Tulin typerys alkoholistille raskaaksi. Tein abortin, kun pelkäsin ettei homma voi miehen kanssa toimia. Olisi pitänyt vaikka jättää mies ja ajatella tulevansa toimeen omillaan. Mies olisi ryhdistäytynyt sitten jos olisi. Mutta senkin lyhyen ajan jonka raskaana olin mies ryyppäsi, haukkui minua, eli ihan omissa maailmoissaan vaikka aluksi lupasi olla tukena tein minkä ratkaisun tahansa. Päätöksellä oli kiire ja itse olin tietysti aivan ulalla omien ajatusteni kanssa. Tukea en sittemminkään ole mieheltä saanut, ei voi edes puhua asiasta, vaikka ajattelin, että hän nyt olisi ainoa ihminen jonka kanssa voisin asiasta jutella. Jos viittaan tapahtuneeseen, mies on tietenkin jo oletusarvoisesti kännissä, vaikenee ja alkaa sitten raivota minulle jostakin lähinnä kuvitellusta ja ainakin tähän verrattuna paljon vähäpätöisemmästä seikasta.
Olisi pitänyt uskoa itseeni ja pitää lapsi. Pelkuri olin. Nyt väsyttää.
Olisi pitänyt uskoa itseeni ja pitää lapsi. Pelkuri olin. Nyt väsyttää.
Vastaukset 3
Vanhimmat
ihan vaan ystävänä. Voisitko olla seurustelematta sen kanssa ja elämättä intiimissä suhteessa? Alkoholisti kaipaa itselleen vain hoitajaa. Pahoittelen sitä, että teit abortin. Etsi joku toinen ihminen, jolle voit siitä puhua. Hyvä että kadut aborttia. Mikään teko ei ole sellainen, ettei sitä voi saada kokonaan anteeksi. Terveisin kristitty.
Teit minkä tunsit taprpeelliseksi. Älä ala murehtia tehtyä, vaan elä elämääsi eteenpäin ilman alkoholistia.....
Ei se juominen lopu, pahenee vain. Hän näytti sinulle, miten paljon voit häneen luottaa, kun vaikeuksia tulee eteen. Jätä hänet. Ehkä myöhemmin näet, että se oli aborttisi paras seuraus.
Ja anna itsellesi anteeksi. Jokainen tekee erehdyksiä. Lapsen synnyttäminen juopon perheeseen olisi ollut pahempi virhe.
Toivon, että saat lapsia myöhemmin, jonkun toisen kanssa, joka kohtelee sinua kuin ihmistä. Älä suostu olemaan juopon ovimatto ja syntipukki.