Tällä sivulla on aika ajoin keskusteltu siitä, että miten saa syntinsä anteeksi ja miten ei saa.
Yleinen käsitys vanhoillislestadiolaisuudessa siis on, että oman rukoilun kautta ei saa anteeksi ja että täytyy saada kuulla syntien anteeksiantamus joltakin vanhoillislestadiolaiselta.
Usein opetetaan, että seuroissa saa kaikki synnit anteeksi, mutta jotkut vanhoillislestadiolaiset vaativat kuitenkin sitä, että on pyydettävä erillistä syntien anteeksiantamusta, jotta voi päästä taivaaseen.
Siis on erikseen pyydettävä anteeksi jokin tekosynti, kuten esim. riita, jotta pääsee taivaaseen. Sillä ellei sitä anteeksi erikseen pyydä, niin ei taivaaseen pääse. Onko tämä oikea käsitys?
Miksi seuroissa sitten saarnataan kaikki synnit anteeksi ja sanotaan, että on lupa uskoa kaikki synnit anteeksi?
Jos nyt seurojen jälkeen mieleen tulee jokin aiemmin tehty ikävämpi asia, niin tästä täytyisi sitten vielä tehdä erikseen parannus, jotta olisi todella synnit anteeksi ja taas voi mieleen tulla jokin juttu, mikä pitäisi anteeksi pyytää. Näin ollen syntilistasta tulee loputtoman pitkä ja kuitenkin voi jäädä jokin synti anteeksipyytämättä, kuin ei muista sitä tehneensä?
Tämä käsitys sotii sitä vastaan, mitä on vanhoillislestadiolaisuudessa aiemmin opetettu, mutta kuitenkin jatkuvaa, perusteellista syntien anteeksipyytämistä pitävät jotkut uskovaiset oikeana ja pakkona.
Nimellisistä synneistä on näin ollen apkko tehdä parannus siksi, että pääsee taivaaseen, eis iksi, että ne jotenkin vaivaisiavat ihmistä itseään. Vaan siis siksi, että pääsisi taivaaseen. Tässä on aika paljon yhteistä katolisen opin kanssa, sillä rippipakko nousee äärettömän merkittäväksi.
Jos seuroissa saarnataan kaikki synnit anteeksi, niin onko minulla lupa uskoa todella KAIKKI synnit anteeksi, vaikka en jotakin viisi vuotta sitten tekemääni asiaa anteeksi erikseen pyytäisikään? Onko minulla siis lupa saada kaikki synnit anteeksi, jos en sitä viisi vuotta sitten tehtyä syntiä erikseen anteeksipyydä?
Yleinen käsitys vanhoillislestadiolaisuudessa siis on, että oman rukoilun kautta ei saa anteeksi ja että täytyy saada kuulla syntien anteeksiantamus joltakin vanhoillislestadiolaiselta.
Usein opetetaan, että seuroissa saa kaikki synnit anteeksi, mutta jotkut vanhoillislestadiolaiset vaativat kuitenkin sitä, että on pyydettävä erillistä syntien anteeksiantamusta, jotta voi päästä taivaaseen.
Siis on erikseen pyydettävä anteeksi jokin tekosynti, kuten esim. riita, jotta pääsee taivaaseen. Sillä ellei sitä anteeksi erikseen pyydä, niin ei taivaaseen pääse. Onko tämä oikea käsitys?
Miksi seuroissa sitten saarnataan kaikki synnit anteeksi ja sanotaan, että on lupa uskoa kaikki synnit anteeksi?
Jos nyt seurojen jälkeen mieleen tulee jokin aiemmin tehty ikävämpi asia, niin tästä täytyisi sitten vielä tehdä erikseen parannus, jotta olisi todella synnit anteeksi ja taas voi mieleen tulla jokin juttu, mikä pitäisi anteeksi pyytää. Näin ollen syntilistasta tulee loputtoman pitkä ja kuitenkin voi jäädä jokin synti anteeksipyytämättä, kuin ei muista sitä tehneensä?
Tämä käsitys sotii sitä vastaan, mitä on vanhoillislestadiolaisuudessa aiemmin opetettu, mutta kuitenkin jatkuvaa, perusteellista syntien anteeksipyytämistä pitävät jotkut uskovaiset oikeana ja pakkona.
Nimellisistä synneistä on näin ollen apkko tehdä parannus siksi, että pääsee taivaaseen, eis iksi, että ne jotenkin vaivaisiavat ihmistä itseään. Vaan siis siksi, että pääsisi taivaaseen. Tässä on aika paljon yhteistä katolisen opin kanssa, sillä rippipakko nousee äärettömän merkittäväksi.
Jos seuroissa saarnataan kaikki synnit anteeksi, niin onko minulla lupa uskoa todella KAIKKI synnit anteeksi, vaikka en jotakin viisi vuotta sitten tekemääni asiaa anteeksi erikseen pyytäisikään? Onko minulla siis lupa saada kaikki synnit anteeksi, jos en sitä viisi vuotta sitten tehtyä syntiä erikseen anteeksipyydä?
Vastaukset 10
Vanhimmat
Ajattele asiaa niin, että miltä sinusta tuntuisi, jos sielunvihollinen saisi muistuttaa sinua vielä kuolemasi hetkellä jostain synnistäsi, jonka itsekin ymmärrät synniksi? Sen se tekee varmasti, jos sillä on vain mahdollisuus. Tämä äärimmäinen esimerkki osoittaa, kuinka suuri armoetu rippi on.
Rippiä ei kuitenkaan tarvitse lähteä tekemällä tekemään eikä etsimään poispantavaa syntiä. Myös sellaiset viat ja lankeemukset, jotka ovat vahingoittaneet aikanaan muita ihmisiä, saa kristitty uskoa anteeksi vaikka niitä ei voisikaan korjata enää kärsineen kanssa. Mutta jos sinulla on mieli jostain synnistä, että et halua uskoa sitä anteeksi ja ehkä teet tieten tahtoen samaa syntiä edelleen, olet aivan varmasti pian entinen kristitty.
Luther opettaa Jumalan anteeksiannosta ja ripistä erittäin hyvin mm. niin, että koska Jumala on kaikkivaltias ja armahtava, hän voi myös jättää lukematta syyksi sellaisen vääränkin teon, joka on tehty autuaassa tietämättömyydessä. Tämä Luther on maininnut käsittääkseni juuri siksi, etteivät uskovaiset turhaan murehtisi, ovatko tehneet tarpeeksi parannusta.
Hengen hedelmätkin näkyvät kristityn elämässä ja muut kristityt huomaavat ne tarkastelemattakin. Jos tuntoon saa jäädä vikoja, joita kristitty ei halua uskoa anteeksi, ne tekevät vaelluksen vaikeaksi. Tällainen vaeltaja näkee helposti vikaa myös toisissa, sillä anteeksisaamattomat synnit tekevät tunnon kovaksi. Tällaista tuntoa edustaa täällä mm. suuri syyttäjien kuoro, jossa tuskin kuitenkaan on yhtä monta veisaajaa kuin nimimerkkiä.
Katuminen on tässä suuressa merkityksessä, jos kadut kaikkia tekemiäsi syntejä ja haluat uskoa kaikki anteeksi niin se on sillä selvä kun kuulet armoevankeliumin. "joille te synnit anteeksi annatte, niille ne on anteeksi annetut taivaassa"
Jeesuksen toisella puolella oleva ryöväri pilkkasi Jeesusta, mutta toinenpa "sai parannuksen armon".
Ei armon saanut ryöväri kerinnyt sopia asioitaan, joutui toki henkensä menettämään, mutta sen vaati tuonaikainen maallinen laki.
Kun synnit saadaan anteeksi, ne ovat kaikki tuolloin anteeksi. Voi kuitenkin jokin asia tulla tunnon päälle myöhemmin. Silloin voi ripittäytyä jonkun luotettavan uskovaisen kanssa.
Moni asia saattaa vaivata jopa vuosikymmeniä myöhemmin, esimerkiksi varastaminen. Sen haluaisi unohtaa ja uskoa anteeksi, mutta aina se sieltä muistuu mieleen.
Asiat korjataan, jos mahdollista, kohdalleen ja siinä laajuudessa kuin ne ovat tapahtuneetkin.
Omatunto kyllä muistuttaa niistä. Voi myös rukoilla sopivaa hetkeä ja tilaisuutta asioiden poispanemiselle.
Näin minä uskon. En tiedä, miten rauhanyhdistyksellä nykyisin tästä opetetaan.
..opetetaan nimellisten, mieltä vaivaavien asioiden kanssa menettelemään.
Näin siellä juuri ajatellaan ja opetetaan.
uskovaiselle voi käydä niin, että alka olemaan neuroottinen siitä, että onko kaikki synnit varmasti anteeksi ja siksi alkaa pyytelemään kaikkia mahdollisia mieleen muistuvia syntejä anteeksi. Tässä on vaarana, että usko muuttuu lakihengeksi. Mistä sen tietää pääseekö aina vl taivaaseen? Jos tunnolla on jotakin iän ikuisia syntejä, joita ei ole tajunnut anteeksi pyytää tai ei ole muistanut pyytää, niin sitten kai ei taivaaseen pääse, jos oikein olen joidenkin vanhoillisten ajatukset ymmärtänyt? Pitää kirjoittaa ehkä lista, johon kerää kaikki mielen muistuvat pahat teot ja sanat ylös, jotta voi ne sitten anteeksi pyytää..jos ehtii, ennen kuin kuolee. Tässä vain on äärettömän pieni raja siihen, että milloin uskosta tulee tekojen uskoa ja milloin se oikea usko katoaa..eli ei sitä sitten enää uskota syntien anteeksiantamukseen, jos joka ikisestä jutusta täytyy olla parannusta tekemässä ja sehän ei ole taas sitä uskoa vaan lakihenkeä.
"...että alka olemaan neuroottinen siitä, että onko kaikki synnit varmasti anteeksi ja siksi alkaa pyytelemään kaikkia mahdollisia mieleen muistuvia syntejä anteeksi. Tässä on vaarana, että usko muuttuu lakihengeksi."
Tai tuossa on myös vaarana, että pää sekoaa lopullisesti. Siitä on olemassa todella surullisia esimerkkejä vl:ien keskuudessa.
Sanoisin näin, että kaikista helpoin ja yksinkertaisin ohjenuora olisi, että kohtelee lähimmäistään kuten itseään ja muistaa antaa anteeksi lähimmäiselleen, mikäli tämä on rikkonut itseä vastaan ja myös toisinpäin, eli muistaa rikkomuksen sattuessa pyytää anteeksi. Eihän se niin voi olla, että vl-seurakunta voisi antaa anteeksi jotain ihmistä kohtaan tehdyn synnin? Kyllä se asia täytyy sopia sen kanssa, jota vastaan on tullut rikottua. Niinhän se raamattukin opettaa!
Jumalan armo on loputon eikä sitä ihmisen rajallinen mieli osaa mitata. Armo vapauttaa, ei vangitse.
Eipä taida olla opetus tehonnut? Vai onko 70-luvun "hoitsut" korjanneet asiat siinä laajuudessa kuin ne ovat tapahtuneet?
Ei rippi ole autuuden ehto, vaan armolahja, joka auttaa jatkamaan uskon tiellä eteenpäin. Tärkeintä on henkilökohtainen sydämen usko, vain sitä vaaditaan. Jos on lapsesta saakka uskomassa säilynyt tai "oven kautta" päässyt sisälle Jumalan valtakuntaan, niin "riittää, että jalat pestään", kuten Jeesus opettaa. Tämä "jalkojen pesu" voi tapahtua vaikka seuroissa.
Tällä palstalla menee muuten usein sekaisin syntien anteeksiannosta puhuttaessa kaksi oleellisesti eri asiaa
1) ihmisen vanhurskauttaminen (ts. siirtyminen "lain alta armon alle") ja
2) rippi, joka on siis uskovaisen armoetu.