Miksi islamilaisilla on perjantai pyhäpäivä? Mihin se perustuu?
Pyhäpäivä
Etsijä
31155
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Perjantaina uskovat kokoontuvat moskeijaan keskipaiva rukoukseen,ja sen yhteydessa on luento eri aiheista.
Perheitten miehet yleensa menevat perjantai rukoukseen,samalla tapaavat ystaviaan ja tuttuja.
Islamissa ei ole mitaan maarattya vapaa paivaa,painvastoin he tekevat tyota jokapaiva.
Niillähän on pyhäpäivä joka päivä.
Tekeekö muslimit muka töitä, aika räikeä vale.
Osa tietenkin paistelee kebabbia ja pizzalättyjä jotka maistuvat kengänpohjille. Yleensä ottaen he ovat työttömiä loiseläjiä.
Tässä tilastoa muslimeista:
Alla lukuja eri kansallisuuksien työttömyysasteesta Suomessa.
Hienoa, että olemme saaneet näin ahkeria kansalaisia pariimme, oikeita aitoja rauhanuskonnon lähettiläitä.
Tässä on listattu ainoastaan työikäiset ja kykyiset ihmiset, osa hoitaa lapsia kotona tai on ihan oikeita lapsia. Tietenkin vanhojakin työkyvyttömiä suoraan elätettäväksi siirtyviä löytyy, perheidenyhdistäminen on niin ihana asia.
Irak 73%
Turkki 33%
Somalia 61%
Iran 61%
Bosnia-Hertsegovina 37%
Serbia ja Montenegro 54%
Marokko 51%
Afganistan 74%
Vertailuksi muutamia muita kansallisuuksia, ei muslimimaista.
Ruotsi 12%
Britannia 14%
Kiina 10%
Puola 14%
Norja 12%
USA 11%
http://www.mol.fi/mol/fi/99_pdf/fi/04_maahanmuutto/08_m ahanmuuttotilastot/tilkint.pdf
Onko tuo perjantain erikoisuus määrätty Koraanissa?
Vai onko sekin tärkeä määräys Koraanin ulkopuolelta (Haditheista eli muslimeille pyhistä perimätietokertomuksista)?
Jos on Koraanin ulkopuolelta se osoittaisi taas sen että Koraani ei ole täydellinen vaikka niin väitetäään!