"Koulussa" anime

murokeksi...

Hei!
Minua on jo kauan aikaa mietittänyt Suomessa joskus aikoinaan julkaistun animen oikea nimi.
Tämä löytyy VHS:nä Screenet Ay:n julkaisemana(vuonna 1989) "Koulussa" nimellä kulkevana. Itselläni on tuo kasetti lojunut kaapin perällä ties kuinka kauan.

Takakansi kertoo näin:
"Kasetimme kertoo koulunuorisosta, jengistä poikia ja tyttöja, heidän kamppailessaan koulunsa puolesta voittaakseen maatakäsittävän koulujen välisen basebollkamppailun. Mutta matkalla mestaruteen ovat monet ongelmat tiellä, kuten rakkaus."

Eli ensimmäisessä osassa ainakin tapahtuu seuraavaa: Tyttö muuttaa (olisikohan ollut) tätinsä(??) luokse asumaan, mutta huomaakin että talossa asustavat jo neljä poikaa. Yksi pieni rillipäinen, yksi omasta mielestään erityisen komea, kolmas iso kokoisempi ja neljäs ns. normaali:) Tytöllä on jo poikaystävä Amerikassa ja kirjoittelee hänelle. Hän menee kouluun joutuu sekaantuneeksi jengin kanssa ja nämä melkein hyökkäävät hänen kimppuunsa... En muista hirveän hyvin kun ei tuota ole katsonut moneen vuoteen. Mutta se jäi häiritsevään kohtaan ja haluaisin nähdä sitä enemmän. Kenelläkään tietoa sarjasta?

8

3695

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • tris

      http://koti.phnet.fi/otaku/historia/animejulkaisut.html

      Tuon sivun mukaan sen alkuperäinen nimi on Hiatari Ryoko. Minuakin häiritsi joskus suunnattomasti se, miten tämä "elokuva" koostui ilmeisesti jonkun sarjan alkujaksoista ja loppui ihan kesken kaiken ennen kuin mitään edes kunnolla ehti tapahtua X_x. Useampia osia ei tietääkseni Suomessa ikinä julkaistu.

      • murokeksi...

        Olen todella kiitollinen^^ Kiitos paljon! Maailma on jälleen parempi paikka elää:P


      • Sunnikka
        murokeksi... kirjoitti:

        Olen todella kiitollinen^^ Kiitos paljon! Maailma on jälleen parempi paikka elää:P

        Kiitos teille molemmille, isäni joskus osti tuon kyseisen vhs-kasetin minulle kun olin pieni ja tosiaan jäi häiritsemään että mitenkä se tarina jatkui kun jäi _todella_ kesken...

        *Isokiitoskumarrus*


      • -marissa-
        Sunnikka kirjoitti:

        Kiitos teille molemmille, isäni joskus osti tuon kyseisen vhs-kasetin minulle kun olin pieni ja tosiaan jäi häiritsemään että mitenkä se tarina jatkui kun jäi _todella_ kesken...

        *Isokiitoskumarrus*

        Mul on just toi osa vhs:nä(animea,kai)....ja mummolas on viel mun mielest sen eka osa,tai on ainakin ollu...koska muistan että kattelin pienenä,sitä jatkuvasti...NYt sitä videoo ei taida olla enää siellä---En oo ihan varma oliks siel se kolmas osakin,mut mä haluisin vaan tietää et myydäänköhän niit viel jossain ja mistä siit sais netis tietoo...Se on aika vanha kasetti vuodelta 1989....Voisko joku vastata kuka tietäs tost jotain?


      • noitulover
        -marissa- kirjoitti:

        Mul on just toi osa vhs:nä(animea,kai)....ja mummolas on viel mun mielest sen eka osa,tai on ainakin ollu...koska muistan että kattelin pienenä,sitä jatkuvasti...NYt sitä videoo ei taida olla enää siellä---En oo ihan varma oliks siel se kolmas osakin,mut mä haluisin vaan tietää et myydäänköhän niit viel jossain ja mistä siit sais netis tietoo...Se on aika vanha kasetti vuodelta 1989....Voisko joku vastata kuka tietäs tost jotain?

        jos hakee tolla otsikolla netistä, niin öytää kyseisen sarjan torrentit aika helposti, joten siten niitä vois kai katella. ite oon ettiny aika pitkään kyseistä sarjaa ja vasta just sen löysin kans.


    • ainå
    • Haluunnähä

      Se oli YouTubessa mutta sit se poistettiin :,( se oli tosi hyvä olisin voinu kattoo sitä koko ajan

    • Anonyymi

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kaipaamasi miehen nimi?

      Ja maakunta tai kaupunki?
      Ikävä
      21
      3600
    2. Olit ihan

      Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu
      Ikävä
      30
      3413
    3. Miksiköhän vasemmistossa on niin paljon ns. tapatyöttömiä ja muita köyhiä?

      Tokihan Minja Koskela oli sitä mieltä, että ei terveenkään ihmisen ole pakko tehdä töitä, sitä neuvoa moni vassu noudatt
      Maailman menoa
      50
      3371
    4. Oletko keskustellut kaivatustasi muiden

      Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka
      Ikävä
      51
      3045
    5. Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?

      "Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu
      Maailman menoa
      122
      2849
    6. Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue

      se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod
      Maailman menoa
      21
      2608
    7. Suomen veroaste 5 %-yks liian matala

      Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.
      Maailman menoa
      114
      2332
    8. MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa

      TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,
      Suomalaiset julkkikset
      14
      2145
    9. Yleveron tuotto siirrettävä S-ryhmälle

      Yleisradio on mukana kansanmurhassa. Tuollaista ei voi tukea verovaroin. S-ryhmä on ainoa selkärankainen iso toimija S
      Maailman menoa
      28
      1737
    10. IL- KELA:n pääjohtaja, lääke- ja oikeustieteen tohtori Lasse Lehtonen sekavassa tilassa Brysselissä!

      "Iltalehden tietojen mukaan Lehtosen käytös Brysselin lentokentällä on herättänyt huomiota, ja hänen olemuksensa on tulk
      Maailman menoa
      134
      1370
    Aihe