Jos ei, niin sitte...

Avioliitto on syvältä, jos se tulkitaan niin, että toinen omistaa toisen. Jos jompi kumpi osapuoli ei halua seksiä, niin ei se voi tarkoittaa sitä, että haluava osapuoli vaan kiltisti tyytyy tilanteeseen. Moni kuitenkin elää normien mukaisesti kiltisti tyytyen kohtaloonsa seksittömässä liitossa.

Näin tein minäkin. Vaimoni halut vei pillerit ja sittemmin krooniseksi muuttunut masennus. Välitin/välitän vaimostani, mutta en mä voi pakottaa häntää sellaiseen, joka ei häntä kiinnosta. Siis ei aviovala pakota häntä "antamaan" mulle. Mutta ei se velvoita minuakaan elämään selibaatissa. Pitkään sitä kuitenkin tein, kunnes tielle osui nuori nainen, jonka kanssa meillä oli yhteiset intressit. Ei, kyse ei ollut vain seksistä, vaan elämää suuremmista asioista, joista seksi on yksi.

Mutta miksi jättäisin vaimoni? Hän saa minulta kaiken haluamansa. Minä puolestani olen hajauttanut tarpeitteni tyydyttämisen kotiin ja salarakkaalleni. Tietenkin teen tämän vaimolleni kertomatta, koska kukaan ei kuitenkaan oikeasti kestä puolisonsa "uskottomuutta" ( sana uskottomuus on tarkoituksella lainausmerkeissä).

Ei tämä minua onnelliseksi tee, mutta tämä järjestely antaa minulle ajoittaisia käsittämättömän onnellisia hetkiä, joita voi kokea vain ytimiin menevässä läheisyydessä toisen ihmisen kanssa. Salarakkaalleni tämä on raskasta, koska hän haluaisi minut kokonaan tietäen kuitenkin sen olevan epätodennäköistä. Tämä ristiriita voi erottaa meidät. Mutta kuka tulevaisuudesta tietää?

Jos vaimoni saa tietää, eikä kestä totuutta, hän menettää minut. En toivo sitä. En itsekkäistä syistä, vaan siksi, että en halua vaimoni menevän rikki. Ei hänen haluttomuutensa ole hänen syynsä.
1517
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Ymmärrän kyllä tilannettasi. Mutta nythän sinä kuitenkin haavoitat kahta naista ja vielä itseäsikin, ehkä loppujen lopuksi. Ja tämä salarakkaasi, mitenkähän rankkaa hänellä on ?
Ystäväni on ns salarakas, näen läheltä sen ristiaallokon, missä sellainen ihminen on.
Rakastaa ja pikkuhiljaa luopuu, ei haluaisi, mutta
luopuu. Toinen on jotenkin vastuuton siitä yhteisestä suhteesta, muka avuton. Se on loukkaus.
Siinä on vielä sekin, että sellaisen kokenut ihminen voi pitkään olla sitoutumishaluton, hän ei pysty uskomaan eikä luottamaan siihen, että toinen hänet haluaakin kokonaan. Tietyn ikäiselle naiselle se voi olla kohtalokasta. Tarkoitan lasten tekoa, aika menee ohi.. Se on myös paine naiselle, tietää, että enää ei ole pitkästi aikaa ja täytyisi löytää kumppani. Jos rakas ihminen ei siihen ala, se on loukkaus.. taas, vaikka sitä ei ääneen sanota. Hän joutuu koko ajan myötäilemään, olemaan se kiva, hän ei voi heittäytyä hankalaksi koskaan..
Toisaalta vaimosi, luulen, että tuollainen loukkaa häntäkin todella. Vaikka ihminen onkin masentunut tai sairas, on hänellä silti itsekunnioitus ja sitä pitää kunnioittaa. En jaksa uskoa että kukaan haluaa olla toiselle sillä tavoin riippana.

No nämä olivat vain ajatuksia mitkä heräsivät ja todellakin ne painottuivat tuon salarakkaan puolelle, koska olen läheltä seurannut toista samankaltaista tarinaa..

Ja hajoitathan sinä itsesikin.. mutta vaikea on tilanteesi, kieltämättä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Hajautus kirjoitti:

Avioliitto on syvältä, jos se tulkitaan niin, että toinen omistaa toisen. Jos jompi kumpi osapuoli ei halua seksiä, niin ei se voi tarkoittaa sitä, että haluava osapuoli vaan kiltisti tyytyy tilanteeseen. Moni kuitenkin elää normien mukaisesti kiltisti tyytyen kohtaloonsa seksittömässä liitossa.

Näin tein minäkin. Vaimoni halut vei pillerit ja sittemmin krooniseksi muuttunut masennus. Välitin/välitän vaimostani, mutta en mä voi pakottaa häntää sellaiseen, joka ei häntä kiinnosta. Siis ei aviovala pakota häntä "antamaan" mulle. Mutta ei se velvoita minuakaan elämään selibaatissa. Pitkään sitä kuitenkin tein, kunnes tielle osui nuori nainen, jonka kanssa meillä oli yhteiset intressit. Ei, kyse ei ollut vain seksistä, vaan elämää suuremmista asioista, joista seksi on yksi.

Mutta miksi jättäisin vaimoni? Hän saa minulta kaiken haluamansa. Minä puolestani olen hajauttanut tarpeitteni tyydyttämisen kotiin ja salarakkaalleni. Tietenkin teen tämän vaimolleni kertomatta, koska kukaan ei kuitenkaan oikeasti kestä puolisonsa "uskottomuutta" ( sana uskottomuus on tarkoituksella lainausmerkeissä).

Ei tämä minua onnelliseksi tee, mutta tämä järjestely antaa minulle ajoittaisia käsittämättömän onnellisia hetkiä, joita voi kokea vain ytimiin menevässä läheisyydessä toisen ihmisen kanssa. Salarakkaalleni tämä on raskasta, koska hän haluaisi minut kokonaan tietäen kuitenkin sen olevan epätodennäköistä. Tämä ristiriita voi erottaa meidät. Mutta kuka tulevaisuudesta tietää?

Jos vaimoni saa tietää, eikä kestä totuutta, hän menettää minut. En toivo sitä. En itsekkäistä syistä, vaan siksi, että en halua vaimoni menevän rikki. Ei hänen haluttomuutensa ole hänen syynsä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu