Heipsan , vaan on kesä mennyt todella sairastellessa...ja nyt ollaan ahdistuneita. jospa mä kertoisin lyhyesti tapahtuneen.
jouduin sairaalaan ambulanssilla maha oli niin kipeä että taju meinas mennä..yön olin siellä, tulehdusarvot oli hieman koholla ja kuumettakin oli,
aamulla minut kuitenkin kotiutettiin... syynä kipuihin-ummetus. no lähdin kotiin lääkäriin luottaen. seuraavat neljä päivää meni oksennellessa yms. sitten takas samaiseen sairaalaan.. tulehdusarvot oli jo reilu 200... maha kun ilmapallo ja mikäänn ei pysynyt sisällä. epäilivät virtsatie infektiota... päättivät kuitenkin vielä lähettää mut toiseen sairaalaan varmistukseksi( ja siinä säästyi mun henkikulta)... jo muutama tunti toiseen sairaalaan menosta olin matkalla leikaussaliin... nyt on massussa iso arpi ja pokeessa tulppa. minulla oli umppari puhjennut ja tullut todella vakava vatsakalvontulehdus..vatsa täynnä mätää yms.
nyt siitä on vajaa 2 kk... ja olen ihan hermo rauniona... lääkeannoksia(marevan- tulpantakia) ei saada kohdilleen ja veriarvot heittelee...kuulemma normaalia.. mut en mä enää lääkäreihin luota... olisin niin paljon helpommalla selvinnyt jos silloin ekalla kerralla ne olis mut ottanut tosissaan. koko ajan ahdistaa niin ettei henki kulje... nukkuminen on hankalaa ja rintaan pistää..täytyy sanoa että elämäni kamalin kesä on takana... ja loppua ei vielä näy. kun tulis edes viikko että kaikki arvot olis normaaleja, vois ees yhden päivän ottaa rauhassa, sydän ei varmaan enää kohta jaksa takoa tätä tahtia kun se nyt takoo.
kiitti kun jaksoit lukea loppuun asti.
olis kiva jos löytys jonkin sortin kohtalotovereita...??
jouduin sairaalaan ambulanssilla maha oli niin kipeä että taju meinas mennä..yön olin siellä, tulehdusarvot oli hieman koholla ja kuumettakin oli,
aamulla minut kuitenkin kotiutettiin... syynä kipuihin-ummetus. no lähdin kotiin lääkäriin luottaen. seuraavat neljä päivää meni oksennellessa yms. sitten takas samaiseen sairaalaan.. tulehdusarvot oli jo reilu 200... maha kun ilmapallo ja mikäänn ei pysynyt sisällä. epäilivät virtsatie infektiota... päättivät kuitenkin vielä lähettää mut toiseen sairaalaan varmistukseksi( ja siinä säästyi mun henkikulta)... jo muutama tunti toiseen sairaalaan menosta olin matkalla leikaussaliin... nyt on massussa iso arpi ja pokeessa tulppa. minulla oli umppari puhjennut ja tullut todella vakava vatsakalvontulehdus..vatsa täynnä mätää yms.
nyt siitä on vajaa 2 kk... ja olen ihan hermo rauniona... lääkeannoksia(marevan- tulpantakia) ei saada kohdilleen ja veriarvot heittelee...kuulemma normaalia.. mut en mä enää lääkäreihin luota... olisin niin paljon helpommalla selvinnyt jos silloin ekalla kerralla ne olis mut ottanut tosissaan. koko ajan ahdistaa niin ettei henki kulje... nukkuminen on hankalaa ja rintaan pistää..täytyy sanoa että elämäni kamalin kesä on takana... ja loppua ei vielä näy. kun tulis edes viikko että kaikki arvot olis normaaleja, vois ees yhden päivän ottaa rauhassa, sydän ei varmaan enää kohta jaksa takoa tätä tahtia kun se nyt takoo.
kiitti kun jaksoit lukea loppuun asti.
olis kiva jos löytys jonkin sortin kohtalotovereita...??
Vastaukset 15
Vanhimmat
Uskon että jokainen on kokenut jonkin asteen hoitovirheen mutta se vastuu loppujen lopuksi on sinulla itsellään ole tyytyväinen siihen mitä toiset tarjosivat koska mikään ei heitä "velvota" tekemään yhtään mitään ja varmasti vitkastelevat viimeiseen saakka ja valittavat huonoista palkoistaan,(kun rahat eivät riitä ulkomaan matkaan edes kerran viikossa).
päälaelle sinulle ja pikaista paranemista!
Älä mieti enää sitä, mitä olisi pitänyt tehdä vaan ole onnellinen siitä, että olet elossa. Seuraavalla kerralla olet "kasvanut ja vahvistunut" ja pidät kovempaa mölyä itsestäsi ja osaat VAATIA enemmän, jos ei sinua kuunnella.
Ota asia siis kasvun kannalta: olet käynyt rankan fyysisen sairauden ja leikkauksen läpi ja se on ollut kovien kipujen lisäksi myös henkinen shokki sinulle. Olet huomannut, että elämä ei ole itsestäänselvyys ja että me kaikki elolliset, niin ihmiset, kasvit ja eläimetkin kuolemme joskus... myös sinä. Nyt purat sitä shokkia täällä puhumalla tunteistasi ja se on hyvä asia. Näin paranet myös henkisesti tapahtumasta ja pystyt taas nauttimaan jokaisesta elämäsi päivästä... mahdollisesti paremmin kuin ennen tapahtumaa, kun osaat olla kiitollinen elämästä/terveydestä. Siihen kuitenkin tarvitaan käydä läpi myös nuo tunteet, mitä juuri käyt: vihaa, raivoa, pelkoa...
Anna anteeksi muiden ihmisten töppäilyt ja keskity parantumiseen: luonto ja aika tekevät tehtävänsä ja paranet. Käytä siis vain tarvittavat lääkkeet m i n i m i s s ä ä n ja ehkä pieni kevyt "rauhottava" olisi illalla paikallaan, jotta saat nukuttua (luonto parantaa parhaiten, kun rääkätty elimistö lepää). Keskustele asiasta lääkärisi kanssa.
OLET SAANUT ELÄMÄLLESI JATKOAIKAA. KIITOS siis siitä ja vaikka terveydenhoitohlöstö hidasteli niin muista, että jos olisit kehitysmaan ihminen, niin olisit varmasti jo kuollut. Kiitä myös siis Suomen terveydenhuoltoa siitä, että he pelastivat ammattitaidolla elämäsi, vaikka jouduitkin kärsimään. Elämä on via dolorosa!
Tässä minun näkemykseni. Voimia sinulle :)
terv. kolmen lapsen/nuoren äiti, sairauseläkkeellä oleva onnellinen nainen
lääkärit&hoitajat haluavat varmasti ihmiselle AUTTAVAA parasta: nämä ammatit ovat KUTSUMUSammatteja... myös niillä korkeasti palkatuilla kirurgeilla ym. He ovat käyneet pitkät, kalliit koulutukset läpi ja ovat hyvin lahjakkaita ihmisiä. Hekin kuitenkin ovat vannoneet lääkärin valansa ja haluavat vilpittömästi auttaa ihmistä ja kehittää lääketiedettä. Siksi en olisi "kateellinen" heidän palkkioistaan - ovat ne mielestäni ne ansainneet.
Se, että kaikkialla yhteiskunnassa on niin kiire ja resulssipula (ja siitä seuraava uupuminen myös. hoitavalla hlökunnalla) on kuitenkin tosiasia. Tämä on kuitenkin jo toinen asia ja siihen voidaan vaan sosiaali- ym politiikassa vaikuttaa, jotta yhteiskunnan rakenteet muuttuisivat parempaan suuntaan.
terv. edellinen
"Anna anteeksi muiden ihmisten töppäilyt ja keskity parantumiseen: luonto ja aika tekevät tehtävänsä ja paranet ja ehkä pieni kevyt "rauhottava" olisi illalla paikallaan, jotta saat nukuttua.
OLET SAANUT ELÄMÄLLESI JATKOAIKAA. KIITOS siis siitä ja vaikka terveydenhoitohlöstö hidasteli niin muista, että jos olisit kehitysmaan ihminen, niin olisit varmasti jo kuollut."
Niin että annetaan vaan kaikki mahdolliset lääkärien tekemät töppäilyt ja hidastelut anteeksi, kun siellä kehitysmaissakin kuolee ihmisiä niin kauhean paljon...
Mitenhän olisi jos sinun sairauseläkkeellä olevan naisen lapsesi kohdalle sattuisi samanlainen tapaus? Olisitkohan yhtä ymmärtäväinen ja anteeksiantavainen siinäkin tapauksessa... Epäilen. Taputuksia sinulle.
myös on, että jos resulssit riittävät vain osittain, niin selvässä hengenhädässä olevat hoidetaan ensin. Sairaaloissa on siis myös tärkeysjärjestys hoidoissa. Siksi ehkä sinut on ensin lähetetty kotiin, koska on nähty, että oireesi eivät vielä "riitä" perusteellisempiin tutkimuksiin, mitä päätöstä esim. alhaiset tulehdusarvot puolsivat.
Sen jälkeen olisit saanut kunnolliset tutkimukset RAHALLA yksityiseltä ja sairaus olisi ehkä todettu nopeastikin (jokaisella ihmisellä kannattaisi olla tälläisiä tapauksia varten vähän rahaa säästössä "hätätapauksiatilillä".
Kun hätä todella sitten oli, niin kunnallinen puoli hoisi sinut kiitettävästi leikkauksella kuntoon ja olet elossa. Tästä kuuluu siis kiitos Suomen terveydenhoidolle ja siellä työskenteleville ihmissille.
Palaisin vielä siihen kiireellisyysjärjestykseen. Sitä voisi kuvailla hyvin esim. auto-onnettomuustapauksen avulla. Kun onnettomuuspaikalle tullaan niin ensin tarkistetan ne "hiljaiset: tajuttomat/kuolleet" ihmiset. Tajuttomilla on yleensä suurin hätä tai sitten paljon vertavuotavilla, jotka vielä voivat ilmaista itsensä "valittamalla". Sitten jatketaan tapaus kerrallaan... KAIKKIA ei voida hoitaa samalla kertaa, joten tärkeysjärjestys eli TARVEjärjestys oltava mahdollisimman selvä, jotta saataisiin mahdollisimman monta henkeä pelastettua.
Tämä sama toimii myös sairaaloissa, joten näen, että kertomasi perusteella on toimittu aivan oikein myös ensimmäisellä sairaalareissullasi. Siksi luottaisin sinuna lääkäreihin (=ammatti-ihmisiä) ja hoitaisin itseäni heidän ohjauksessa!
VOIMIA siis vaan parantumiseen sinulle - keskitä kaikki voimasi siihen ja anna ajan parantaa fyysiset "vammasi" ja psyykkisen shokkisi. Aika ja "paijaus" läheisiltä parantaa sinut varmasiti... onnistuneen hoidon jälkeen (itse lähettäisin varmaan "kiitokseni" minua hoitaneelle hlökunnalle - heitä kiitetään turhan harvoin! :)
"OLEN, PSS, PSS" olivat sinulle "bullia" vaan laitoin ne väärän otsikon alle eli siis sille POTILASVAKUUTUS....
Oletko sitä mieltä, että toipuvan (mielen)terveys kannattaa uhrata moiseen pitkään virheselvittelyyn ja mahdollisesti vielä todetaan, että "virhettä ei ole tapahtunut" vai kannattaako yrittää jatkaa elämäänsä ja tervehtyä mahdollisimman pian?
Kohdallasi on selvästi tapahtunut hoitovirhe ensimmäisen lääkärin tehdessä diagnoosia. Voit hakea korvauksia Potilasvakuutuskeskuksesta, etsi vaikka Googlesta.
Jos HOITOVIRHE todetaan, niin silloin ollaan korvausvelvollisia mutta sitten joutuu KYLLÄ TAPPELEMAAN RAHASTA itsesi UUVUKSIIN ja voi ollamyös, että häviää taistelun ja menettää terveyden lopullisesti.
Ihan vapaasti sitten vaan, jos haluaa HENKISESTI ITSENSÄ UHRATA. Jokainen päättää osaltaan, kiittääkö, että pelastui vai uhraako elämänsä LAKITAISTELUUN. Olen sen läpikäynyt, joten TIEDÄN MITÄ SE PAHIMMILLAAN ON. SIINÄ VOI MENNÄ TODELLAKIN SE HENKI. Onko se sen arvoista, että siihen lähtee ja uhraa mahdollisesti terveytensä... voit vastata näkemyksesi kiitos :)
En lähtisi tappelemaan rahasta tänä päivänä elämänkokemukseni pohjalta. Kyllä se niin HELVETILLINEN 5 vuoden kokemus oli ja vei minulta melkein hengen. En arvosta RAHAA niin paljon, että sen tekisin.
Olisin onnellinen, että lapseni OLISI YHÄ elossa ja NAUTTISIN elämästä lapseni kanssa. Siinä sinulle vastaukseni kysymykseesi.
En lähtisi tappelemaan edes silloin, jos lapseni kuolisi hoitovirheeseen. Surisin tuskani osittain pois (lapsen menetyksen surua äiti/isä kantaa koko oman loppuelämän). Yrittäisin kyllä antaa anteeksi "hoitovirhe-erehdyksen" inhimilliselle ihmiselle = hoitovirheen tehneelle lääkärille. Se mahdollinen anteeksianto helpottaisi omaa elämääni ja vapautuisin katkeruudesta ja sen aiheuttamasta vihasta/taakasta.
MIKÄÄN RAHA EI TOISI TAKAISIN LASTANI... ja siksi en tappelisi rahakorvauksesta vaan jatkaisin omaa elämääni perheeni kanssa - lapseni muisto sydämessäni.
Ap,
odotitkohan itse vähän liian kauan sen vatsakipusi kanssa, kun kerta oksensit 4 pvää??
Sehän oli uusi oire sairauteesi, kun olit lähtenyt sairaalasta ekan kerran. No oli niin tai näin niin onneks selvisit ja vointeja sinulle. Lepää ja hoida itseesi. Paranet kyllä.
ei ollut uusi oire...
En tiedä ikääsi, Mimosa, vaan jos ihmisellä on KOVIA kipuja ja tuntee, että lääkäri on tekemässä erehdystä, niin ainoa keino on "puristaa sairaalasängyn laidasta kiinni ja huutaa: "perk...le MÄ EN POISTU TÄSTÄ ennen kuin KIPUNI SYY ON SELVITETTY". Silloin lääkäri miettii uudestaan päätöstään ja jatkaa ehkä tutkimuksia.
IHMISEN ON ITSE OPITTAVA pitämään puoliaan. Jos ikäsi puolesta "lähdit kiltisti kotiin ja tyydyit ratkaisuun", niin päätös oli myös sinun, koska sopeuduit päätökseen. Siksi et voi ainoastaan syyttää lääkäriä, vaan myös oma päätöksesi vaikutti asiaan. Suostuit lähtemään kotiin. Tämä taito "pitää itsensä" puolia tulee vasta iän ja elämänkokemuksen myötä, koska nuori ihminen on epävarma ja "kiltti". Kun tarpeeksi kohtaa ongelmia elämässä, niin oppii "kovemmaksi ja ei niin kiltiksi".
Jos esim. koet, että lääkäri VAIN oli vastuussa tapauksesta, niin voit lähteä hakemaan rahallisia korvauksia hänen väärästä diagnoosistaan. Se vaatii sitten kyllä aikamoista paperisotaa, mikä vaatii myös sinun terveyttäsi. Ne eivät ole ylensä tapauksia: haen korvausta---> olen oikeassa---> saan rahaa.
Koska et ole menettänyt työkykyäsi kyseisen sairauden johdosta etkä myöskään kuollut (jolloin lähimmäisesi tekisivät päätöksen korvaustenhakemisesta ) niin nyt kysyt itseltäsi: haluanko parantua, teen niin kuin lääkärit neuvoo ja pääsen takaisin normaaliin elämään... TAI... haen korvauksia lääkärin selvästä virheestä (mikä ei tehnyt minua kuitenkaan toiminta/työkyvyttömäksi ihmiseksi ja paranen) ja lähden hermoja repivään korvaustaisteluun, jonka tulos voi olla "ei korvausta-ei virhettä".
Nämä ovat vaihtoehdot: itse valitsisin ELÄMÄN vaihtoehdon TERVEYDEN, en RAHAvaihtoehtoa, jossa terveyteni vaarantuisi entisestään. JOKAINEN VALITSEE ITSE ja nämä olivat minun näkemyksiäni elämänkokemukseen pohjaten. En siis neuvo ketään tekemään mitään.
ARVOSTAN ELÄMÄÄ ja RAKASTAN LÄHIMMÄISIÄNI: minusta elämän tarkoitus on tehdä mukavia asioita ja nauttia elämänlahjasta (vaikeudet kohdanneena ja "voittaneina"). Olet sen nyt saanut, kun lääkärit sinut leikkauksella paransi. Se vertaus kehitysmaihin tarkoitti vaan sitä, että ymmärtäisimme, kuinka onnellisia saamme olla täällä Suomessa, että meillä on lääkäreitä (virheineenkin), ja näin meillä on mahdollisuus parantua. Kehitysmaissa ihmiset kuolevat sairauksiin, joihin meille on "itsestäänselvää" saada hoitoa ja lääkkeitä. Siksi meidän mielestäni täällä Suomessa pitäisi olla kiitollisia, että olemme syntyneet tänne. Ei etsiä syyllisiä siihen, kuka teki virheen "kun leikkaus pelasti ja olen elossa"... vaikka jouduinkin kärsimään kipuja. Kärsimys, kivut, luopuminen ovat osa elmää. Ei elämä voi olla aina vaan "kivaa ja kivutonta"... tiedän sen kolmen lapsen synnyttäneenä naisena ja neljä kroonista sairautta kokevana ihmisenä.
Pikaista paranemista siis sinulle! ELÄMÄ kantaa taas, kunhan saat "lääkkeillä": levolla ja pillereillä itsesi kuntoon. Anna siis elimistösi ja mielesi levätä: lue kirjoja, syö hyvin (myös tarvittavat lääkkeet), nuku hyvin... iloitse lähi-ihmistesi kanssa: naura. Näin paranet ja saat ELÄMÄNlahjsi takasin - kiitos Suomen terveyden huollon ja siellä työskentelevien ihmisten :)
Ei mua raha kiinnosta... eikä lähteä mitään juttua tästä tekemään, haluan vaan tervehtyä. mutta kyllä tässä aikamoisen ahdistuksen saanut...ja siksi on vaikea nyt juuri luottaa mihinkään...toivon että sen luottamuksen saan vielä takaisin. kyllä mä aika painavasti siellä sairaalassa sanoin ekalla kerralla, että kaikki ei voi olla hyvin, mutta jatko
tutkimuksiin ei suostuttu. joten lääkäri teki mielestäni virhe arvioinnin.kyllähän se vihaksi pistää.. mutta.. onhan hekin vain ihmisiä. ja olen onnellinen siitä että loppujen lopuksi mut "otettiin tosissaan" ja olen ylipäänsä kunnossa.
enään mua ei lääkitä mitenkään...jonkinlaista ahdistus lääkitystä mietitään..koska tää ahdistelu todella aika paljon voimia.en voisi kuvitellakaan tässä alkavani tekemään jonkin sortin hoitovirhe syytteitä tai jotain muuta vastaavia..ei voimat siihen enää riittäis. haluan vain saada fyysisen ja psyykkisen puolen kuntoon ja jatkaa elämää iloisin mielin. ja todella toivon että se joskus onnistuu.. ja pääsen tästä ahdistuksesta yms.
Terveyttä sinulle siis vaan! Minä vastaan 6 pään toiminnasta sairaana (eläkkeellä): joten hommaa piisaa! Hoida itsesi kuntoon ja ole onnellinen: elämästä ja tervehtymisestäsi! Voimia sinulle.... Ensi "vastusta vastaan olet vahvempi"... siksi tämän kaiken elämänkokemukseeni perustaen kirjoitin, jotta SINÄ ja muut saatte vähän vinkkiä "tosielämästä". Toivoyttavasti sait "lohtua"! ONNEA elämääsi, Mimosa!
terv. kovia kokenut myös :)
terv. kovia kokenut 3 lapsen äiti... vaan silti onnellinen :)