Entäpä jos kaikki heitettäisiin entiset nimet romukoppaan ja alettaisiin keskustella uusilla nimillä ja -paljastamatta-sitä, olemmeko vl:a vai ei? Vaatisi tarkkaa harkintaa kirjoittaa siten, ja se ei olisi ollenkaan pahitteeksi. Silla tavoin voisi monia ajatuksia tuulettaa ja asettaa palikoita eri tavoin. Vaikkapa kirjoittaa vastakohtaisesti entiselle tavalleen. Olen itse vakikirjoittaja ja kokeillut jonkun verran kommentointia ei-tyypilliseen tapaani. Tähän asti olen kuitenkin pysytellyt omalla puolella aitaustani, mutta tämän jälkeen välttämättä en.
Ehdotus
vanilla
3310
0Äänestä
Vastaukset 3
Vanhimmat
Olisi mielenkiintoista vaihtaa nimimerkkiä paljastamatta onko vl vai ei.
Kuitenkaan en voi omantunnon syistä kirjoittaa vastakohtaisesti entiselle tavalleni, siis niinkuin olisin vanhoillislestadiolainen.
Jokainen tekee omantuntonsa mukaan kuten tähänkin asti. En tarkoittanut aivan sitä tuolla aidan omalla puolella pysymisellä, vaan että jos on kirjoittanut ärhäkästi tai vl-vastaisesti, katsoisi asiaa toiselta kantilta. Ja jos on ollut "lempeä". terävöityisi vähän. En minäkään "puoltani" vaihtaisi, vaan kirjoitustyyliäni. Se kai se olisikin tämän haaste: kirjoittaa eri lailla ja pyrkiä keskustelemaan asiasta, ei siitä kummalla puolen itse on.
Kyllä siitä kieltämättä saa käsityksen, että kirjoittaisin omantunnon vastaisesti. Ei ollut tarkoitus, vaan lähinnä tuo katsantokannan uudelleensuuntaaminen ja oman tekstin tyylin vaihtaminen.Tämä korjauksena.