lahjoista

miehelläni on kummipoika, jonka äiti on joka viikonloppu kännissä. mieheni on antanut pojan äidille rahaa esimerkiksi uuteen koulureppuun, pyöräilykypärään, jne jouluksi, synttärilahjaksi, nimpparilahjaksi jne.
useitakaan lahjoja ei poika ole saanut, sillä äiti on ottanut rahat itselleen ja juonut ne.

poika ja äiti asuvat eri paikkakunnalla kuin me, joten usein emme näe. nyt, kun poika on jo kolmentoista, mieheni laittaa rahat pojalle avatulle tilille, josta poika saa itse nostaa ne ja käyttää siihen, mitä on sovittu.

tällaisen järjestelyn me teimme, jotta kummilapsi saisi omansa eikä äiti pääse niihin käsiksi.

nyt meillä on yhteisesti kaksi kummityttöä, joilla ei onneksi ole samanlaista ongelmaa äidin suhteen. on ihanaa, kun voi vanhempien ja lasten kanssa sopia lahjoista ja saa joskus lapsen yökyläänkin meille.


vanhempi kummityttömme sanoi pienenä: hei, kumitäti tulee meille!
4819
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

...paras lahja tälle kummipojalle kun ottaisitte häntä joskus viikonloppuna tai lomilla luoksenne. Pääsisi hetkeksi irti alkkisäidistään. Sääliksi käy poikaa kun elämä on tuollaista. Tuo tilin avaus hänelle on myös hieno idea!

Äänestä

Eikö olisi kannattanut ostaa itse ne lahjat, eikä antaa rahana? Minä ainakin pelkään rahojen menevän johonkin muuhun, kuin mihin oli sovittu. Siksi en anna rahaa kummityttön äidille.

Tuosta tilistä. Eikö alaikäisen vanhemmat pääse käsiksi lapsensa tiliin? Minulla ainakin oli lapsena oma tili, mutta vanhemmilla siihen käyttöoikeus(eivät tosin käyttäneet oikeuttaan koskaan).

Äänestä
  • avasimme kummilapselle tilin ja varmistimme, ettei vanhemmat pääse siihen käsiksi muuttamalla se lahjatiliksi. En muista ihan tarkkaan mikä tilin virallinen nimi on mutta se on varmaaa, ettei sieltä saa nostaa kukaan muu kuin kummilapsi täytettyään 18v.(tietenkin kuolemantapaus muuttaa asian eli silloin tilin saa lapsen perillinen eli vanhemmat)

    Äänestä

pankissa tavallisen tilin lapsen nimelle ja otimme siihen pankkikortin, jolla hän saa itse nostaa rahaa. Äidille emme kertoneet tästä, vaan poika pitää korttia salaisena tietäen äitinsä käytöksen. Äidille poika kertoo meidän tuoneen lahjan vaikka kouluun tms.Laitamme sinne juuri sen mitä maksaa esimerkiksi kypärä. Poika on onneksi kiltin sorttinen ja tietää että välitämme, vaikka äitinsä ja muu suku meitä aina parjaakin. Siis syy miksi poika ei tule meille yökylään ei ole meissä (pyytäneet olemme) mutta äitinsä ei päästä. (poika on tullut mieheni edellisen avioliiton kautta kummilapseksi).

Onneksi nykyään on kännykät, jonne voimme laittaa viestejä pojalle tai soitella ja hän saa tarvittaessa meidät aina kiinni. Olemme kuitenkin sopineet, että soittelemme vain koulun aikana (välitunnilla tai koulumatkalla) ja silloin, kun tiedämme äidin olevan töissä.

Kurjaa on toimia äidin selän takana, mutta poika itsekin tietää äitinsä röyhkeyden, joten hän ymmärtää hyvin miksi toimimme näin. Valitettavasti kaikille äideillekään ei oma lapsikaan ole järjestyksessä ykkönen.


Meillä on myös lahjatilit jokaiselle kummilapselle, jonne menee 10€/kk ja jonka lapsi saa vasta 18v esimerkiksi autokoulua ja autoa varten tai säästää omaan asuntoon.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kumitäti kirjoitti:

miehelläni on kummipoika, jonka äiti on joka viikonloppu kännissä. mieheni on antanut pojan äidille rahaa esimerkiksi uuteen koulureppuun, pyöräilykypärään, jne jouluksi, synttärilahjaksi, nimpparilahjaksi jne.
useitakaan lahjoja ei poika ole saanut, sillä äiti on ottanut rahat itselleen ja juonut ne.

poika ja äiti asuvat eri paikkakunnalla kuin me, joten usein emme näe. nyt, kun poika on jo kolmentoista, mieheni laittaa rahat pojalle avatulle tilille, josta poika saa itse nostaa ne ja käyttää siihen, mitä on sovittu.

tällaisen järjestelyn me teimme, jotta kummilapsi saisi omansa eikä äiti pääse niihin käsiksi.

nyt meillä on yhteisesti kaksi kummityttöä, joilla ei onneksi ole samanlaista ongelmaa äidin suhteen. on ihanaa, kun voi vanhempien ja lasten kanssa sopia lahjoista ja saa joskus lapsen yökyläänkin meille.


vanhempi kummityttömme sanoi pienenä: hei, kumitäti tulee meille!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu