Minullekkin se nyt sitten tapahtui.. olen nyt 9. viikolla raskaana, aivan suunnittelematta, ilman edes varmaa tietoa lapsen isästä.. olen miettinyt ja miettinyt ja abortti on ainoa järkevä vaihtoehto tässä tilanteessa. Olen vasta 20 vuotias, opiskelut kesken, rahat olisivat aivan liian tiukilla jne. mutta minusta tuntuu aivan uskomattoman pahalta! tuntuu että voisin vaan itkeä koko ajan. olen saanut jo osakseni pahoinvoinnit, mielialojen heittelyt ja turvotuksen ja tissit on niin kipeät ettei mahallaan voi nukkua eikä edes rintaliivejä tekisi mieli pitää.. ne mitkään eivät edes jollain sairaalla tapaa niinkään haittaa minua. en edes tiedä saanko ketään mukaan kun sairaalaaan pitäisi lähteä. miksi tämän pitää olla niin vaikeaa? mutta nytpähän opin, tyhmä olen ollut kun en ehkäisystä ole huolehtinut! toivottavasti en kadu koko lopun ikääni päätöstäni..Ikinä eläissäni en ole näin paljoa pelännyt kaikkea mahdollista ja näin yksinäiseksi oloani tuntenut..
pakko kai se on..
hämmentynyt
6907
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Sinussa on nyt lapsi, ihminen kehittymässä. No, vauva on täysin hoidettava, mutta kyllä vauvakin on ihanaa seuraa. Minun lapseni ovat nyt koulussa ja nyt jatkan opintoja, jotka jäivät kesken, kun sain heidät. Olet sillä tavalla nuori, että sinulla on vielä vaikka kuinka paljon aikaa opiskella ja kymmeniä vuosia sinulla on aikaa raataa työelämässä! Äidiksi et ole nuori ollenkaan. Kyllä 20 on ihan kunnon ikä saada lapsi. Olet tarpeeksi vanha pitämään hänestä huolta, eikä sinulla ole mitään vaaraa että et pärjäisi taloudellisesti lapsen kanssa. Sosiaaliturva on sitä varten, ja se on hyvä asia.
Lapsi varmasti myös yhdistää sinua moniin ihmisiin, joista olet ehkä vieraantunut.
että olet tullut tuollaiseen johtopäätökseen asiassasi. Jos vielä kuitenkin mietit ja pelottaa, se on ihan aiheellista pohtimista ja pelkoakin. Abortti ei ole helppo juttu. Jos haluat kuulla mitä muita vaihtoehtoja Sinulla on, käy www.ituprojekti.net sivuilla ja soita siinä näkyvään neuvontapuhelimeen. Myös noista tukimahdollisuuksista saat kuulla. Toivon, että vielä teet ratkaisun elämän puolesta. Tsemppiä!
Itse tulin raskaaksi täytettyäni 16. Olin siis vain 16 vuotias kun poikani syntyi. Ei minullakaan sitä rahaa liiemmälti ollut mutta ajattelin että kyllä sitä jotenkin aina pärjää. Opiskelut jätin kesken. Nyt olen 21v.
Äidiksi olet sopivan ikäinen jos itsestäsi tuntuu että olet valmis. Tottakai kaikilla ensisynnyttäjillä on pelko että entä jos en osaakkaan. Kyllä luonto hoitaa sen osaamisen, usko pois.
Seuraava lapsi syntyi kun olin 19. Hyvin pärjätään sossun varassa ja välillä käyn töissä että rahaa olisi enemmän. Mieti tarkkaan päätöstäsi...
Itse olen nyt syksyllä lähdössä opiskelemaan, silloin rahat ovat varmaan aika vähissä mutta kyllä ne rahat voivat olla vähissä ilman lapsiakin.
Ja kunhan saan koulun käytyä niin sitten on töitäkin ja kaikki taas hyvin.
PS: itsekkin abortin nuoruudessani tehnyt. Tuntuihan se pahalta mutta sitä kannattaa harkita tarkkaan. Ja kaikki vaihtoehdot. Itselläni se oli ainut ratkaisu sillä hetkellä, mutta jälkeenpäin kun ajattelee, ei olisi ollut mitään syytä miksi en lasta olisi voinut pitää
Minä olen 22-vuotias kahden lapsen äiti.
Tulin 17-vuotiaana raskaaksi silloiselle poikaystävälleni,nykyiselle miehelleni.
En edes harkinnut aborttia,huh...tiesin että tiukkaa tulee olemaan mutta olisi varmasti ollut ilman lastakin.
Hyvin ollaan kuitenkin pärjätty ja joulukuussa saimme toisen lapsemme.
Eihän sitä rahaa liikaa kyllä ole mutta lapset rikastuttavat elämäämme kyllä niin paljon että tämän onnellisempi ei ihminen voisi olla... =)
Opiskella kyllä ehdit myöhemminkin.Se ei ole mikään este lapsen saamiselle että on opiskelut kesken.
Pärjäät kyllä.Eikä 20-vuotias ole enää mikään liian nuori äiti...
Tee se päätös, jonka tunnet sisimmässäsi olevan paras. Sinun päätöksesi on oikea, älä anna muiden vaikuttaa siihen. Kerron oman tarinani, sinun tarinasi on omasi.
Abortti on vaikea asia. Itse kävin sen läpi viime viikolla. Ennen toimenpidettä itkin viikkoja. Operaatiopäivä oli elämäni vaikein päivä. Tunsin suurta syyllisyyttä ja häpeää, tuntui että hoitajat ja lääkärit halveksivat minua sisimmässään vaikka olivatkin ystävällisiä ja ihania minua kohtaan. Pelkäsin kuollakseni, vapisin, mitä jos joku menisi pieleen enkä enää koskaan voisi saada lasta? Ja se suru, oman lapsen menettäminen.
Otin lääkkeen joka aloitti prosessin ja sanoin lapselleni: "I´m sorry, mami is going to kill you now." (lapsen isä oli englantilainen, joten tuntui luonnolliselta puhua englantia) Lauloin Hush, little baby, don't say a word Mama's gonna buy you a mockin'bird. If that mockin'bird don't sing Mama's gonna buy you a diamond ring... Pyysin mielessäni anteeksi. En tiedä keneltä. lapselta? jumalalta? itseltäni?
Operaationi tehtiin kaavinnalla. Ne hetket ennen nukutusta kylmässä leikkaussalissa, puolialastomana, häikäisevät valot... Niitä en haluaisi kenellekään. Olin urhea. Kyyneleet silmissäni hillitsin itseni vaikka olisin halunnut huutaa hysteerisenä. Pian kaikki olisi ohi, nukahdin.
Herättyäni... Päivä sairaalassa vain meni. Nukuin. Lääkkeet olivat vahvoja, ei tarvinnut ajatella. Suru oli suuri mutta en uskaltanut itkeä sairaalassa. En halunnut aiheuttaa lisävaivaa hoitajille, olin niin pahoillani lääkärien ja hoitajien puolesta. Minä sain nukkua kun he joutuivat tekemään hirveän työn. Mutta jonkun sekin on tehtävä.
Suru painaa vieläkin ja varmasti pitkän aikaa. Olen pitänyt itseäni aina vahvana ihmisenä mutta välillä on tuntunut etten kestä tätä. Päätin kuitenkin että kestän mielummin tämän surun kuin olisin huono äiti lapselleni. Tämä oli tavallaan minun uhraukseni. Haluan parasta miehelle jonka kanssa vahinko sattui. En halua että hän joutuisi tekemään uhrauksia, hänellä on niin paljon saavutettavaa, en halua hänelle vielä taakkaa. Tiedän että olen parempi äiti myöhemmin. Nyt ymmärrän vielä paremmin miksi haluan tehdä opintoni loppuun ja menestyä, haluan tarjota niin paljon enemmän lapselleni.
Hämmentynyt: Mä tiedän miltä se yksinäisyys tuntuu. Vaikka tiesin että ympärillä on ihmisiä, jotka välittää ja se mieskin rakastaa..sitä siltikin oli niin yksin. Varsinkin jos ei kerro kenellekään. Oli päätöksesi mikä tahansa, se tulee olemaan rankkaa. Voi sinua, sä olet mun pikkusiskon ikäinen, en todellakaan haluaisi että joudut tekemään tällaisia päätöksiä.
Mä en tiedä miltä se lapsen pitäminen tuntuisi, varmasti ihanalta, koin jo niin vahvan siteen lapseen vaikka raskauteni keskeytettiin. En tiedä mikä on oikein, minä tein näin. Mutta jos nyt ajattelisin itseäni 20-vuotiaana, mun mielestä olisi oikein tehdä abortti. En olisi ollut valmis raskauteen. Ehkä 30-vuotiaana voin antaa itselleni anteeksi tämän teon.
Yritä kuunnella sitä sun ääntä sisälläsi, se ääni on peloissaan ja sekaisin, mutta mä luulen että löydät oikean vastauksen sieltä. Muista että mitä ikinä päätitkään, luultavasti tulee hetkiä että kadut. Mutta nyt sulla on käytettävissä nämä tiedot ja nämä tunteet, sitä on turha miettiä jälkikäteen. Susta tulee äiti nyt tai myöhemmin, sun pitää nyt vain tietää mikä on oikein sulle ja sun lapselle. Voimia, kaikki menee vielä hyvin. Sä oot elossa ja tää on elämää. Nyt sulla on siipi maassa mutta sä selviät. *hali*
Älä tee aborttia, jollei tilanteesi ole aivan sietämätön. Itse oli lukiossa 70-luvulla ja tulin raskaaksi. Sain juuri kirjoitukset alta pois, kun poikani syntyi, olin itse 18-vuotias. 70-luvulla asenteet oli vielä kovin jyrkät ja kaikki ympärilläni taivastelivat minua. Päätin pitää lapseni, koska en olisi koskaan toipunut abortista. Kaiken lisäksi sain toisen lapsen vasta 11 vuoden kuluttua ensimmäisen syntymästä. Poikani oli minulle kaikki kaikessa ja tunsin olevani aivan yhtä hyvä äiti kuin kaikki itseäni vanhemmatkin.
Mieti vielä asiaa. Elämä on muutenkin varsin koettelevaa erilaisine tapahtumineen, ei kannata tieten tahtoen hommata lisää murehtimisen aihetta.