Kissani on raskauden loppupuolella, eli seitsämäs viikko mennyt. Tällä viikolla kuitenkin alkoi valkoista vuotoa tulla hitusen, ei haise ja on vaaleaa. Kissa voi hyvin ja ei ole apaattinen, syö ja juo hyvin ja välillä jaksaa leikkiäkkin. Pennut alkavat tuntua vatsassa (potkivat kovin välillä) ja emo kehrää ja näyttää onnelliselta, mutta silti huolestuin ja soitin eläinlääkärille.
Siellä sanottiin että jos vuoto alkaa muuttaa väriä tai tulee runsaammin niin sitten heti käynnille, joten en sitten heti hätääntynyt vaan päätin tarkkailla. Vuoto loppuikin pariksi päiväksi mutta nyt alkoi taas, ei sen runsaammin kuin alussakaan.
Onko kellään ollut samanlaista? Harkitsen nyt varmuus käyntiä lääkärille, mutta jotenkin en tahtoisi stressata kissaani lääkärikäynnillä näin loppuvaiheessa.
Todellakin tämä on ensimmäinen pentue mitä meille on tulossa joten olen hieman ymmälläni, ja kuitenkin sain lääkäriltä käsityksen että se voi olla ihan normaaliakin.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.