GIGANTTI????

mitä mieltä olette??
mahtuuko poriin vielä toi uus gigantti??nyt minusta täällä on jo ihan liikaakin noita elektroniikka liikkeitä!!!
ja tosi moni pienempi liike joutuu varmasti laittaa luukut kii
121801
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Kyllähän tänne vielä liikkeitä mahtuu. Lisää kilpailua, ja on hyödyksi kuluttajille.

Pitää varmasti paikkansa, että moni pienempi liike joutuu pistämään ovensa kiinni, mutta se on busineksen laki. Täytyy muistaa, että Gigantinkin on perustanut alunperin aivan tavallinen ihminen. Joillain meistä on vain enemmän tuota liike-elämän silmää. Gigantin perustaja on onnistunut kasvattamaan yrityksestään kansaivälisen menestyvän yrityksen. Minun mielestäni ei ole mitään syytä alkaa yhtäkkiä suosimaan pienempiä yrityksiä. Pienempien yritysten omistajilla on ollut täysin samat mahdollisuudet yrityksensä kasvattamiseen Gigantin kaltaiseksi jättiläiseksi. He ovat vain epäonnistuneet tehtävässään...

Äänestä
  • Ainakin tv- ja konekeskus voisi sulkea ovensa ensimmäiseksi. Siellä saa haahuilla turhankin rauhassa.
    Mihin se gigantti tulee? Luulin, että Aittaluotoon, mutta ei kuulemma tulekaan sinne.

    Äänestä

  • RE: Joillain meistä on vain enemmän tuota liike-elämän silmää.

    Kuten esimerkiksi sinulla.

    Äänestä

  • Sanna* kirjoitti:

    Ainakin tv- ja konekeskus voisi sulkea ovensa ensimmäiseksi. Siellä saa haahuilla turhankin rauhassa.
    Mihin se gigantti tulee? Luulin, että Aittaluotoon, mutta ei kuulemma tulekaan sinne.

    Siellähän se komeilee Paanakedonkadulla Porin hallin vieressä.

    Äänestä

Tulen heti avajaisiin jos avataan.

Äänestä

Herää yksi kysymys vaikka rektyroidaan porukkaa!
Miten varmalla myyntikatteilla tavaratalo Poriin
tulee kun he tulevat vuokralle!Pori Halli SportClubin rakentamaan taloon .

Lyhyt laskelma myyntikatetarpeesta!!!
!tavaratalopäällikkö 75000eur/vuosi
5osastopäälliköä 40000 = 200000eur /vuosi
10 myyjää 28000eurx10 280000 eur vuosi
7kassaa 25000eur =175000vuosi
varastomiehet 5kpl 160000eur vuosi
vuokrat 20000eur kk x12 240000eur vuosi
tässä alkuun menot siis noin 1milj,eur karkean laskelman mukaan!!!!

myyntikate siis pitää olla vähintään karkean arvion mukaan 1,5milj,eur
millaisilla katteilla gigantti myy pesukoneet,digikamerat yms tavarat..


plussaa on utun häviäminen keskustan alueella.
markantalo on kuin b luokan ruoka henkilökunnan
ulkoasu sekä motivaatio /- 0

Toivon että gigant tulee valloittamaan Porin markkkinoista suurimman osan onhan se kuluttajan kannalta hieno asia saada edullisemmin vaikka tämän päivän tuotteiden elinikä vaan laskee tosin niin myös hintakin joten olkaa varuillanne..

Äänestä
  • tuollaiset palkat? Onko mitään todellisuuspohjaa ja onko nuo työntekijöiden bruttopalkkoja vai kokonais-kk-kustannuksia? Näyttivät aika reiluilta kuukausipalkoilta...jos pitävät paikkansa, niin mikäpäs siinä, olen nimittäin itsekin hakenut kyseisen firman palvelukseen. Tokkopa nuo silti pätevyyttä osaavat arvostaa, nuoria tietämättömiä kloppeja sen sijaan palkkailevat...

    Äänestä

  • Etpä ole tainnut paljon seurata myyntihenkilöstön palkkoja ,kun vetäisit noin pieleen karkeat laskelmasi?
    Vedä 20% pois laskustasi,niin ollaan realistisella pohjalla,jolloin saatkin tehdä uudet katelaskelmat.Edes pääkaupunkiseudulla ei palkat ole tuota tasoa.

    Äänestä

  • Varastomiehet saa varmasti paljon enemmän palkkaa kuin kassat ja veikkaan että myös enemmän kuin myyjät. Taidat olla joku vetelys jonka mielestä varastomiehet on jotain luusereita. ei sun juttujas usko kukaan...

    Äänestä

Onko kenelläkään tietoa koska on avajaiset?

Äänestä
  • Todellakin en usko gigantin saavan mitään etua siitä että palkkaavat nuoria ja kokemattomia ainakaan myyntitehtäviin varastossa ja kassoilla nopea perehdyttäminen ei myynteihin vaikuta!

    Gigant tulee olemaan tavaratalo jossa on asiantuntemusta juuri sillä saadaan asiakkaat ei niin että houkutellaan niinkuin anttila ihmisiä ostamaa halvalla sikaa säkissä!!!

    Palkkakustannukset on helppolaskea
    1,6x vuosiansio sen se maksaa työnantajalle!
    eli 25tuhatta eur jos on myyjän palkka noin 40tuhatta eur se maksaa työnantajalle!!!!

    Äänestä

Mitä Gigantin työntekijän tilinauhassa lukee????
"Se nyt vaan on tyhmää maksaa liikaa"
Hahhaaaaaaa!!!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


DUSTJOOO kirjoitti:

mitä mieltä olette??
mahtuuko poriin vielä toi uus gigantti??nyt minusta täällä on jo ihan liikaakin noita elektroniikka liikkeitä!!!
ja tosi moni pienempi liike joutuu varmasti laittaa luukut kii

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu