kauanko 2kk kissa voi olla yksin kotona`?
kauanko pentu voi olla yksin kotona
uuden kisun "äiti"
3569
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
tuon ikäinen pärjää kotona yksin työpäivän verran, eli jotain 8-9h. Nukkuu pääasiassa sen ajan, syö ja ehkä leikiskelee jos jaksaa yksin leikiskellä (jotkut kissathan tarvivat jonkun sinne "langan toiseen päähän" ennenkuin jaksavat innostua).
En jättäisi vielä vähään aikaan yöksi yksin kotiin -jos sellainen tilanne tulee, yritä saada joku tuttava pitämään kissalle seuraa&täyttämään ruokakuppeja.
2 kk kissanhan pitäisi olla vielä emonsa ja pentuesisarustensa kanssa, sillä se ei ole luovutusikäinen eikä valmis muuttamaan uuteen kotiin.
Noin pientä pentua en jättäisi yksin kotiin.
Olen itse tuon ikäisen pennun omistaja. Käyn työssä (8-9h) joka päivä ja kissalleni pitää seuraa toinen aikuinen kissani. Laitan ruokaa kupit täyteen. Pentujen omistajat eivät halua pitää kissoja kovin kauaa ja luovuttavat ne 2 kk ikäisinä, eli liian aikaisin. Kissanottajan vika se ei kyllä ole. Ei voi jättäytyä työttömäksi kissan takia.
Kaikilla on vastuu, mutta ottaja saattaa menettää palleronsa jos alkaa arvostelemaan emon "vanhempia".