Bensaaa

Eka kerta tankki täyteen ja besaa valuu maahan tankista jossain ompi pieni vuotokohta ei kun pajalle ja laina auto tilalle, mutta onhan siinä se hyväpuoli että Skoda turva näyttää toimivan. Onko muilla ollut samanlaista ongelmaa vai onko kyseessä yksittäis tapaus?
71068
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

mieleen, että kukaan olisi tuollaisesta raportoinut.

Äänestä

Ei bensaa tietenkään normaalisti voi tulla maahan, jos et ihan piripintaan tankkia täytä. Mahdollinen vuotokohta on tietenkin varsinaisen tankin ja täyttöaukon välinen putki ja sen liitokset. Muutenhan bensajärjestelmä on korkin sulkemisen jälkeen tiivis, esimerkiksi bensahöyrytkin otetaan kierrätykseen konepellin alla olevan aktiivihiilisuotimen avulla.

Äänestä
  • On kuulema tiiviteessä vikaa sain juuri tietää

    Äänestä

  • Ocu kirjoitti:

    On kuulema tiiviteessä vikaa sain juuri tietää

    Jollakin oli tiivisteongelma aikoinaan Ocu I:ssä. Bensapumppu sijaitsee bensatankin päällä/sisällä ja koko asetelmaan pääsee käsiksi takapenkin istuimen alta. Siellä on tarkistusluukku ja itse pumppuasetelma lähtee aivan kiertämällä irti, kunhan letkut ja piuhat on pois. Tuossa välissä on tiiviste eikä vaihto liene kummoinen homma.
    Tosin vain yhdestä tiivisteen vaihdosta olen kuullut.

    Äänestä

  • VAG-systeemi: kirjoitti:

    Autoni on OcuII, odottelee osaa korjaamolla

    Äänestä

  • Tiivis on bensasysteemi omassa OcuII:ssa - oikein sihahtaa alipaineesta, kun korkin avaa lähes tyhjää tankkia tankatessa...

    Ei siis kyseessä tyyppivika, toisin kuin Octavian herkästi jäätyvä bensatankin luukun lukitustappi -millähän senkään voitelisi luotettavasti ennen pakkasten tuloa...?

    Äänestä

  • 15000km ajettu kirjoitti:

    Tiivis on bensasysteemi omassa OcuII:ssa - oikein sihahtaa alipaineesta, kun korkin avaa lähes tyhjää tankkia tankatessa...

    Ei siis kyseessä tyyppivika, toisin kuin Octavian herkästi jäätyvä bensatankin luukun lukitustappi -millähän senkään voitelisi luotettavasti ennen pakkasten tuloa...?

    Olet oikeassa vika löytyi polttoainepumpuntiivisteestä oli asennettaessa mennyt kaksinkerroin ja rikkoutunut, vaan eipä löytynyt varaosaa kuin vw:ltä

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Ocu kirjoitti:

Eka kerta tankki täyteen ja besaa valuu maahan tankista jossain ompi pieni vuotokohta ei kun pajalle ja laina auto tilalle, mutta onhan siinä se hyväpuoli että Skoda turva näyttää toimivan. Onko muilla ollut samanlaista ongelmaa vai onko kyseessä yksittäis tapaus?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu