olenko huono odottaja?!?

No et todellakaan ole huono odottaja!! Ajatuksesi ovat täysin normaalit. Itselläni on tällä hetkellä rv 30 ja viides lapsi tulossa. Samanlaisia pelkoja olen itse tuntenut. Tämän raskauden alussa oli kyllä ongelmia mutta muut ovat sujuneet hyvin. Yritä jaksaa.. pelot joko katoavat/vähenevät kun alat tuntea vauvan liikkeet kunnolla ja huomaat vauvan voivan hyvin tai viimestään silloin kun vauva on sylissäsi. Tsemppiä ja onnellista odotusta!!!

Pääasia kai on, että ymmärrät tunteen peloksi, etkä toiveeksi. Aikani itsekin pelkäsin, varsinkin, kun raskausajan oireita ei ollut...eli samoilla viikoilla, joilla nyt sinä olet.

Itse huomasin saman, minä en sille mitään voi, jos keskenmeno iskee vasten kasvoja. Järkeilin asian niin, että murehtiminen on turhaa voimavarojen käyttämistä ja keskityin hetkeksi muihin asioihin - joskin pelko oli siellä takana.

Kun ehdit vähän eteenpäin, maha aloittaa kasvunsa (jollei jo kasva) ja pikkuinen ilmoittaa töytäisyillä itsestään. Muistanet edellisestä raskaudesta... Silloin tuo pelko helpottanee ja voi taas elää vähän rauhallisemmin. Odotus on kasvua äitiyteen ja jos lapsesi on todella toivottu, lienee ylimääräinen murehtiminenkin ihan normaalia.

Ihan turhia murehdit. Itse odotan ensimmäistäni ja rv 5 menossa. Hartaasti odotettu ja toivottu lapsi mutta turha stressata keskenmenolla kyllä luonto hoitaa. Vauvassa ehkä jotain vikaa jos menee kesken ja näin siis parempi, luonto karsii selviytymis kyvyttömät yksilöt. Turha stressi pois ja nauti raskaudestasi!

Ihan ekaksi suuri lämmin halaus sinulle! Masu alkaa pian kasvaa ja olet ohittanut ensimmäisen kolmanneksen, joka on riskialttein aika. (ja paha olo ja väsymyskin ehkä jo hellittää)

Minulla on menossa 7-8 rv ja panikoin myös. Esikoistani odottaessa en muistaakseni pelännyt mitään (edes synnytystä) enkä vinkunut turhista, ehkä ulkomuotooni kohdistuvaan arvosteluun olin herkkä, mutta siitä nyt varmaan ottaa pulttia ei-raskaanakin ollessa. Mutta nyt nämä viikot ovat aivan erilaiset, itku tulee mistä sattuu ja esikoisesta tekisi mieli pidellä kiinni koko ajan.

Pelkoja on vaikka mitä, vielä olen saanut ne sinnikkäästi työnnettyä taka-alalle ilman suurempia vatkauksia, mutta kylläpä on mielessä käynyt kamalia asioita. Luulen, että pelot ehkä johtuu siitä, että nyt hieman tietää mitä kaikkea voi olla edessä. Ensimmäinen lapsi kasvatti tajuamaan elämän rajallisuuden ja ehkäpä jopa hyväksymään, että on asioita joihin minä en pysty vaikuttamaan.

Mutta ei ole hyväksi jos pelot valtaavat koko mielen. Olemme kantamassa uutta elämää ja meidän pitää vakaasti uskoa ja luottaa, että elämä myös syntyy. Koeta saada ajatuksesi muualle, harrastuksiin, kavereihin, sukulaisiin jne. Tai pyydä neuvolasta, että saat jutella jonkun kanssa pelostasi. Muutaman viikon päästä alat jo tuntea vauvan liikkeet ja ehkä huoli silloin hieman helpottaa.

Näillä jutuillani yritän yhtä paljon rauhoittaa sinua kuin itseänikin. Tsemppiä ja onnellista odotuksen jatkoa!