En ikinä tunne kuuluvani mihinkään joukkoon kouluissa, työpaikoilla, harrastuspiireissä, aina tunnen olevani ulkopuolinen sillä syvimmällä tunne-elämän tasolla. Ihailen ihimisiä/ ihmistä jolla, ajatukset pysyvät kasassa kaikista tiukimmillakin hetkillä, vaikka tilanne olisi mikä, ihailen ihmistä, joka ei menetä hermojaan ja tietää joka helvetin hetki miten toimia. Vaikka elämäntilanne olisi mikä hyvänsä, ei koskaan menetä toivoaan. Ikinä. Tunnen tällaisen henkilön. Ja ehkä toisenkin. Mutta he ovat elämässä ns. marginaaliväkeä, jotka ovat elämässään joutuneet uskomattoman vaikeisiin tilanteisiin ja silti ohjakset pysyvät omissa käsissä.
Vituttaa suoraan sanottuna tämä ulkopuolisuuden tunne aina elämässä, kaikissa tilanteissa tuntee, ettei kuulu joukkoon, vaikka omassa elämässä kaikki olisi kunnossa. Onko muita vesimiehiä, joilla olisi samanlaisia ajatuksia. Johtuuko tämä siitä, että olen vesimies, vai jostain muusta syystä. Olen aina kaukana henkisesti, jostain sisäpiirijutuista tai tarkoin rajatuista piireistä muutenkin. Voi epätoivo. Aina henkisesti todella yksinäinen. Sitten kun yrität selittää ajatuksiasi oli se mistä vaan, niin yli hilseen menee. Melkein kaikilta. Millähän planeetalla olenkaan syntynyt. En ainakaan Maassa.
Vituttaa suoraan sanottuna tämä ulkopuolisuuden tunne aina elämässä, kaikissa tilanteissa tuntee, ettei kuulu joukkoon, vaikka omassa elämässä kaikki olisi kunnossa. Onko muita vesimiehiä, joilla olisi samanlaisia ajatuksia. Johtuuko tämä siitä, että olen vesimies, vai jostain muusta syystä. Olen aina kaukana henkisesti, jostain sisäpiirijutuista tai tarkoin rajatuista piireistä muutenkin. Voi epätoivo. Aina henkisesti todella yksinäinen. Sitten kun yrität selittää ajatuksiasi oli se mistä vaan, niin yli hilseen menee. Melkein kaikilta. Millähän planeetalla olenkaan syntynyt. En ainakaan Maassa.
Vastaukset 11
Vanhimmat
tunteen. Aina on kuin ei maapallolla olisi muita tai ketään jonka kanssa edes voisi tervehtiä.
Ns. kavereita on, mutta ei ketään joka todella olisi sellainen läheinen ystävä.
Mutta onneksi on pari harvaa jotka jaksavat minuakin ja ymmärtävät..he ovatkin sydäntä lähellä..olemme samalla ajatustasolla. Emme siis ole yksin.
Toivottavasti sinua onnistaa.
Jos selailet palstan juttuja taaksepäin, huomaat, että se taitaa olla meitä vesimiehiä yhdistävä tekijä. Outoja hiippareita, erakoita, tutkijoita, pohdiskelijoita tai sitten muuten vaan pihalla.
Lapsena "erillaisuudella" oli isokin merkitys, lastenhan oletetaan olevan laumasieluja ja rakastavan lastenloruja ja yhteisleikkejä. "Typerää!", kommentit eivät tehneet ainakaan minusta kovin suosittua.
Nykyään en juurikaan vaivaa asialla päätäni, kaikkea sen sisältöä ei kuitenkaan voi muiden kanssa jakaa.
Usein tunnen olevani aivan yksin, tuntuu ettei tällä hetkellä elämässäni ole ihmistä joka ymmärtäisi minua. Sen vain huomaa kenen kanssa voi edes koskaan tulla samalle aaltopituudelle. Itse pidän ihmisistä jotka ovat yhtä sanavalmiita kuin minä itse. Rakastan rupattelua kaikesta maan ja taivaan väliltä. Itsekin ihailen ihmisiä, jotka eivät ihan helpolla menetä toivoaan. En ole koskaan pitänyt ns. heikoista ihmisistä. Haluan että muut ovat ainakin vahvempia kuin minä.
siis minua,sillä vesimies mieheni on ihmemies.Hänellä on siis ongelmaa itsensä kanssa koska hänkin on kait ulkopuolinen ihmissuhteissa ei osaa keskittyä juttelemaan eikä osaa rentoutua.Mutta auta armias jos työasioista puhutaan niin osaa kyllä silloin jutella, muut asiat ei häntä kiinnosta.Tekee 16 tuntisia työpäiviä ja yötä myöten vetäsee 1/2 kossua että näin meillä.
Vesimiehen elämä on outoa, itsekin vesimiehenä huomaan aina olevani se eri porukoissa pyörijä, enkä osaa olla missään porukassa kunnolla kiinni. Toisaalta minulla on pari todella hyvää ystävää, jotka ovat jaksaneet minua ja hulluja visioitani jo monta vuotta. Niin sitä jaksaa tätä elämää.
Itse en vaan usein enää kiinnitä huomiota "yksinäisyyteeni", siihen tunteeseen, että olen ihan yksin, vaikka olen oikeasti ystävien keskellä. Minä en anna sille valtaa ja olen opetellut ohittamaan asiota ajattelematta niitä liikoja. En tiedä, mutta tuntuu että vesimiehillä on paha tapa välillä takertua joihinkin asioihin ja sitten ajatetta sitä liikaa.
Et todellakaan ole ainoa! Mullakin tismalleen samoja fiiliksiä, ollut jo lapsesta saakka. Muutama todella hyvä ystävä on ollut jo kohta 20 vuotta. Mikään seurapiiriperhonen en ole eikä sellaista minusta saakaan, sillä en vain ns. sulaudu joukkoon. Nautin kylläkin joskus huomiosta ja olen pohjimmiltani sosiaalinen ihminen, mutta tarkkailijan rooli lankeaa mulle useimmiten luonnostaan. Ja kyllä, muut eivät tajua juttujani ollenkaan... Tunnen liiteleväni ihan eri tasolla kuin muut ihmiset. En tarkoita tällä konkreettisesti, että olisin mielestäni jotenkin parempi ihminen, vaikkakin siihenkin joskus sorrun... Heh heh. Vesimiesten perisynti. Mutta minkäs teet, kun 99.0 %:ssa asioista olen oikeassa. :D Välillä on ollut todella rankkaa tajuta oma ulkopuolisuus, mutta aina se järki voittaa ja sitä huomaa, että ystäviäkin on olemassa. Kunhan sopeutuu elämään hieman normien ulkopuolella ja uskaltaa tehdä omat juttunsa pää pystyssä, niin avaimet hyvään elämään on taskussa.Tsemppiä meille veskareille!
eräs VaakaM, jolla myös samanlaista ollut aina. Missään en ole ollut koskaan 'kiinni', kirjoituksenne ovat todellakin tuttua jokapäiväistä elämää.
Tsemppiä meille kaikille ilmamerkeille =)
Voi sinua, ei se siitä johdu että olet vesimies aurinkomerkiltäsi.
(ehkä hieman kuitenkin). Nousevan merkin ja kuun merkillä on suuri merkitys.
Usein me vesimiehet olemme edelläkävijöitä ja muut tulevat 10-100 vuotta perässä. ehkä sua tympii muiden hitaus.
Ah ihanaa! -huomata, että en taidakaan olla ainoa veskari, jolla ulkopuolinen olo lähes koko ajan! Uskon vahvasti niin, että horoskooppimerkki vaikuttaa. Itse olen siis veskarinainen, kuut ja auringot ja nousevat kaikki neitsyessä -huhuh! Vaan niin kauan kuin on elämää, on toivoakin..... "It's anyway a wonderful wonderful life..."
Kuinka olet vesimies, jos aurinkokin oli neitsyessä ;) ?
Juu, oli sakki mikä vaa, aina jossai vaiheessa kosahtaa, koska porukka ei tajuu. se on kai iha normikamaa, mut välillä kyl vituttaa olla aina oikeessa ja kattoo toista just, että "tietäsitpä sinäkin nyt ees mitä sana "defenssi" tarkoittaa, jos nyt meinasit jatkaa juttuas.." Toi nyt menenee egoistisuuden puolelta mulla, heh.. Kyl sitä aina vähä miettii, että pitäskö heittäytyä kunnon statistiks tyytyen osaansa vai ootella ihmisten sekaan sopeutumista, sosialisoitumista.