Olen ollut vannoutunut moottoriveneilijä mutta nyt on ajatukset muuttunut joten kysyisin millaisella veneellä kannattaisi aloittaa. Rahaa ajattelin sijoittaa 12-20tuhatta.
Venettä hankimassa
masa
2113161
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 21
Vanhimmat
Puolikatettu liukuvarunkoinen ja siinä vielä tuulilasissa luukku tai ovi josta pääsee etukannelle. Tai sitten ihan avovene ei joks sekään ole huonompi ratkaisu, keskipulpelilla.
Et paljoa valoittanut veneen käyttötarkoitusta.
Joten purjevenettä olisin hankkimassa. Tilaa 2 aikuista 2 lasta. Purjehdus ominaisuuksiltaan sais myös olla jonkunlainen meinasin ihan purjella liikkua.
FE 741 on sisätiloiltaa näppärä. Iso takahytti sitlooran alla ja erillinen WC koppi. Seilaakin hyvin. Näitä näkyy olevan Meripörssissä muutama kaupan. www.meriporssi.com
http://www.shipman28.nu
Näitä saa reilusti alle 20 000 eurolla.
Tulkitsin niin, että haluaisit kokeilla purjeveneilyä. Itse tein saman ratkaisun kuusi vuotta sitten, kun kyllästyin jatkuvaan heilutteluun ja keinutteluun. Täytyy myöntää, että aaltojen liikkeitä en vieläkään voi olla huomioimatta, mutta tilanne on aivan toinen, kuin silloin Albatrossin kanssa. Me hankimme tuolloin FE83:n 'harjoitteluveneeksi'. Maksoi n. 16 tuhatta euroa, ja oli sinänsä hyvä hankinta. Vene toimi erittäin hyvin ja pysyikin meillä neljä vuotta. Sittemmin vaihdoimme vähän suurempaan, ja kyllä tähän touhuun on jäänyt ns. nalkkiin.
Muutaman vuoden kokemuksella voisin suositella jotain melko edullista, mutta hyvin purjehdittavaa venettä. FE:t ovat jo perheellisellekin sopivia. H-veneellä oppii purjehtimaan. Albin Express kulkee hyvin, mutta ei ole perhevene. Missään nimessä en suosittele aloitamaan "vähän isommalla" vanhalla veneellä, jonka kanssa sitten tulee hintavia ongelmia heti kättelyssä. Pari vuotta ainakin kannattaa kokeilla jollain edullisella veneellä (kunhan ei ole lelu), ennen kuin sijoittaa enempiä rahoja.
Olen miettinyt Avance 245 tai Finn 26 onko noista aloitus veneeksi?
ilman muuta avance 245
Olen katsellut keskusteluja ja niissä on Avancea kehuttu. Onhan se hinnallisestikin kohtuullinen. Onko se sit niin hyvä kuin kehutaan?
Misil II (HR 24) on turvallinen ja vakaa vene. Näkyy tosi harvoin näissä keskusteluissa, me olemme olleet tyytyväisiä nopeiden ja hitaiden moottoriveneiden jälkeen. Varustuksen voi rakentaa itselleen sopivaksi, meillä on hyvä pentteri, vesi-VC septi, tiskiallas jne. On muuten lämpimin vene kahteenkymmeneen vuoteen, Wallas 1800, vähän haidutuspintaa (=ikkunoita) ja pieni kuutiomäärä. Sopioi loistavasti kahdelle. Kaksi lastakin menee mutta ei kauan. Isomman lapsen (27v) kanssa lähden huomenna mielelläni vähän tuulisemmallekin merelle. Poika päivystää SAR:n veneillä mutta vaimo ei suostu tulemaan purjeveneeseen, vaikka isä on merikapteeni. Uutta polvea tarvitaan tai tämä homma ukkoontuu ja akkaantuu.
Osta Albin Viggen 4 ihmistä pärjäilee eikä ole paljon kiinni n.6000 ,purjehtii ja on laminaatissa tukevuutta.
Olin ajatellut että veneessä sais olla sisäkone. Se on mun mielipide en tiedä onko merkitystä käytön kannalta? WC sais olla kunnollinen.
Avance 245 ,,,hyvä valinta ensi veneeksi(tai jopa
"viimeiseksi"--meillä tultu jo alas 33" 40"jalk.
veneestä...pääsyy helppo/turvallinen hallita yksi/
pienellä porukalla,,kestää keliä kuin isommatkin jos
vain ukot pysyy kyydissä.jälleenmynnti helppoa arvo säilyy..
Tästä osoitteesta HIENO,,TEAK-kantinen vm.85/00
Mistä löytyisi lisätietoja veneestä? Esim. sisustus vaihtoehdoita ja kuvia?
,,laita @-osoitteesi,jos avance teak-kannella
kiinnostaa,,,,,kuvia varustelista,,lähetetään
[email protected]
Kokemuksia Finn 26 olis jonkiverran pidempi ja leveempi kuin Avance joten varmaan tilatkin isommat?
,,kyllä sekin on "purjevene";;mutta 99% on itse tehtyjä,,ja laadusta ei aina takeita,,ja suurimmasta osasta puuttuu ns.kölitukit (älä kolhi kiville)
,,osa veneistä eri korkuisiilla mastoilla/purjeilla,
Täältä löytyy aika hyvin tietoa Avance 245 veneistä palveluun pitää rekistöröityä mutta se on ilmainen:
http://groups.yahoo.com/group/suomenavancepurjehtijat/
Mutta olen silti kriittinen Avancen suhteen koko pelottaa. Monet sanovat ettei alle 28 jalan veneellä voi purjehtia? Itse olen kyllä tykästynyt Avanceen hinta/ulkonäkö on sellainen mitä olin ajatellu.
,,mulla on ollu avance33" ja Maestro 35 ,,,,
,,mut kun ei oo enää 3-4 karvasta miästä kiskoo
,, purjeita/skuutteja ,,vaihdoin piänempää,,,
AVANCE 245
,,ja yhen miähen voimat riittää,,js samat reissut
ruatti_viro on tehty--yhellä miähellä
,,TARVE ..ratkasee,,,mihin käyttöön tarvit!!??
kerro,,,,,!!
Neljälle kaksi lasta, minä ja vaimo. Retkipurjehdukseen pisin reissu lomalla noin kaksi viikkoa. Tärkeimmät kriteerit erillinen wc, sisäkone ja ruokaakin olis kiva tehdä. Purjehtia veneen täytyy myös hyvin (ei yksi mutta yhden miehen avustuksella).
Venepörsseistä löytyy paljon tietoa tarjonnasta, esim , www.venelehti.fi; www.nettivene.com ; www.veneporssi.fi; ja tietoa eri venetyypeistä löytyy: http://www.udkik.dk/ ja http://www.sailguide.com/ on ruåtsikielinen saitti, josta löytyy paljon kuvia eri veneistä.
Esim lys- ja muut kertoimet kannattaa perehtyä, niistä selviää, miten eri veneet purjehtii. Ja myytävällä veneellä pääsee myös kokeilemaan myyjän kanssa. Kannaisi pyytää oma asiantuntija mukaan, niin ei tunneasiat pääse viemään päätöksenteossa. Mutta on se Avance hyvä vaihtoehto.