oxsiklorin

Pidättekö kesäisin taukoa oxsiklorinin syömisessä. Minulla aloitettiin lääktys helmikuussa ja reumalääkäri ei käskenyt pitää mitään taukoja. Kuulin vain eilen että yleensä tuossa lääkityksesä pidetään taukoa kesäkuukausina. Miksi?
5890
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Joskus Heliopar nimisen klorokiinilääkityksen aikana pidettiin taukoja. Mutta Oxiklorin ja Plaquenil ovat uudemman ajan lääkkeitä, eikä näissä ole taukoja minun hoidossani ainakaan pidetty.

Heliopa on vanha klorokiinilääke ja se altisti valtavasi auringonvalolle. Minä en ole ollut herkkä palamaan, mutta Helioparin aikana paloin 10 minuutissa pahoille vesirakoille.

Sen sijaan nyt Plaquenilin aikana, joka vastaa Oxikloriinia, tätä palamisherkkyyttä ei ole ollut.

Äänestä

Minulle lääkäri sanoi, että ensimmäisen vuoden aikana ei tarvitse pitää taukoa Oxiklorinin syönnissä. Toiset syövät lääkettä vain kuutena päivänä viikossa ilman taukoja. Oxiklorin on herkistänyt minut auringolle, joten keväällä ja kesällä kuukausi ilman lääkettä oli parempi vaihtoehto minulle.

Äänestä

Minä syön oxiklorinia viitenä päivänä viikossa eli viikonloppuisin on tauko.
Kyllä tuossa lääkkeessä pitää olla taukoa. Mulle tarjottiin vaihtoehtona syödä sitä muutama kuukausi ja sitten olis kuukauden tauko tai sitten tuo että syön vain viitenä päivänä viikossa.

Äänestä

Minä syön Oxiklorinia joka päivä ja pidän vuodessa 2 kuukauden taukoa. Toisen ajoitan kesälle ja toisen sitten talvelle. Näköjään eri käytäntöjä on hirveästi.

Äänestä
  • Oxiklorinin annostuksessa oleellinen asia on potilaan paino ja muu lääkitys vaikuttaa myös. Sen vuoksi täällä ei voi antaa yleispäteviä ohjeita taukojen määrästä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


lomailija kirjoitti:

Pidättekö kesäisin taukoa oxsiklorinin syömisessä. Minulla aloitettiin lääktys helmikuussa ja reumalääkäri ei käskenyt pitää mitään taukoja. Kuulin vain eilen että yleensä tuossa lääkityksesä pidetään taukoa kesäkuukausina. Miksi?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu