Arrgggghh!

Katariinanpyörässä kirjoitti:

Elämäni on kamalaa ja kamalammaksi se on vain tulossa. Olen tällä hetkellä hoidossa nuorten aikuisten osastolla (olen 18v.). Tänään loppuu lyhyt viikonlopun lomani, joka ei ole oikeastaan mennyt mitenkään kauhean hyvin, minulla on ollut ahdistunut ja epävarma olo, toisinsanoen hyvin neuroottinen mieliala koko ajan. Odotin ensin tietysti ihan innoissani lomaa, koska muutaman kuukauden hoitojakson ajalle ei ole moista muutaman yön lomaa aiemmin mahtunut. Kuitenkaan edes lomat eivät ole kaltaiselleni hullulle rentouttavia, koko ajan olen kärsinyt pakkomielteistä, mikä ei sinällään ole tosiaankaan mitään uutta, koska kolmeen vuoteen en ole yhtään rauhaisaa hetkeä nähnyt. Koko ajan vain pakko-oireita, jotka ilmenevät minulla ajatuksina, eivät niinkään tekoina (siispä niitä on ehkä vaikea ulkopuolisten huomata) Olen kokeillut sairauteni aikana kaikenlaisia lääkkeitä, esim.Risperdalia, Zyprexaa, Seroquelia, Zoloftia yms. Tällä hetkellä kokeillaan Leponexia, joka sekään ei tosin näytä lähes ollenkaan auttavan, pistää vain kuolaamaan yöllä sun muuta epämiellyttävää. Tekee mieli hypätä alas jostakin mahdollisimman korkealta, en jaksaisi mitenkään tätä samaa paskaa enää päivääkään. Poikaystäväni on huolissaan minusta, luulee että kaikki on hänen syytään... En jaksa olla koko ajan hokemassa hänelle, ettei se hänestä johdu. Tuotan siis tuskaa muillekin kuin itselleni. perheenikin on hätää kärsimässä kun vähän väliä saan ahdistuskohtauksia ja kuvittelen olevani myrkytetty tms. Minulla on epävaka persoonallisuushäiriö ja pakko-oireinen häiriö, keskivaikeaa masennusta yms. Ja niiden kanssa pitäisi sitten elää! Osastolla en aina uskalla kertoa kuinka huono olo minulla on, koska pelkään joutuvani eristykseen (ovat tehneet sen jo muutaman kerran) Jos kerron mielipiteeni hoidosta, minulle tyrkytetään väkisin Opamoxia (rauhoittavaa lääkettä) ja pahimmassa tapauksessa heitetään erkkaan virumaan. Siis vaikka olisi miten huono olo, pitää esittää hymyilevää, muuten ei pääse lomille eikä ulos eikä mihinkään. Hoitopaikka ahdistaa kamalasti, minun täytyy kolmena päivänä viikossa mennä rääkkäämään itseäni kuntosalille, muuten en pääse mihinkään lomille. Odotin kesältä paljon, viime kesä meni nimittäöin ihan mukavasti, mutta eipä mitkään suunnitelmani ole toteutuneet, kun olen ollut tuolla hoidossa. Talvella olisin mieluusti mennyt laitokseen, mutta paikka ei ollut vapaana, eipä tietenkään. Joku kaunis ilta minä vielä varastan lääkekaapin avaimetm ja vedän kiduksiini kaikki mahdolliset Diapamit sun muut. Elämä ei ole minkään arvoista, pelkkää kidutusta vain. Onhan minulla välittäviä ystäviä, perhe ja poikaystävä, mutta kärsimys menee ilojen edelle... Haluan vain pois tästä elämän kidutuskammiosta. Minä EN JAKSA ENÄÄ!!!!!

kirjoitti:

Anonyymi

Kirjoita kommentti

5000

Lähetä