luvassa

Aloin tässä kummastelemaan urheilun kaikkivoipaisuutta.

Ylen toimitusjohtaja Mikael Jungner(sd) antoi ymmärtää jossain haastattelussa että alkavat kisat tuottavat miljoona tolkulla tappiota Ylelle joka pitää sitten kattaa lupamaksun korotuksilla. Tappiot johtuvat "signaalin tuottamisesta".

Ensiksikin lupamaksujen korotus on ollut tapetilla useita vuosia ja syyksi on aina mainittu digitaaliverkon rakennuskustannukset ja kustannusten yleinen kohoaminen. Eli haettiinko nyt fanaattisesti urheiluun suhtautuvilta suomalaisilta siunausta korotuksiin urheilun varjolla.

Toisekseen jos käsitin "signaalin tuottamisen" oikein niin se kaiketi tarkoittaa ohjelman tuottamista eli juuri sitä mikä kuuluu myös Ylen tehtäviin. Eli myykö Yle kuvaansa polkuhintaan ulkomaille vai onko ohjelman tuottaminen muuttunut niin kannattamattomaksi kotimaisilla kustannuksilla että reaalihinta hinta muodostuu kohtuuttoman korkeaksi.

Perinteiset Jyväskylän suurajot ovat myös nyt viikonloppuna. Ja luonnollisesti nekin televisioidaan ja niitä käsitellään tiedotusvälineissä laajasti.

Joitain vuosia sitten liittyi taloyhtiömme viimein kaapeliverkkoon. Vasta viime vuosikertomuksesta havaitsin että olimme tilanneet erikseen maksullisen urheilukanavan. No noin pienestä asiasta yhtiön hallitus voi päättää ilman mitään äänestyksiäkään, mutta jotenkin olisi olettanut että jokin mielipidetiedustelu olisi asiasta tehty.

Kyllähän urheilu on tietysti hyvä ja hieno asia. Ja bisneksenä erittäinkin suuri kansantalouden pyörittäjä. Ja maanpuolustushenkeä ja sotimistaitoja ollaan opeteltu pesäpalloa pelaamalla itsekukin.

Onneksi on kasa katsomattomia dvd-elokuvia varastossa. Itseäni ei urheilu erityisemmin kiinnosta ja sitäpä nyt on telkkarista luvassa roppakaupalla. Mutta puhtaassa sosiaalidemokraattisessa hengessä toki maksan yhteisestä hyvästä >:/

Maksuteeveetä odotellen:
=DW=
3769
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

on se hyvä puoli,ettei se ainakaan tule uusintana!
olen raivoissani,kun samat elokuvat näytetään satoja kertoja...

Äänestä

"Signaalin tuottaminen" tarkoittaa käsittäkseni sen kanavan muodostamista, jota pitkin ohjelmat pääsevät televisioihin. Ohjelmien tuottaminen sen sijaan tapahtuu ihmisvoimin: tarvitaan ohjaaja, kuvaaja, leikkaaja, äänittäjä jne jne... Signaalin (sekä analogisen että digitaalisen) tuottaminen sinänsä on helppoa ja energiataloudellista, sen vastaanottaminen sen sijaan vaatii monimutkaisempia laitteistoja ja mikropiirejä.

Minun puolestani mm-kisat voisi kokonaisuudessaan siirtää urheilukanavalle: urheilun lähettäminen on muutenkin liiallista, kun kyseessä on vain suppeahkon ryhmän harrastus. Urheilu on urheilua, tervettä fyysistä toimintaa - mitä järkeä on katsella televisiosta aamusta iltaan kun joku muu urheilee????

Äänestä
  • signaaliasiassa(googlasin saman vikipedian sivun).

    Eli tekniikan edelläkävijämaa suomi laittaa sitten yleisradiotoimintansa kannattavuuden kuralle signaaliprosessoinneissa urheilukilpailujen takia >:/

    =DW=

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


sirkushuveja kirjoitti:

Aloin tässä kummastelemaan urheilun kaikkivoipaisuutta.

Ylen toimitusjohtaja Mikael Jungner(sd) antoi ymmärtää jossain haastattelussa että alkavat kisat tuottavat miljoona tolkulla tappiota Ylelle joka pitää sitten kattaa lupamaksun korotuksilla. Tappiot johtuvat "signaalin tuottamisesta".

Ensiksikin lupamaksujen korotus on ollut tapetilla useita vuosia ja syyksi on aina mainittu digitaaliverkon rakennuskustannukset ja kustannusten yleinen kohoaminen. Eli haettiinko nyt fanaattisesti urheiluun suhtautuvilta suomalaisilta siunausta korotuksiin urheilun varjolla.

Toisekseen jos käsitin "signaalin tuottamisen" oikein niin se kaiketi tarkoittaa ohjelman tuottamista eli juuri sitä mikä kuuluu myös Ylen tehtäviin. Eli myykö Yle kuvaansa polkuhintaan ulkomaille vai onko ohjelman tuottaminen muuttunut niin kannattamattomaksi kotimaisilla kustannuksilla että reaalihinta hinta muodostuu kohtuuttoman korkeaksi.

Perinteiset Jyväskylän suurajot ovat myös nyt viikonloppuna. Ja luonnollisesti nekin televisioidaan ja niitä käsitellään tiedotusvälineissä laajasti.

Joitain vuosia sitten liittyi taloyhtiömme viimein kaapeliverkkoon. Vasta viime vuosikertomuksesta havaitsin että olimme tilanneet erikseen maksullisen urheilukanavan. No noin pienestä asiasta yhtiön hallitus voi päättää ilman mitään äänestyksiäkään, mutta jotenkin olisi olettanut että jokin mielipidetiedustelu olisi asiasta tehty.

Kyllähän urheilu on tietysti hyvä ja hieno asia. Ja bisneksenä erittäinkin suuri kansantalouden pyörittäjä. Ja maanpuolustushenkeä ja sotimistaitoja ollaan opeteltu pesäpalloa pelaamalla itsekukin.

Onneksi on kasa katsomattomia dvd-elokuvia varastossa. Itseäni ei urheilu erityisemmin kiinnosta ja sitäpä nyt on telkkarista luvassa roppakaupalla. Mutta puhtaassa sosiaalidemokraattisessa hengessä toki maksan yhteisestä hyvästä >:/

Maksuteeveetä odotellen:
=DW=

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu