Suomen puhtaus?

Kyllä se on niin, että väitetty ja mainostettu maamme puhtaus ja luonnonläheisyys on iso myytti. Siivottomuus ei rajoitu vain käymälöihin, vaan myös lähiluontona mainostamiimme metsiin ja puistoihin, jotka tuntuvat olevan yleisiä kaatopaikkoja. Kauniit kalliorannat, jotka olisivat näyttämisen arvoisia maisema- ja auringonottopaikkoja, on nekin pitänyt varmuuden vuoksi miinoittaa lasinsirpaleilla. Kaukana olemme monen keskieurooppalaisen maan tasosta esim. pihojemme siisteydessä. Ei Saksassa ja Ruotsissa loju ruosteisia Toyotoja takapihalla ruostumassa.

Matkaileminen on avartanut näkemään tämänkin seikan. Jos Suomi ihan oikeasti haluaa maínostaa itseään puhtaana ja luonnonläheisenä maata, sen eteen pitää ihan oikeasti tehdäkin jotain, jotta tuolla väitteellä olisi katetta.
2320
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Oikeasta asiasta puhut, mutta hieman lisäisin tuosta Keski-Euroopan ihannoinnista.
Teen luontokartoituksia tällä hetkellä Belgiassa ja täytyy myöntää että talojen pihat täällä ovat kyllä viimeisen päälle puunattuja kuten myös ympäröivissä maissa mutta siihen se näennäinen siisteys jääkin.. Luonnonsuojelun vastustus on korkeassa kurssissa täällä, vain kourallinen ihmisiä taistelee viimeisistä luontolaikuista jotka nekään eivät ole luonnollisen sukkession kautta syntyneitä, ja mm, vesistöjen ja pohjaveden laatu ovat pöyristyttäviä, monista taloista johdetaan edelleen tietoisesti vasten lakia jätevedet suoraan vesistöihin.
näitä tuloksia aion käyttää Suomessa erinomaisena esimerkkinä siitä miten totaaliseen ekokatastrofiin vähättelyllä ja välinpitämättömyydellä voidaan päästä.
Keski-Euroopan puhtaus on vain puhdas myytti.

Äänestä

Antaa sikariportaan luvata Suomesta mitä haluavat. Mä en oo ainakaan luvannut yhtään mitään kenellekään, joten toyota saa edelleen rauhassa ruostua takapihalla.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Immeinen kirjoitti:

Kyllä se on niin, että väitetty ja mainostettu maamme puhtaus ja luonnonläheisyys on iso myytti. Siivottomuus ei rajoitu vain käymälöihin, vaan myös lähiluontona mainostamiimme metsiin ja puistoihin, jotka tuntuvat olevan yleisiä kaatopaikkoja. Kauniit kalliorannat, jotka olisivat näyttämisen arvoisia maisema- ja auringonottopaikkoja, on nekin pitänyt varmuuden vuoksi miinoittaa lasinsirpaleilla. Kaukana olemme monen keskieurooppalaisen maan tasosta esim. pihojemme siisteydessä. Ei Saksassa ja Ruotsissa loju ruosteisia Toyotoja takapihalla ruostumassa.

Matkaileminen on avartanut näkemään tämänkin seikan. Jos Suomi ihan oikeasti haluaa maínostaa itseään puhtaana ja luonnonläheisenä maata, sen eteen pitää ihan oikeasti tehdäkin jotain, jotta tuolla väitteellä olisi katetta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu