikä on oma pituutesi?
      Sinkut
      111
      556
    14. Voin tulla

      Sisustamaan sulle 🤭
      Ikävä
      55
      538
    15. Tekisi mieli vetäistä kunnon jurrit sinun kanssasi

      Ja keskustella asiat, ei tästä tule hevonvttua.
      Ikävä
      42
      524
    16. Kauan mökötetään toisillemme?

      Loppuelämäkö? Vai oisko jo pussailutreffit?
      Ikävä
      48
      509
    17. Eikö olisi mukavaa

      Jakaa arki yhdessä mies. Tämmöisin aatoksin.
      Ikävä
      38
      509
    18. Anteeksi mies

      En jaksa tätä…, en halua, että sinulla on paha mieli tämän takia. Viestiä Sinulle.
      Ikävä
      40
      503
    19. Kerro mies tarinasi

      Miksi kaikki meni niinkuin meni? Haluaisin vieläkin ymmärtää. Tuskin saan vastausta häneltä, koska etsin aavikolta juuri
      Ikävä
      20
      488
    20. Laittaisit viestin suoraan!!

      Haluaisin...
      Ikävä
      30
      483
    Aihe