Kohdunkaulansyöpä

Onko kellään ollut papa luokka 4, joka hoidettu sähkösilmukkahoidolla, mutta puolen vuoden päästä kontrollissa taas todettu muutoksia (esim. kohdunkaulan syöpä)? Mitä oireita uusivista muutoksista oli? Mulla ei ennen tuota lk 4 ollut mitään oireita. Nyt oireita on ja pelottaa mennä kontrollipapaan muutaman viikon päästä, jos onkin nyt syöpä!!
1517422
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

...Millasia oireita sulla oli?

Äänestä

Minulla oli papa luokka 4. Tehtiin nukutuksessa kaavinta ja sähkösilmukalla otettiin palat kohdunkaulannipukasta. sain tietää 2 viikon päästä, että se oli syöpää. Noin kahden viikon päästä siitä olin leikkauksessa, jossa poistettiin kohtu ja imusolmukkeet. Ei ollut onneksi levinnyt minnekkään, kun varhaisvaiheessa huomattiin. Jouduin kuitenkin käymään 5 viikkoa sädehoidossa, jotta pienemmätkin pahat solut saataisiin pois. Tervehtynyt olen tuosta kaikesta hyvin ja elämä jatkuu...ensimmäinen kontrolli käynti on jo syyskuussa, eli olen tänä keväänä sairastunut. Tsemppiä sulle vaan ja kyllä siitä selviää.

Äänestä

Hei,
Minulla todettiin viime joulukuussa papa 4, tehtiin silmukkakoepala, jolla ei kuitenkaan saatu kaikkia muutoksia patolgogin mielestä pois ja niinpä menin kohdunpoistoon puoli vuotta sitten (tuo mun juttu löytyy esim. viestiketjusta G: kohdunpoistoon joutuneet). No kuitenkin minulla diagnoosi oli syövän esiaste, joten se puoleen sain helpotuksen, vaikka pelottaa vieläkin kaikki, vaikka kaikki jutut poistettu.

Otettiinko sinulla magneettikuvat silloin samoihin aikoihin silmukkakoepalan kanssa ? Saatiinko kaikki muutokset pois silmukkakoepalalla ? Mikä oli diagnoosisi ? Jos kaikki muutokset on saatu pois, ei puolessa vuodessa kehity syöpä. Kirjoittele.

--Sanna

Äänestä
  • Käsittääkseni minulla oli syövän esiaste. Epikriisissä lukee Portio ja cervixnäytteessä levyepiteelin dyskaryoottista muutosta. Lisäksi lieriöepiteeliatypiaa ja epäily lieriöepiteelidysplasiasta. Sähkösilmukkahoidon jälkeen: portiolla HPV-atypiaa, CIN III. Muutos poistettu kokonaan. Ei mulle noita kukaan siellä suomentanu joten selvä diagnoosi hieman minulle itselleen epäselvä. Tulkitsin kuitenkin muutoksen pahanlaatuiseksi koska tehtiin loop-konisaatio.

    Nyt oireita ollut. Kuukautiset jääneet pois. En ole raskaana (2 testiä tehty) ja mulla on kierukka ollut kohta vuoden. Lisäksi ruskeaa valkovuotoa.

    Äänestä

  • pelokas kirjoitti:

    Käsittääkseni minulla oli syövän esiaste. Epikriisissä lukee Portio ja cervixnäytteessä levyepiteelin dyskaryoottista muutosta. Lisäksi lieriöepiteeliatypiaa ja epäily lieriöepiteelidysplasiasta. Sähkösilmukkahoidon jälkeen: portiolla HPV-atypiaa, CIN III. Muutos poistettu kokonaan. Ei mulle noita kukaan siellä suomentanu joten selvä diagnoosi hieman minulle itselleen epäselvä. Tulkitsin kuitenkin muutoksen pahanlaatuiseksi koska tehtiin loop-konisaatio.

    Nyt oireita ollut. Kuukautiset jääneet pois. En ole raskaana (2 testiä tehty) ja mulla on kierukka ollut kohta vuoden. Lisäksi ruskeaa valkovuotoa.

    Joo siis esiasteelta tuo vaikuttaa, kuten minullakin oli. Tarkoittaa, että pahanlaatuisia soluja on siinä limakalvolla. Syöväksi se muuttuu silloin, kun siihen kehittyy kasvain, ja se tunkeutuu sidekudokseen. Eli tuo on ns. limakalvosyöpä tuo esiaste. Jos kaikki muutos on saatu pois, ei sinun pitäisi olla huolissasi. Joka tapauksessa kannattaisi käydä papa-kokeessa hetimiten (soita vaikka lääkärille asiasta), jotta saisit mielenrauhan. Kun pelkäämällä ne asiat vaan pahenee omassa mielessä.

    Äänestä

Pakko kysyä teiltä, että oletteko suunnilleen minkä ikäisiä? Tuntuu, että tätä kohdunkaulan syöpää ja sen esiasteita on todella paljon nykyään. Itsellä papa maanantaina ja jännittää kyllä, kun jokin pieni pampula kasvanut kohdunkaulaan, oireeton kuitenkin olen. Millaisia oireita kohdunkaulan syöpä sitten teille on aiheuttanut?

Äänestä
  • Olen 36v. Ja oireita ei ollu kun todella runsas valkovuoto, lääkärin mukaan kuulu asiaan. Minulla muutos papa4 tapahtui vuodessa. Ennen sitä oli kakkonen. Minullakin tuo kasvain lähti jo koepalassa pois, mutta silti jouduin kohdunpoistoon ikäänkuin varmistuksena. Ehkä kun se oli pahanlaatuista. Ja samaa voin sanoa että kohdunkaulansyöpä ja esiasteet on yleistyneet hurjasti. Mutta kuten sanoin elämä jatkuu ja kaikesta huolimatta tämä on ollut ihana kesä.

    Äänestä

  • Moi,
    Minä olen 31-vuotias, maaliskuussa kun kohtu poistettiin, olin vielä 30. Tähän asti kaikki papat aina puhtaita ykkösiä, sit yht'äkkiä papa 4. Shokki oli, mutta itselläni tuuri, kun oli "vain" esiaste eli löydettiin ajoissa. Mutta vaikka syöpäkin, kyllä niistä yleensä selviää. Älä huoli, jos olet säännöllisesti käyny papassa. Kehoitan kyllä kaikkia käymään vuoden välein, 2 vuotta voi jo olla liian pitkä. Ehkä tuo yleisyys kertoo siitä, että seulontoja tehdään nykyään niin paljon, että nämä saadaan ajoissa kiinni. Ja hyvä niin.
    t.Sanna

    Äänestä

  • Sanna kirjoitti:

    Moi,

    Olen 30-vuotias. Minulla aina ollut papa luokka 1. Sitten papa lk2. Kontrolli puolen vuoden päästä, jolloin papa lk4. Eli aika äkkiä tuo voi näköjään kehittyä huonompaan suuntaan. Olen aina käynyt papassa säännöllisesti vuoden välein.

    Papa on nyt reilun kahden viikon päästä. En viitsi enää varata aikaa omalta lääkäriltä kun toivottavasti tuo kaksi viikkoa ei tässä asiassa paljon auta. Ja jos huonoja tuloksia, nehän saa aina nopeammin kuin jos tulos normaali.

    Äänestä

  • lilliputti kirjoitti:

    Eikös nuo syövät olisi ollut joskus ehkäistävissä jos on kondylooman eli hpv viruksen aiheuttama.Se tarttuu sukupuoliyhdynnässä eli sama kuin visvasyylä.

    Äänestä

  • Lukenut jotain kirjoitti:

    Eikös nuo syövät olisi ollut joskus ehkäistävissä jos on kondylooman eli hpv viruksen aiheuttama.Se tarttuu sukupuoliyhdynnässä eli sama kuin visvasyylä.

    Eli ei todellakaan kaikki kohdunkaulansyövät johdu sukupuolitaudeista. Kannattaa lukea hieman lisää.. :)

    Äänestä

  • Sanna kirjoitti:

    Eli ei todellakaan kaikki kohdunkaulansyövät johdu sukupuolitaudeista. Kannattaa lukea hieman lisää.. :)

    Mites luokka 3? Pitääkö huolestua? Lähteekö kohtu? Saanko koskaan lapsia? Jos ei tarvitse kohtua poistaa, vaikuttaako muuten lapsen saantiin?

    Äänestä

Olisi joo kiva tietää, miten helposti alkavat poistamaan kohtuja ym??

Olen itekki menossa kuukauden päästä sähkösilmukkahoitoon.

Jos "varmuuden vuoksi" haluavat kohdun poistaa, niin kai siitä voi kieltäytyä?
Mielestäni ei mitään järkeä vain varuilta ruveta poistamaan, jos ei oikeasti syöpä ole jo kyseessä.

Äänestä

Onkohan aiheellista otattaa vielä 65 vuotiaana kutsu kohdunkaula syöpä tutkimuksiin.
Elänyt viimeiset 12 vuotta ilman seksiä ja tupakoimaton aina ollut.
Voiko vaikuttaa jotkin muut esim. Auringon ottaminen, suolisto sairaudet IBM

Äänestä

Kannattaa aina. Syöpä voi tulla kelle tahansa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

pelokas kirjoitti:

Onko kellään ollut papa luokka 4, joka hoidettu sähkösilmukkahoidolla, mutta puolen vuoden päästä kontrollissa taas todettu muutoksia (esim. kohdunkaulan syöpä)? Mitä oireita uusivista muutoksista oli? Mulla ei ennen tuota lk 4 ollut mitään oireita. Nyt oireita on ja pelottaa mennä kontrollipapaan muutaman viikon päästä, jos onkin nyt syöpä!!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu