Väitän

Kaikki me ihmiset tiedämme, etteivät alkoholi, tupakka ja huumeet sovi kenellekään.
Kaikki me ihmiset tiedämme, etteivät alkoholi, tupakka ja huumeet ole terveydelle hyväksi.

Olen käyttänyt alkoholia ja tupakkaa. Kokeillut myös mietoja huumeita.
Olen myös ollut ilman tuota kaikkea jo pitemmän aikaa. Ero fyysisessä ja henkisessä olossa, molemmissa, on suuri.

Kaikki yllämainitut ovat huumeita yhtä lailla, ja kukaan ei voi perustella niiden käyttöä oikeasti.
Käyttämättömyyttä kyllä.

Huumeita käytetään sen takia, että niihin ollaan koukussa.
Niitä käytetään sen takia, että ympäristö "painostaa" siihen.
Sen takia, että se niin sanottu hyvä fiilis on hankala saavuttaa muuten.
Listaa voisi jatkaa pitkälle.

Mutta pointti on se, että keitä me ihmiset yritämme huijata, kun puolustamme näitä huumeita?
Mehän kuitenkin jo kaikki tiedämme, ettei kukaan kykene todistamaan huumeiden käyttöä hyväksi asiaksi. Ei edes niiden miedompien.
4428
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

muistelin, että oli niin helvetin vaikea hyväksyä itseään aika vaatimattomana, virheellisenä ihmisenä, kun kuitenkin olisi halunnut olla se sädehtivä ja kaiken tavallisen yläpuolella olevana.

Tämä väärä asenne aiheutti sen, että päihteet sai niin hallitsevan osan elämässäni.

Tämä asenne johti lopulta täydelliseen tuhoon, josta selviytyminen ei ole ollut helppoa. Kaikki lähti tosiasioden tunnustamisesta ja hyväksymisestä. Sen tunnustaminen, että päihteet tuhoaa lopulta koko ihmisen, sekin oli vaikeaa.

Päihdeasioissa itsepetos on suurin este toipumisessa.

Äänestä
  • Nimenomaa, päihteet ainoastaan tuhoavat.
    Suhteellistahan se on. Mitä enemmän/kauemmin käyttää, sitä enemmän ihmisestä tuhoutuu.

    Toivottavasti pysyt selvällä tiellä!

    Äänestä

  • että kirjoitti:

    Nimenomaa, päihteet ainoastaan tuhoavat.
    Suhteellistahan se on. Mitä enemmän/kauemmin käyttää, sitä enemmän ihmisestä tuhoutuu.

    Toivottavasti pysyt selvällä tiellä!

    Päihteetön elämä se vasta hyvää onkin!
    Tiedän kokekemuksesta, vapauduin päihteistä, elän HYVÄÄ ELÄMÄÄ!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


että kirjoitti:

Kaikki me ihmiset tiedämme, etteivät alkoholi, tupakka ja huumeet sovi kenellekään.
Kaikki me ihmiset tiedämme, etteivät alkoholi, tupakka ja huumeet ole terveydelle hyväksi.

Olen käyttänyt alkoholia ja tupakkaa. Kokeillut myös mietoja huumeita.
Olen myös ollut ilman tuota kaikkea jo pitemmän aikaa. Ero fyysisessä ja henkisessä olossa, molemmissa, on suuri.

Kaikki yllämainitut ovat huumeita yhtä lailla, ja kukaan ei voi perustella niiden käyttöä oikeasti.
Käyttämättömyyttä kyllä.

Huumeita käytetään sen takia, että niihin ollaan koukussa.
Niitä käytetään sen takia, että ympäristö "painostaa" siihen.
Sen takia, että se niin sanottu hyvä fiilis on hankala saavuttaa muuten.
Listaa voisi jatkaa pitkälle.

Mutta pointti on se, että keitä me ihmiset yritämme huijata, kun puolustamme näitä huumeita?
Mehän kuitenkin jo kaikki tiedämme, ettei kukaan kykene todistamaan huumeiden käyttöä hyväksi asiaksi. Ei edes niiden miedompien.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu