Valestus

KUN ahdistun pääkaupungin syntisestä sykkestä, on ihana tunnelmoida kotikunnan paikallislehden parissa.
Yleensä Sisä-Suomen Lehden järkyttävintä aineistoa ovat 20-vuotiaaksi eläneet hamsterit tai kioskimurrot joiden saaliina on tupakkakartonki ja salmiakkia vuoden tarpeiksi.
Viime viikkon saakka. Oli kerrottava seudun ensimmäinen huumekuolema. 24-vuotias poika otti yliannoksen ekstaasia.
Se pysäytti.
Olen vihainen Torsti Koskiselle.

MINUA pyydettiin mukaan huumeiden vastaiseen työhön.
Kaikkihan huumeita vastustavat.
Työpaikkailmoituksissa luvataan puhelinmyyjille hyviä tienestejä "uudessa huumeidenvastaisessa kampanjassa". Huono omatunto on hyvä bisnes. Kuka kieltäytyy avustuksesta, jos siten tulee suosineeksi huumekauppaa koululaisille?
Koskinen on huumepoliisin entinen päällikkö ja Irti Huumeista ry:n puheenjohtaja. Järjestön perustivat 15 vuotta sitten narkomaanien vanhemmat, joiden hätää ei ole vaikea ymmärtää. Miksei Suomi estä huumeiden tuontia, rankaise myyjiä ja kurita käyttäjiä?
Vastaus, joka ei miellytä ketään: se on mahdotonta.
Huumeet on hyväksyttävä.
Näin ei saa sanoa, siitä pitää huolen mielipideterrori. "Huolestunut" poliitikko pitää puheen, "huolestunut" muusikko pitää konsertin, "huolestunut" media pitää keskustelun piilossa.
Minun oli vastattava pyytäjille heidän omalla iskulauseellaan.
"Uskalla sanoa EI."

90-LUKU oli iskulauseiden vuosikymmen.
"Elämä on parasta huumetta." Tahatontako huumoria, kun huumekuolemat ovat moninkertaistuneet?
Sotien jälkeen syntyneistä suomalaisista joka kymmenes on kokeillut kannabista. Alle kolmekymppisista 20 prosenttia - ja Helsingissä jo joka kolmas.
Heihin valistus ei tepsinyt. Entäs nyt, Torsti Koskinen?
He huomasivat, että mitään kamalaa ei tapahtunut. Heistä ei tullut narkkareita, kuten porttiteoria pelottelee: rajuimmankin arvion mukaan aikuisväestöstä 0,5 prosenttia käyttää kovia huumeita.
Kokeilijoita oli huijattu. Valistus oli valestus.
Valtiollinen valhe vain korostuu, jos huumekokemus on miellyttävä. Jos ja kun. Siksihän päihteitä käytetään, kun niistä tulee hyvä olo, silloin kun elämästä ei.
Kun kokeilija ei voi luottaa valtion valistukseen, hän uskoo alan asiantuntijoihin.
Huumekavereihin ja kauppiaisiin.

JOKA kolmas helsinkiläisnuori on siis rikollinen.
Entä nyt, Torsti Koskinen? Vaihtoehtoja on kaksi.
Yksi: lievennetään rikosta. Ymmärretään kokeilu, siedetään käyttöä. Pidetään pilvenpolttajat pois kovasta rikollisuudesta. Hollannissa heroiinin käyttö vähenee.
Tämä ei käy meille, joille oikeaoppisuus on tärkeämpi kuin pimeälle tielle ajettujen nuorten henki. Meitä miellyttää vaihtoehto 2.
Kovennetaan rikosta. Eduskunnalle esitetään lain kiristystä, jossa kaikki käyttö johtaa vähintään sakkoihin. Kokeilija ei uskalla pyytää enää apua. Yhdysvalloissa on telkien takana puoli miljoonaa huumerikollista, mutta huumerikollisuus ei vähene.

VAIHTOEHTOJA on kaksi. Valistus tai vastuu.
"Nyt on uskallettava sanoa ei yhden lauseen ratkaisuille."
En keksinyt tuota, vaan luin osoitteesta www.paihdelinkki.fi. Suosittelen. Vihdoinkin vakavaa asiaa, ei aivopesua
0264
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Timo Harakka kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu