Miehelläni on vain yksi isosisko. Eli luulisi että yhden ainoan sisaruksen kanssa tulisi toimeen, mutta kun ei. Hänellä on kaksi tyttöä ja meillä kaksi poikaa. Lapsemme ovat saman ikäisiä. Vanhemmat lapset ovat 4 ja nuoremmat 2½. Hän on lastensairaanhoitaja, eli saamme aina tavatessa "neuvoja" miten lapsiamme pitäisi hoitaa. Se on ärsyttävää! Olen kasvanut itse suurperheessä (7 lasta) ja tiedän lastenhoidosta varmasti enemmän kuin hän, joka on 2 lapsisesta perheestä. Hän ilmaisee kyllä aina asenteellaan ettei arvosta minua yhtään. Olenhan vasta 25 v ja hän jo 33v. Nyt tuli vielä eteen se ettei hänen isommalle tyttärelle ostamamme syntymäpäivälahja kelvannut. Ajattelimme tästälähtien antaa syntymäpäivänä ja jouluna lahjan rahana. Ehkä hän sitten ymmärtää että on loukannut meitä. Miehenikään ei pidä siskonsa asenteesta, ja olemme siskon nuoremmalle tytölle kummeja. Tämä on inhottavaa. Jatkuuko sota ikuisesti...?
mieheni sisko!
Äippä-80+2poikaa
111056
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
sinä pyttyynnyt, kun toinen neuvoo hyvää hyvyyttään omasta mielestään. Sano suoraan, ettet halua kasvatusneuvoja..että jutellaan jostain muusta niin saatte suhteenne kohdalleen. Mitään vakavaa ei ole vielä sattunut, joten juttelet asioista suoraan.
Sano suoraan tälle miehes siskolle ettet kaipaa neuvoja! Piste! Se ei oo iästä kiinni mitä osaa jamitä ei. Vaan ihan omasta kokemuksesta!
Mun kaverin avon äiti on lastenhoitaja, ja siellä piilee sama ongelma. :(
mikä kyllä voisi olla semmoinen lahja, mikä ei kelpä? sano vaan hänelle suoraan, että jokainen kasvatta lapsia omien arvojensa mukaisesti, ei ole ainoa oiketta tapaa, jokainen äiti tuntee omia lapsia parhaiten, ei siihen ikä kyllä mitenkään vaikutta. sano vaan suoraat sanat!!
toisaalta kyse on miehen siskosta, joten voisi olla kiva säilyttää välitkin? Varsinkin kun on saman ikäisiä lapsia, ihan siis serkustenkin kannalta! Ei se "suorien sanojen" pamauttaminen tee ihmisestä parempaa tai rohkeaa.. Tai voihan kertoa mikä harmittaa, mutta suosittelen ensin laskemaan kymmeneen, kiukun vallassa on turha yrittää mitään keskustella! Ja tuo uhoaminen kyllä kuuluu mielestäni murrosikään..
Rohkeampi on mielestäni ihminen, joka uskaltaa rauhallisesti silmiin katsoen sanoa eriävän mielipiteensä. Se ei ole helppoa, en tiedä pystyisinkö itse tässä tapauksessa mitä alkuperäinen esittänyt..
Kannattaa sekin pohtia, että missä mielessä miehensisko näitä ohjeitaan latelee. Silkkaa hyvyyttään vai pönkittääkseen osaamistaan?
Kertoisitko alkuperäinen, vaikka jonkin esimerkin mitä neuvoo? Voisi siitä miettiä miten siihen voisi vastata niin, että ymmärtää jättää neuvonsa jos ei niitä kaivata.
Mieheni äitipuoli on vanhusten hoitaja. Hänellä itsellään on vain yksi lapsi eli mieheni velipuoli. Aikanaan tämä "ilkeä äitipuoli" oli hyvin kärkäs neuvomaan minua miten lapsia kasvatetaan ja hoidetaan ja kuinka meidän pitäisi elää perhe-elämäämme.
Kerran hän sitten töksäytti aika pahasti minulle siitä, kuinka monta lasta meillä pitäisi olla. Hänen mukaansa vain yksi. Omat ajatukset ovat kuitenkin aina olleet hieman enemmässä määrässä. Tämä viimeinen töksäytys oli liikaa minulle ja ilmoitin mieheni äitipuolelle, että nyt riitti ei tarvitse neuvoa miten elän elämääni! Ja taisinpa siinä sanoa muutaman muunkin sanan...
No välit rikkoontuivat. Ei nähtykään varmaan puoleentoista vuoteen. Jotenkin sitten vain se yhteinen sävel tähän elämän menoon löytyi. Tänä päivänä meidän välit on mitä lämpimimmät. Eipä ole enää neuvoja tullut!
Suosittelen sitä, että nostat asian rohkeasti puheeksi jossain sopivassa tilanteessa. Jos välit menee poikki, voit lohduttautua sillä, että eipä tarvitse ainakaan enää kuunnella jatkuvaa nalkutusta ja neuvoja joita et tarvitse!
Ehkä ne välit jonakin päivänä korjaantuu, ja jos ei, niin mielestäni sinä et häviä siinä asiassa mitään! Tylyäkö? Kyllä, mutta muuten et saa asiaa ikinä korjatuksi!
Sehän tässä painaakin mieltä kun en viitsi sanoa rumasti vastaan. Onhan hän mieheni ainoa sisarus. Ja kun se asioiden neuvominen ei jää siihen lasten hoitoon. Hänen mielestä koko elämämme on jotenkin "väärin". Hän piti miestäni lähes murrosikäisenä "pikkuveljenään" kunnes esikoisemme syntyi. Aina kun käymme kylässä hän puhuu vain ruotsia, vaikka puhuu suomea ihan yhtä hyvin. Muut ymmärtävät mutta minä en! Ehkä tämä on yksi syy miksi minua ärsyttää hänen läheisyydessään. Mutta, ehkä hän ajattelee että pilasin hänen pikkuveljensä elämän "hankkiutumalla" raskaaksi. Vaikka mieheni kanssa rakastamme lapsiamme, ja emme kadu lasten hankintaa yhtään. Tulemme hyvin toimeen ja olemme onnellisia. Yritän antaa juttujen mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos, niin kuin mieheni on neuvonut... Mutta kun luonne on kuin Aku Ankalla. Yksikin väärä sana ja näen punaista.
Voisiko miehesi puhua siskolleen?? Tosi tökeröä ja lapsellista tuo ruotsin puhuminenkin! Siitä nyt ainakin mielestäni voisi miehesi pyytää, että "voisitko puhua suomea että vaimonikin pysyy mukana!" Kai nyt sisarukset voivat noin puhua??
Ei kaikkea tarvitse sulattaa ja myönnellä.
Sehän tässä outoa onkin kun kukaan ei uskalla sanoa hänelle mitään rumasti. Hän on kuin posliininukke, sekä ulkonäöltä että käytökseltään. Kaikki "pelkäävät" että hän "raukka" ihan murtuu jos sanoo pahasti. Hänen vanhempansakin ovat aina kohdelleet häntä näin. Olen sanonut miehelleni että jonain päivänähän hänelle on pakko sanoa asioita suoraan. Mieheni mieluummin päästelee pieniä valheita, hän ei kuulemma halua olla se joka aloittaa...
Kiitos kun annoit asiallisen kommentin.
Eihän tuollaista kukaan jaksa!Taitaa olla perheensä ns. "lellikakara" kun kukaan ei uskalla sanoa mitään vastaan...Sitä suuremmalla syyllä pitäisi palauttaa tuollainen tyyppi maan pinnalle että hän huomaisi olevansa ei-sen-kummempi kuin muutkaan.
Minä olen sitä mieltä että ei muuta kun karskisti vaan kapuloita rattaisiin tuollaiselle "pompottajalle"..eihän tuosta mitään tule!
Ja tuo ruotsin puhuminen..ilmiselvää vittuilua vaan sulle.Ei ei..teidän kannattaa yhdessä miehesi kanssa sanoa pari valittua sanaa mokomalle "raukalle".
Itse en kyllä alkaisi tuollaista kattomaan,tappelu tulisi varmasti.. =)
Mulla on näköjään täsmälleen samanlainen anoppi, ei puhu ruotsia, mutta on siis muuten niin hentoinen ja pienoinen ja kaikki on häntä kohtaan silleen suojelevia. Eli jos pistän vastaan koko suku pitää mua hirviönä. Mutta olen tosi kyllästynyt ja täynnä raivoa ja vihaa.
Anoppi ei siis pidä mua yhtään minään, neuvoo, millä leluilla lapseni saa heillä leikkiä, pukee ja riisuu lapsen mielensä mukaan, jos meinaan lähteä rattailla ulos nukuttamaan, niin ei ei ei. Heidän sänkyynsä tyynyjen väliin pitää nukuttaa. Sanon, että ei nuku siellä. Hän sanoo, että mummin vieressä toki nukkuu. Paitsi ettei nukkunut ja loppuaika oli yhtä huutoa ...
Olen ajatellut, että parempi laiha sopu kuin lihavampi riita ja kiristellyt hampaitani ja kestänyt. Mutta nyt tuntuu, että en vaan enää kestä. En tahtoisi räyhätä lapsen isoäidille, mutta raivo kihisee sisällä. Monen vuoden tuntemisen jälkeen ei vieläkään muista mitään minun asioitani, ei sisarusten nimiä, ei siis mitään, ei edes sitä, että juon kahvin maidon kanssa. Ja sosiaalinen elämä hällä siis ihan nollassa, ei käy useimpina päivinä edes ulkona, eli unohtaminen ei johdu liian menevästä elämästä.
Mä en tajua, ei kai oikeesti auta muu kuin ruveta sanomaan vastaan. En ole tottunut tappelemaan henki kurkussa omista asioistani, en itse puutu muiden yksityisasioihin, joten tilanne on tosi uusi ja outo.
Lisäksi ko. ihminen omii lapsen täysin, hänessä ei haluta nähdä minun eikä ilmeisesti hänen mielestään kuppaisen sukuni piirteitä, vaikka niitä on nyt alkanut tulla yhä enemmän.
Tavallaan oli helpottavaa lukea, etten ole yksin.
Se jatkuu juuri niin kauan kuin sinä ja miehes annatte sen jatkua.
Mulla on 4 lasta 15vuotta rakas sisareni meinas etten tiedä lapsista mitään,kunnes tein lopun siitä.
Yhdellä lauseella.
Pinna tuli täys.
T:NERO