miten kerroitte

rv oli muistaakseni 9..oltiin iskän kanssa kaupassa ja sanoin autossa ,että ootan vauvaa..
sitten menimme kotiin ja iskä pyysi äitin sohvalle ja kysyi istuiko äiti tukevasti. (äiti oli aikasemmin kysellyt poissa olevista kuukautisista(kai oli arvannut)mitä ei ollut tullut)sanoin että me tehään susta mummoa..

Kerroin äidille suoraan, ensimmäisestä raskaudesta, että Äiti olen raskaana.

Olin 17v tuolloin ja sain keskenmenon, äitini oli heti sanomassa ettet voi saada vielä mitään lasta, olet liian nuori! Käski tehdä heti abortin! Itkin ja suutahdin...onneksi se meni kesken, sillä äitini sai aikaa totutella, ja kun sitten aloin "oikeasti" odottaa lastani,eli nyt jo leikki-iässä olevaa poitsuani, olin täyttänyt jo 18v ja äidillähän ei enää ollut samaa negat.suhtautumista raskauteeni;ja olinkin onnessani, että poika syntyi!
Isä sai tietää vasta kun olin kuudennella kuulla, isänpäivänä puhelimessa kerroin,sillä isää näen aina vain 1krt/vuodessa.

Raskaus oli 8. viikolla menossa kun tulin koulusta kotii (tää tapahtu viime vuonna maaliskuussa, olin ysillä vielä).

Äiti oli keittiössä ja vein repun huoneesee ja sanoin äitille: "Mie sanon tän vaa yhen kerran, kuuntele tarkasti". Sit ootin pari sekuntii ja sanoin rauhallisesti: "Siust tulee mummo". Äiti ei saanu sanottuu sanaakaa vaa oli iha sairaan järkyttyneen näkönen. Se sai mut kolmekymppisenä ja ei kai voinu kuvitella et sen tytär olis paksuna jo 15-vuotiaana.

No sit juoksin omaa huoneesee ja lukitsin oven. Koht äiti tuli oven taakse rähjää. Huusin sille: "Jos siul ei oo muut tekemist ku karjuu ni mee pois!!"

Iskä tuli töistä ja äiti pyys sen ja mut olkkarii. Äiti sano miule: "Kerros nyt millasen virheen oot saanu aikaseks". Minuu raivostutti iha helvetisti ja sit lopulta äiti kerto iskälle. Iskä sai kauheen raivarin ja haukku minuu. Painuin omaa huoneesee ja pakkasin vaatteita ja koulukirjat reppuu ja juoksin pihalle.

Soitin kaverilleni et voinks tulla yöks niille. Vastaus oli myöntävä ja lähin pyörällä sille. Iskä lähti autol perää ja pakotti miut autoo, en sit menny kamulle.

Kotona vanhemmat huuti miulle koko illan. Ku ne oli saanu tarpeeks huutaa, ne hiljeni iha mykiks. Ei puhunu miule mitää. Toisille ja miun sisaruksille jotai vähä puhu. Ja mie ku kuljin niitten ohi, ni ne ei ees vilkassu mua.

Sitte kesällä muutin mahan ja poikaystävän kans Helsinkii perheellisille opiskelijoille tarkotettuu kämppää. Nyt oon pikku-Mimmin äiskä ja omatki vanhemmat on jo iha sulaa vahaa tytön luona. SEn syntymän jälkee ne ei oo sanonu halaistuu sanaa et ois ollu huono juttu ton lapsen hommaaminen!!!!

Olin vuonna-85 raskaana kolmannella kuulla, isosiskoni, joka on minua 8-vuotta vanhempi oli juuri kertonut edellisenä viikonloppuna saavansa syysvauvan. Ensin kutsuin siskon huoneeseeni ja lapsen isän kanssa kerroimme miten asiat oli. Hetken aikaa mietittyämme kutsuimme myös äitimme sinne ja hänen istuuduttuaan kerroimme hänelle. Tovin oltuaan hiljaa hän lähti tiskaamaan mattoja, kuten ilmoitti mattopiiska kourassaan.
Äiti kertoi sitten isällemme, joka normaaliin tyyneen tapaansa kysyi syntymäaikaa, oli tovin hiljaa ja tuumasi: Sittenhän tytöt on laitoksella yhtäaikaa. Mun laskettu oli 4.10. ja siskolla 28.9.
Mun vanhemmille kertominen sujui siis ihan hyvin, mutta ne tulevat appivanhemmat! Ensin pohjustettiin kertomalla heille, että me aiotaan mennä vihille kesällä -85. No, ne vaan viisasteli ja naureskeli. Aika kului ja kertomisen "pakko" lähestyi. Äitini sitten ehdotti, että jospa appivamhempani tulisivat meille ja suunnittelisimme yhdessä häitä ja kertoisimme samalla.
Hääsuunnittelut valmistuivat, tosin anopin vastasanoin, mut kuitenkin ja oli aika sitten siirtyä asiaan. Mieheni ilmoitti vaan, että meille tulee vauva syksyllä ja painui sitten vessaa. Minähän olin tiskailemassa silloin toisessa huoneessa. Anoppi lähti ulos saman tien sanaakaan sanomatta ja appiukko olis varmaan vetänyt mua päin pläsiä jos isä ei ollut siinä lähellä, sain kuulla olevani vastuuntunnoton ihminen. Olinhan vasta 16 ja mieheni 21.
Ehkä ajan saatossa he ovat asian joten kuten hyväksyneet, mutta minä olen alati se huonompi miniä (meitä on kaksi), eikä meidän kaksi tyttöä, 20 v. ja 13 v. ole oikein koskaan kelvannut anopille kuin piiaksi, kun taas ne serkut on niin lutusia ja ihanoita. He ovat lapsia joilla ei saa teettää töitä ( 14 v ja 16 v). Appen kunniaksi täytyy sanoa että hänelle tämä esikoisemme on ollut syntymästään saakka läheinen, tärkeä ja paras kalakaveri.

kerroin ensin äidille ja veljelle ja sitten muille perheen jäsenille,muut oli onnesta soikeena mut systeri ja faija ei oikee ollu ees kiinnostuneita koko asiasta..olin tuolloin rv.6