Miksi asuntomessuille?

Kalevan jutussa markkinateltan myyjä syyttää oululaisia siitä, että ovat laiskasti käyneet asuntomessuilla. Erityisen myönteisesti hän taas muistaa Lappeenrannan messut.

Sekä Lappeenrannan että Oulun asuntomessuilla käyneenä tarjonnan ero on selvä Lpr:n eduksi. Turha on syyttää niitä oululaisia, jotka jättävät väliin. Oikea osoite palautteelle on Oulun kaupungin asianomainen virkakunta, joka messujen linjasta on päättänyt. Jollei vaimo olisi painostanut, olisin itsekin jäänyt kotiin.

Monet järjestäjät ovat asettaneet lippujen hinnat sen verran kalliiksi, että voivat syyttää itseään yleisäkadosta. Oulussa Rotuaarilla oli kohtuullisesti porukkaa, mutta Suven Sävelessä vähemmän. Helsingin MM-kisojen liput eivät ole menneet ennakkoon kaupaksi odotetusti.

1

385

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Asuntomessuille

      Jep. Asuntomessujen alkupäivinä kävin tutustumassa tähän Kiilan taloon, se kun on ilmainen kohde. Erityisen kiinnostunut olin kylpyhuoneratkaisuista, koska itselläkin on kylppäriremontti ajankohtainen. Ja sitte siellä kohteessa; voi paska ! Kaikki kalusteet, hanat, lamput jne. oli tuotettu Italiasta. Paljon se sitten auttaa suomalaista remontoijaa. Putkimies oli kuulemma joutunut lujille liitoksia miettiessään. Ja mulla ei ole aikomusta pistää ammetta keskelle makuuhuonetta. Joten mielenkiinto meni messuihin samantien. En viitsi lähtä katsomaan vinoja seiniä tms, kun niihin ei itsellä ole koskaan varaa. Harmi.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kristillisistä Siionisteista asiallista tietoa Hesarissa.

      KD ja Persut ovat kaiken takana avoimesti!
      Maailman menoa
      77
      11743
    2. Ja jälleen uusi latauksessa olleen sähköauton palo! Nyt Keravan Prisman parkkihallissa.

      IS 3.10.2025 Latauksessa ollut sähköauto syttyi yöllä tuleen Keravan Prisman parkkihallissa, Keski-Uudenmaan pelastusla
      Maailman menoa
      97
      8908
    3. Kovan viikon ilta pitäisi lakkauttaa

      Käytännössä pelkkää SDP:lle ilkkumista koko ohjelma veronmaksajien kustannuksella.
      Maailman menoa
      79
      4686
    4. Pakoputkipörisijä syttyi tuleen kesken ajon

      Kyydissä oli 7 henkilöä, mutta hyvä onni matkassa epäonnistuneesta käyttövoimavalinnasta huolimatta, eikä kukaan loukka
      Maailman menoa
      26
      4038
    5. Tänään torille

      Tänään kuulema torilla tapahtuu klo.20. Tulkaaha paikalle kattoon.
      Hyrynsalmi
      100
      3984
    6. Kalja-Kristus Kutsuu Luokseen

      Nyt on Oikea Hetki Ottaa Ryppyys Vastaan! Lue Pelastusryyppy ja tee Promillista elämäsi Herra! Pelastusryyppy on teksti
      Maailman menoa
      5
      3881
    7. Borat ärhäkkänä, syyttelee kokoomusta vilpin suojelusta

      Hänen mukaansa kokoomus seuraa ”toimettomana vierestä, kun vilpilliset firmat vievät urakat rehellisten nenän edestä”, j
      Maailman menoa
      9
      3670
    8. Persut on SYYLLISIÄ KAIKKEEN NEGATIIVISEEN SUOMESSA

      , ne haluaa neuvostoliiton putinin kanssa takaisin, shit voi valvoa kaikkea ja kaikkia, no tietty makeeta mannaa itselle
      Perussuomalaiset
      22
      3482
    9. Perussuomalaisiin minä luotan

      Bensaa raaskii taas tankata ja ensi vuonna laskee ruoan verotus. Nämä muutokset parantavat pienituloisten asemaa.
      Maailman menoa
      42
      3285
    10. Yksi kuoli kolarissa Outokummussa

      -toisen auton kuljettajaa epäillään rattijuopumuksesta. Toisen auton kyydissä oli kuljettajan lisäksi neljä ihmistä. Hei
      Outokumpu
      45
      2796
    Aihe