Hiukset

Lähteekö syöpäpotilaalta aina hoitojen takia hiukset päästä? Jos lähtee niin lähteekö ne pikku hiljaa hoidon takia?
4844
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Riippuu siitä mitä sytostaatteja saa. Jotkut sytostaatit vie hiukset, jotkut ei, joiltain lähtee vain osa. Multa lähti hiukset vain osittain, hiuksia alkoi lähteä 2-3 viikkoa ekan hoidon jälkeen. Eli mulla oli sellainen harva siili hoitojen ajan.

Äänestä

Riippuu ihan sytostaatista. Itselläni oli sellainen punainen litku yhtenä lääkkeenä ja se aiheutti hiusten lähtemisen. Tosin sama lääke pudottaa joillakin aika pian hoidon alussa parin viikon sisään hiukset, minulla harveni hoidon edetessä pikkuhiljaa, siten että ihan viimeisen sytostaatin aikoihin leikkautin loputkin haituvat pois.
Minulla oli ja on paksut hiukset, en tiedä lähteekö ohuemmat jotenkin eri lailla.

Nopeasti alkoivat kasvaa takaisin ja tulivat tummina ja kiharaisina, mutta tänä päivänä on samanlaiset kuin ennen sytostaattejakin.

Sädehoito päähän voi aiheuttaa myös hiusten lähtemistä. Hormonihoidoista en tiedä, kun en ole niitä saanut.

Jotkut käyttää jäähattua sytojen tiputtamisen aikaan. Pitäisi estää hiusten putoamisen.

Äänestä

Hiusten lähtö sytostaatti ym. syöpähoitojen yhteydessä on yksilöllistä. Hiusten lähtöö vaikuttaa myös erilaisten hoitojen määrä ja tiheys. Uudet sytostaatit aiheuttavat harvemmin hiusten lähtöä.

HUOM! Hiusten lähtöä saattaa aiheuttaa mm. virustaudit ja stressi. Joten ei kannata alkaa huolehtimaan hiuksista ja kokeilemaan jatkuvasti, että ovatko ne tippumassa.

Äänestä

Minulta lähtivät niin ylä kuin alapään karvat kaikki pois 2viikkoa hoitojen alettua, silmäripsiä myöten, mutta se oli kyllä kaikista pienin ongelmani :))

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kiinostaa kirjoitti:

Lähteekö syöpäpotilaalta aina hoitojen takia hiukset päästä? Jos lähtee niin lähteekö ne pikku hiljaa hoidon takia?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu