Tämä ei ehkä kuulu tälle palstalle, mutta täällähän aidot fantasianystävät lurkkivat... Joten: olen kirjoittamassa fantasiakirjaa nimeltä Ikuisuuden Portti, ja haluaisin kuulla asiantuntijoiten mielipiteen siitä. Laitan tähän yhden luvun näytiksi. Mielipiteenne, hyvät fantasiaihmiset, kiinnostaisivat kovasti!
Luku III
Saavuttuaan aukion reunalle Shamar tajusi heti, että jokin oli pahasti vialla, vaikka kaikki näytti aivan rauhalliselta ja tavalliselta. Pienoinen tuulenviri leikitteli Puun oksissa ja kahisutti sanajalkoja lähteen reunalla. Baleenan majan piipusta kiemursi ilmaan savuhaituva, ja Shamar saattoi haistaa hautumassa olevan yrttiliemen kirpeän katkun. Silti hänen kaikki aistinsa valpastuivat äärimmilleen, ja hän lähestyi varovaisesti mökkiä. Oli ihmeen hiljaista. Yksikään lintu ei laulanut, eivätkä hyönteiset surisseet. Majan oven edessä poljetussa maassa näkyi jälkiä, ja Shamar veti lyhyen miekkansa. Oliko Baleenalla vieras? Majan ovi oli kiinni. Shamar tarttui kahvaan, joka oli käsien kosketusten silkinsileäksi hioma oksankäppyrä, ja raotti varovasti ovea.
Huoneessa oli hämärää. Yrttiliemiastia oli kolmijalalla liedellä, ja sen alla lepatteli vähäinen liekki. Sen valossa Shamar näki mytyn lattialla lähellä tulisijaa. Jo ennenkuin hahmo päästi vaimean tuskanhuokaisun, Shamar tiesi, että siinä oli Baleena.
Shamar unohti kaiken varovaisuuden syöksähtäessään polvistumaan mytyn viereen. Baleena se todella oli, tai jäännökset Baleenasta. Häntä oli hirvittävästi rusikoitu, ja hänen yksinkertainen silkkimekkonsa oli repaleina ja verinen.
–Baleena! Mitä..?
–Shamar... Portti... Baleenan ääni oli pelkkä huoahdus. – Veivät... Portin...
–Kuka vei Portin, Baleena?
–Jargat... varastivat... Shamar... sinä tiedät....
–Älä puhu enää, sanoi Shamar. –Minä hoidan sinua.
–Portti... kuiskasi Baleena.
–Tiedän. Mutta sinä ensin. Shamar kohotti Baleenan käsivarsilleen ja kantoi hänet ulos. Shamar oli vielä poikanen, mutta Baleena oli kevyt kuin henkäys. Shamar vei hänet lähteelle ja upotti veteen vaatteineen päivineen. Jääkylmän veden pinnalle kohosi öljymäisiä läikkiä, ja se alkoi kuohahdella. Baleena vaipui kokonaan veden alle, niin että hänen pitkät hiuksensa nousivat keinumaan pinnalle kuin kulottunut heinä. Hetken kuluttua hänen päänsä pulpahti pinnalle ja hän ojensi vapisevan, tikunlaihan käsivartensa kohti Shamaria.
–Olen... valmis, hän kuiskasi. –Vie... sisälle.
Shamar otti Baleenan taas syliinsä ja kantoi hänet majaan. Siellä hän laski naisen vuoteelle, ja alkoi valmistaa yksinkertaista juomaa, joka palauttaisi haltianaisen voimat ja vähentäisi hirvittäviä tuskia syvän, unia näkemättömän unen avulla.
–Shamar, Baleena kuiskasi kun nuorukainen asetteli liemikuppia hänen juotavakseen. – Seuraa jargoja...etsi Portti. Kukaan ei saa tietää. Soturit... eivät saa tietää...
–Minä yritän, sanoi Shamar vakavasti.
Baleenan silmät olivat kiinni, mutta hänen luomensa olivat niin iän ohentamat, että hän saattoi silti nähdä nuoren palvelijansa. –Ne ovat ahneita... rakastavat kiiltäviä kiviä...
–Minä en tiedä niistä mitään, Shamar sanoi. –Miltä ne näyttävät?
–Rumia...liskoja... Baleenan linnunhauraan ruumiin läpi kävi puistatus. –Kolme sormea...
–Juo, Shamar kehoitti ja kallisti kuppia naisen suulla. Baleena siemaisi sen tyhjäksi yhdellä kertaa, ja vaipui tyynyilleen.
–Etsi... Portti... Shamar...
–Nuku, Baleena. Minä etsin Portin.
Shamar peitteli hirvittävästi ruhjotun, hennon ruumiin kevyellä peitolla, ja istuutui miettimään. Nämä jargat olivat varmaankin osuneet sattumalta paikalle, ehkä piipusta nousevan savun hajun houkuttelemana, ja pitäneet haltianaista ryöstämisen arvoisena. Sattuma oli varmaan saanut jonkun niistä kurkistamaan puun haaraan, ja löytämään Unohduksen Portin. Virtaavien värien hohde oli varmasti ilahduttanut niitten silmiä. Ehkä ne luulivat, että jalokivi oli arvokas. Shamar nousi ja meni ulos Puun luokse. Jokin kimalsi maassa sen juurella. Hän kumartui ja poimi teräväsärmäisen sirpaleen.
Jargat olivat särkeneet kristallimaljan. Sirpaleet peittivät maata kuin jääpalat. Ihme, että otukset eivät olleet tuhonneet Puuta. Pienet lehdet olivat yhtä vihreitä kuin ennenkin. Shamar kumartui katsomaan maljakuoppaa. Se oli yhtä sileä kuin aina, mutta puolillaan paksua, ruosteenpunaista nestettä. Hän nojautui puuta vasten ja kiersi huokaisten käsivartensa vantteran, ryhmyisen rungon ympärille. Puun elävä lämpö lohdutti häntä.
Syleillessään Puuta Shamar ajatteli ystäviään laaksossa, ja pikku siskoaan. Hän ajatteli vanhempiaan. Hän ajatteli majansa hämärässä nukkuvaa, hirvittävästi runneltua Rituaalinaista. Mutta mitään rituaalia ei suoritettaisi, ennenkuin Portti olisi taas Baleenalla. Unohdusta ei tulisi, tuskat kestäisivät ikuisuuden, eikä ikuisuudella ollut loppua. Ajatuksen valtavuus huimasi nuorta haltiaa. Hän ymmärsi, että ei voisi palata ilman Ikuisuuden Porttia. Ei koskaan.
Luku III
Saavuttuaan aukion reunalle Shamar tajusi heti, että jokin oli pahasti vialla, vaikka kaikki näytti aivan rauhalliselta ja tavalliselta. Pienoinen tuulenviri leikitteli Puun oksissa ja kahisutti sanajalkoja lähteen reunalla. Baleenan majan piipusta kiemursi ilmaan savuhaituva, ja Shamar saattoi haistaa hautumassa olevan yrttiliemen kirpeän katkun. Silti hänen kaikki aistinsa valpastuivat äärimmilleen, ja hän lähestyi varovaisesti mökkiä. Oli ihmeen hiljaista. Yksikään lintu ei laulanut, eivätkä hyönteiset surisseet. Majan oven edessä poljetussa maassa näkyi jälkiä, ja Shamar veti lyhyen miekkansa. Oliko Baleenalla vieras? Majan ovi oli kiinni. Shamar tarttui kahvaan, joka oli käsien kosketusten silkinsileäksi hioma oksankäppyrä, ja raotti varovasti ovea.
Huoneessa oli hämärää. Yrttiliemiastia oli kolmijalalla liedellä, ja sen alla lepatteli vähäinen liekki. Sen valossa Shamar näki mytyn lattialla lähellä tulisijaa. Jo ennenkuin hahmo päästi vaimean tuskanhuokaisun, Shamar tiesi, että siinä oli Baleena.
Shamar unohti kaiken varovaisuuden syöksähtäessään polvistumaan mytyn viereen. Baleena se todella oli, tai jäännökset Baleenasta. Häntä oli hirvittävästi rusikoitu, ja hänen yksinkertainen silkkimekkonsa oli repaleina ja verinen.
–Baleena! Mitä..?
–Shamar... Portti... Baleenan ääni oli pelkkä huoahdus. – Veivät... Portin...
–Kuka vei Portin, Baleena?
–Jargat... varastivat... Shamar... sinä tiedät....
–Älä puhu enää, sanoi Shamar. –Minä hoidan sinua.
–Portti... kuiskasi Baleena.
–Tiedän. Mutta sinä ensin. Shamar kohotti Baleenan käsivarsilleen ja kantoi hänet ulos. Shamar oli vielä poikanen, mutta Baleena oli kevyt kuin henkäys. Shamar vei hänet lähteelle ja upotti veteen vaatteineen päivineen. Jääkylmän veden pinnalle kohosi öljymäisiä läikkiä, ja se alkoi kuohahdella. Baleena vaipui kokonaan veden alle, niin että hänen pitkät hiuksensa nousivat keinumaan pinnalle kuin kulottunut heinä. Hetken kuluttua hänen päänsä pulpahti pinnalle ja hän ojensi vapisevan, tikunlaihan käsivartensa kohti Shamaria.
–Olen... valmis, hän kuiskasi. –Vie... sisälle.
Shamar otti Baleenan taas syliinsä ja kantoi hänet majaan. Siellä hän laski naisen vuoteelle, ja alkoi valmistaa yksinkertaista juomaa, joka palauttaisi haltianaisen voimat ja vähentäisi hirvittäviä tuskia syvän, unia näkemättömän unen avulla.
–Shamar, Baleena kuiskasi kun nuorukainen asetteli liemikuppia hänen juotavakseen. – Seuraa jargoja...etsi Portti. Kukaan ei saa tietää. Soturit... eivät saa tietää...
–Minä yritän, sanoi Shamar vakavasti.
Baleenan silmät olivat kiinni, mutta hänen luomensa olivat niin iän ohentamat, että hän saattoi silti nähdä nuoren palvelijansa. –Ne ovat ahneita... rakastavat kiiltäviä kiviä...
–Minä en tiedä niistä mitään, Shamar sanoi. –Miltä ne näyttävät?
–Rumia...liskoja... Baleenan linnunhauraan ruumiin läpi kävi puistatus. –Kolme sormea...
–Juo, Shamar kehoitti ja kallisti kuppia naisen suulla. Baleena siemaisi sen tyhjäksi yhdellä kertaa, ja vaipui tyynyilleen.
–Etsi... Portti... Shamar...
–Nuku, Baleena. Minä etsin Portin.
Shamar peitteli hirvittävästi ruhjotun, hennon ruumiin kevyellä peitolla, ja istuutui miettimään. Nämä jargat olivat varmaankin osuneet sattumalta paikalle, ehkä piipusta nousevan savun hajun houkuttelemana, ja pitäneet haltianaista ryöstämisen arvoisena. Sattuma oli varmaan saanut jonkun niistä kurkistamaan puun haaraan, ja löytämään Unohduksen Portin. Virtaavien värien hohde oli varmasti ilahduttanut niitten silmiä. Ehkä ne luulivat, että jalokivi oli arvokas. Shamar nousi ja meni ulos Puun luokse. Jokin kimalsi maassa sen juurella. Hän kumartui ja poimi teräväsärmäisen sirpaleen.
Jargat olivat särkeneet kristallimaljan. Sirpaleet peittivät maata kuin jääpalat. Ihme, että otukset eivät olleet tuhonneet Puuta. Pienet lehdet olivat yhtä vihreitä kuin ennenkin. Shamar kumartui katsomaan maljakuoppaa. Se oli yhtä sileä kuin aina, mutta puolillaan paksua, ruosteenpunaista nestettä. Hän nojautui puuta vasten ja kiersi huokaisten käsivartensa vantteran, ryhmyisen rungon ympärille. Puun elävä lämpö lohdutti häntä.
Syleillessään Puuta Shamar ajatteli ystäviään laaksossa, ja pikku siskoaan. Hän ajatteli vanhempiaan. Hän ajatteli majansa hämärässä nukkuvaa, hirvittävästi runneltua Rituaalinaista. Mutta mitään rituaalia ei suoritettaisi, ennenkuin Portti olisi taas Baleenalla. Unohdusta ei tulisi, tuskat kestäisivät ikuisuuden, eikä ikuisuudella ollut loppua. Ajatuksen valtavuus huimasi nuorta haltiaa. Hän ymmärsi, että ei voisi palata ilman Ikuisuuden Porttia. Ei koskaan.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Hmm, pitäisi saada lisää tekstiä; ihan kiinnostavan oloista.
:RtR:
oikein hyvää ja luettavaa tekstiä. Mielenkiinto heräsi...lukisin lisääkin.
mielipiteestäsi, on sitä muutama luku kasassa, olen aika hidas kirjoittamaan. Laitoin tähän vain yhden luvun kuullakseni palautetta, siis tykkääkö siitä kukaan muu kuin minä itse... Saan sen kyllä joskus valmiiksikin, siis ensimmäisen kirjan. Sitten niitä varmaan lykkäytyy tulemaan sänkeen ja hankeen kuin jäniksen poikasia ;-)
mielen kiintoista... olis ollut mukava saada -h/i-em87e tausr*ta tietoa.. kannattaa ehdottomasti jatkaa kirjoitusta.. onnea !
kaikenmaailman ihmeöttiäisten innokkaana bongarina pudottaudun mieluusti fantasia-aikarajan taakse nautinnollisen lukuhetken ajaksi..kirjan teksti on julkaisukelpoista. Anna palaa vaan..
Kannatan jatkamaan! Se oli mainio alku! Milloin suurinpiirtein se valmistuisi? Olisi kiva lukea se loppuunkin ;D
Ensinnäkin suurkiitos kaikille arvionsa antaneille! Tosi kiva kuulla että teksti ei ole aivan toivotonta! Itsehän sitä sokeutuu niin totaalisesti omalle tekstilleen että ei enää näe metsää puilta.
Kirjan ilmestyminen taas on hamassa tuntemattomassa, ehkä ensi syksynä. Materiaalia on liikaakin, pitää kovasti leikellä ja viilailla vielä.
Ihan mielenkiintoista, pientä hienoa säätöä ehkä kaipaa, mutta ekaksi versioksi (?) ok.