Tilanne on tämä: koulut alkavat pian ja samalla myös työni. Olen nuori opettaja, 26-vuotias. Valmistuin yliopistosta vuosi sitten ja sain heti opettajan töitä eräästä maineekkaasta ja korkeatasoisesta koulusta (yläaste ja lukio, mutta enemmän yläasteen puolella). Vuosi meni nopeasti, ja viihdyin työssäni. Myös oppilaat tuntuivat tykkäävän minusta paljonkin.
Pitkän kesäloman jälkeen minulle on kuitenkin tullut pienoinen kynnys opettamista kohtaan. Jatkan samassa koulussa, mutta tahti ja taso kovenee. Tänä vuonna opetankin enemmän lukion luokkia. Jotenkin vaan hirvittää, vaikka viime vuosi menikin niin mukavasti. Onko muillakin opeilla ramppikuumetta nyt ennen koulun alkua? Onko tämä tuttu juttu teille? Itse kun en vielä kyseisessä tilanteessa ole ollut. Mikä helpottaisi? En yleensä ole mikään esiintymisjännittäjä, se puoli ei niinkään hirvitä. Luulen, että suurin jännityksen aihe on se, etten ole vielä kovin tottunut opettamaan lukion viimeisiä luokkia.
Pitkän kesäloman jälkeen minulle on kuitenkin tullut pienoinen kynnys opettamista kohtaan. Jatkan samassa koulussa, mutta tahti ja taso kovenee. Tänä vuonna opetankin enemmän lukion luokkia. Jotenkin vaan hirvittää, vaikka viime vuosi menikin niin mukavasti. Onko muillakin opeilla ramppikuumetta nyt ennen koulun alkua? Onko tämä tuttu juttu teille? Itse kun en vielä kyseisessä tilanteessa ole ollut. Mikä helpottaisi? En yleensä ole mikään esiintymisjännittäjä, se puoli ei niinkään hirvitä. Luulen, että suurin jännityksen aihe on se, etten ole vielä kovin tottunut opettamaan lukion viimeisiä luokkia.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Tervehdys La Luna,
et varmasti ole yksin. Olin myös itse 25-vuotias, kun valmistuin. Sain töitä lukiosta ja ensimmäiset tunnit jännittivät tuolloin aivan mahdottomasti. Varsinkin abiturienttien kohtaaminen tuntui vaikealta. Ja kieltämättä abiturienteille se tuntuikin alussa olevan kaikkein hankalinta se opettajan vaihdos, puhumattakaan siitä, että edeltäjäni jäi eläkkeelle (=kokemusta löytyi) ja he saivat tilalle keltanokan. Elämänsä tärkeimpänä vuonna :) Ja kuitenkin kurssipalautteissa nimenomaan abiturienteilta sain sitten myönteisimmät arvioinnit. Ehkä olin tiedostamattani panostanut enemmän heidän tunteihinsa, se on mahdollista, mutta ainakin haluaisin uskoa myös asenteellani olleen siinä jotain vaikutusta. Nyt neljän -kokonaisen- vuoden lukiokokemuksella uskaltaudun muutamia asioita tähän kirjaamaan :)
Ensinnäkin klisee, mutta niin totta: ole oma itsesi. Teeskentelystä jää nopeasti kiinni ja opiskelijasi arvostavat varmasti aitoutta.
Toiseksi, sinun ei tarvitse mennä mukaan "mutta ainahan näin on tehty" -peliin. Saat tehdä asiat omalla tavallasi ja saat vaatia myös opiskelijoilta jotain sellaista, mitä muut eivät heidän mukaansa "koskaan ennen" ole tehneet. Ole kuitenkin aina valmis perustelemaan se, mitä vaadit.
Hyväksy se, että et aina tiedä kaikkea, ja uskalla myöntää se myös opiskelijoille. Sano, että otat selvää asiasta ja tee se myös.
Tee töitä. Opiskelijasi arvostavat sitä, että valmistelet tuntisi (he huomaavat sen kyllä, samoin kuin sen, jos et sitä ole tehnyt). Silloin voit myös itse vaatia heiltä korkeaa työmoraalia hyvällä omatunnolla.
Tässä ainakin muutama asia, jotka tulevat mieleen.
Reippaasti vaan tunneille, ekat tunnit kun saa pidettyä, siitä se sitten lähtee menemään omalla painollaan!
uuden alku jännittää. Kolmisenkymmentä vuotta on tätä työtä takanani, mutta aina kun tulee uusi lukion aloitusluokka niin jännittää hiukan että millaista porukkaa siellä mahtaa olla.
Riippuu paljon rehtorista pitääkö mennä mukaan 'ainahan näin on tehty' -peliin. Jotkut rehtorit haluavat, että tehdään samalla tavalla kuin ennenkin. Kokemuksesta sanoisin, ettei mihinkään yltiöpäiseen kokeilemiseen kannata mennä ainakaan silloin, jos joutuu opettamaan abeja jonkun toisen jäljiltä. Heidän systeemejään on turha mennä sotkemaan enää siinä vaiheessa - lukiotulokkaille voi ottaa enemmän jotain erilaista, jos haluaa. Mutta noin kaiken kaikkiaan kannattaa muistaa, että asiat on tehty vuosikausi jollain tietyllä tavalla siksi, että se tapa toimii.
Kiitoksia teille kommenteista tähän mennessä. Olisin vielä kovasti kiinnostunut tietämään, jännittääkö muitakin opettajia (lastentarhasta yliopistoon) nyt lukuvuoden alun lähestyessä. Mikähän siinä on, kun loman jälkeen on vaan tullut sellainen kynnys... Aloitusviestissäni mainitsin, että minua jännittää erityisesti lukion vikat luokat. Hassua tässä on se, että tosiaan olen opettanut sen ikäisiä jo koko viime vuoden ajan, nyt vaan tuntimäärä lukion puolella on suurempi. Mitään "uutta" ei siis pitäisi olla, kun koulukin on sama. Uusia opetettavia luokkia on muutamia. Muutenkin viihdyin aikaisemmin lukion puolella tosi hyvin.
Tietysti pitää olla oma itsensä, tai muuten työ käy pitemmän päälle tosi raskaaksi. Tosiaan abivuonna ei ehkä kannata enää aloittaa mitään extreme-kokeiluja oppilaiden kanssa, jos joku toinen on aloittanut tietyllä tavalla.
Tässä pätkähommassa on oppinut, ettei jännittäminen auta yhtään. Vastaan tulee mitä tulee. Nyt olen tosin menossa entiseen paikkaan, mutta tilanne ei ole yhtään sen kummempi - ainoastaan helpompi siltä osin, että on kesällä säästynyt hakemisen / pettymisen vaivalta.
Kannattaisiko ehkä ajatella omaa rooliaan hieman toiselta kantilta kuin esiintyjänä ja suorittajana? Oppilaathan siellä oppimassa ovat ja lisäksi näyttämässä osaamistaan. Meillä on kovasti työtä, että nämä asiat osaisimme taiten järjestää.
Minä yritän aina luovia kulloisessakin tilanteessa parhaani mukaan. Olen erityisen mielissäni silloin, jos pystyn palvelemaan oppilaita ilman sen kummempia etukäteissuunnitelmia heidän omien, kenties spontaanien tarpeidensakin perusteella. Tällä tarkoitan todella hyödyllisiä ja perusteltuja tarpeita enkä suinkaan kaikkien mielihalujen toteuttamista.
Kaiken kaikkiaan työssä on suuremmat edellytykset onnistua, jos sen ottaa tosissaan ja sen eteen näkee vaivaa. Aina minäkin tunnit valmistelen ja teen usein ylimääräisiä materiaalejakin ilman eri toiveita. Sitä vain en hyväksy, että pitäisi näyttää koulun superopettajalta. Pärjäisin usein siinäkin kilpailussa, mutta täytyy ajatella kokonaisuuksia.
Kyllä jännittää aina! Viimeinen yö ennen töiden alkua on aika levoton, vaikka kaikki onkin töissä tuttua. Sille nyt vaan ei voi mitään.
Ja aina kaikki on hyvin sujunut. ;)
Itsellä on auttanut teatteriharrastus, eli näyttelen harrastelijateatterissa, jolloin esiintymisvarmuus pysyy myös aikoina, jolloin tietty opetushommia ei ole. Itse kerron myös kaksimielisiä vitsejä paljon kaveripiirissä, enkä mitenkään hillitse taipumustani opettajan ominaisuudessa. Se on omiaan laukasemaan luokan jännityksiä... =)
Itse en ole ihan valmis vielä, mutta harjoitteluja ja sijaisuuksia oon tehny paljon ja sijaisena etenkin luokan eteen astuminen voi olla karua, koska (yläasteen) luokista saattaa löytyä asenne, että "sijaiset laitetaan itkemään." Onneksi opettamani aine on kuitenkin melko mieluisa useille (kuvis), tosin opetustilanne on myös vallattomampi ehkä luonteeltaan. Pennut sekoavat kun saavat väriliidun käsiinsä.
Tuosta vielä, että nähdäkseni eri ikäisten kanssa tarvii vähän erilaisia konsteja. Olen pitänyt myös lukiolaisille kuvaamataidontunteja ja he ovat kriittisempiä opetusmenetelmien suhteen eivätkä häiriköi, mutta saattavat muuten ilmasta turhautumistaan jos opetus ei ole haastavaaa, kun taas yläasteelaisten kanssa pitää lähinnä olla "hyvä jätkä".
Yläasteelaiset ovat raadollisempia, kaikenlaista huorittelua ja uhkailua saattaa kuulua. Lukiossa tarvitaan enemmän ammattitaitoa, yläasteella enemmän kovaa nahkaa. Eli... lukiolaisten opetuksessa voi panostaa enemmän opetuksen tasoon kuin vitsien tasoon. Valitettavasti, siksi haluaisinkin opettamaan lukiolaisia enemmän, se on ammatillisesti mielekkäämpää.
Itselläni on taas uusi työpaikka ja uudet oppilaat edessä tällä viikolla ( opetan alakoulussa)Sain olla kolme viime vuotta samassa paikassa mutta aina uuden aloittaminen tuntuu minusta pelotavalta ja jopa ahdistavalta. Kolme vuotta sitten syksy tuntui tosi hankalalta, nyt toivon että olisi helpompaa kun on tuota kokemusta kertynyt jo lisää. Joten tsemppiä sullekin!!! Eiköhän tämä tästä, viimeistään syyslomaan mennessä asetu uomiinsa ; )
Tässäpä vähän updatea tilanteeseeni, jos jotakuta kiinnostaa. Olen nyt ollut viikon taas töissä, ja oikein kivasti on mennyt! Jännitys olikin aivan turhaa, koska erityisesti lukion luokkani ovat olleet tosi kivoja :-). Opet varmaan tietävät, että lomien jälkeen saattaa tulla pieni kynnys opettamiseen. Eikä tämä välttämättä johdu siitä, ettei osaisi esiintyä tms.
Muutamia vinkkejänne kuitenkin ihmettelin. En kyllä suosittelisi mitään kaksimielisiä vitsejä luokassa, herregud. Millaisenkohan viestin saavat ne lukiopojat, jotka jo muutenkin ovat kiinnostuneita nuoresta naisopesta. Itse ainakin pyrin pitäytymään asiassa, koska muuten homma riistäytyy kyllä käsistä. Vitsailla toki voi, mutta rajansa kaikella.
Toinen juttu on se, että minä en mikään itketettävä sijainen ole, kyllä tässä oli nyt kyse aivan eri tilanteesta.
Miten muilla opeilla ovat työt lähteneet käyntiin?
Juu kirjoitukseni sanamuodot olivat vähän mitä sattuu, tarkoitin kaksimielisellä nyt yleisesti johonkin, mikä viittaa että olen nuori tavallaan vielä itsekin, vaikka auktoriteetin ja opettajan ominaisuudessa. Ikäkään ei tähän ole välttämättä este, muistan oman päälle viisikymppisen kuvaamataidonopettajani, joka onnistui riemastuttamaan aina ronskeilla jutuillaan.
Eipä nuo lukiolaispojat uskalla minua lähestyä, onneksi. :D Sitten ehkä karsisin niitä vitsejäkin jos sellaista alkaisi ilmetä. Tietty ronskit jutut sopivat paremmin toisten suuhun kuin toisten, eikä kannata omaa persoonaansa väkisin vääntää toiseksi mitä se on.
Minulle tuo jännittäminen kuulostaa todella tutulta. Olen juuri valmistunut biologian ope. Ikää on 23 vuotta. Sijaisuuksia ei ole takana yhtään - olen siis tullut suoraan harjoittelusta oikeisiin töihin. Pääasiassa tuntini ovat lukiossa, osa aikuislukiossa. Täytyy kyllä sanoa, että olen ollut aivan paniikissa nämä ekat koulupäivät. Kaikki on sujunut hyvin ja tuntuu, että olen saanut oppilaisiin kontaktin, mutta silti minua aina aamuisin jännittää lähteä tunnille. Yksi syy on ehkä se, että monet opetettavat asiat eivät vielä ole itsellekään selviä - itse ainakin opin asian hyvin vasta kun olen sen kerran opettanut.
Olen jo ehtinyt ajatella, että olenko ollenkaan oikealla alalla, mutta taas toisina päivinä nautin todella paljon työstäni. En tiedä millainen jännittäminen sitten on normaalia tai mitä sille voisi tehdä.. itselläni se ilmenee lähinnä niin, että suunnittelen tuntejani yötä päivää, kaiken vapaa-ajan. Vaadin itseltäni täydellisiä tunteja, mikä kieltämättä väsyttää, kun tunteja pitäisi viikossa pitää kuitenkin se parisenkymmentä.
Toivon todella, ettei minun tarvitse loppuikääni jännittää näin paljon.. :-( Mitä luulette, onko niin, että opettamiseen ja uusien ryhmien kohtaamiseen tulee kuitenkin jossain vaiheessa jonkinlainen rutiini? Oletteko muutkin jännittäneet ekana vuonna eniten?
Tuleehan sitä rutiinia opettamiseen, kun parikymmentä vuotta on ammatissa ollut, mutta ainahan se uusien ryhmien tulo hiukan jännittää.
Ei niitä tunteja pidä liikaa suunnitella, polttaa itsensä loppuun. Tosin muistan, että suunnilleen ensimmäiset kymmenkunta vuotta minullakin meni melkein kaikki aika suunnitteluun, kunnes aloin tajuta että 'less is more', ei pidä kuormittaa oppilaita liialla tiedolla. Ja kun me ihmiset olemme epätäydellisiä, niin ei pidä itseltäänkään vaatia täydellisyyttä.