Viinimarja tarhassamme on n. parikymmentä pensasta näteissä riveissä, mutta kahteen pensaaseen on ilmestynyt valkeita laikkuja, hieman kuin hometta. Kirvoja ei näy. Muistaakseni pensaat ovat mustaherukoita. Myös marjan tuotanto on näissä pensaissa kärsinyt, eikä marjoja ole kuin muutama siellä täällä. Muissa pensaissa kyllä oksat notkuvat marjojen paljouden takia. Mitä on siis tämä tauti pensaissamme? tuttu väitti sen olevan härmää, mutta ei ollut varma. Joten kertokaaha te. ja mitä kannattaa tehdä näille pensaille, ettei tauti leviä muihinkin pensaisiin?
Vastaukset 3
Ei tarvi tehdä mitään. Jotkut lajikkeet ovat härmänkestävämpiä kuin toiset. Kosteina kesinä härmää on enemmän. Jos puutarha-asiat kiinnostaa, niin katsopa: http://www.cedunet.com/~rte47
- AnelmaS
Luonnon ystävän kotipuutarha-kirjassa sanottiin, että karviaishärmä pesii myös herukoissa. Itselläni oli myös yksi pensas, jossa sitä oli enemmän. Marjoista antamasi kuvaus sopi myös omiini. Kirjassa käskettiin leikata härmäiset oksat pois ja polttaa. Voi myös ruiskuttaa mäntysuopaliuoksella (2 dl mäntysuopaa ja 10 litraa vettä) päivittäin jonkun aikaa. Ruiskutus aivan märäksi kaikki oksat.
Yksi keino oli myös ruiskuttaa keväällä kuoritulla maidolla, siis rasvattomalla ja ennen silmujen puhkeamista. Se tekee kuoren, jonka läpi ei ötökkä pääse. Aion kokeilla ensi keväänä tätä konstia.
Toinen tuholainen on äkämäpunkki, joka tekee ns. pallosilmuja. Ne kyllä erottaa muista, ja olen niitä joka kevät nyppinyt ja polttanut takan pesässä. Ne lisääntyvät, jos ne vain heittää pois.- miina
Kiitoksia kovasti neuvoista. Taidan minäkin kokeilla tuota maitoneuvoa ensi keväänä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 861358
Henkilöauto ajoi puuhun Suomussalmella
Henkilöauto ajoi puuhun Suomussalmen torin laitamilla. Poliisi epäilee tutkivansa tapausta. Silminnäkijä351081Kattoikkuna puuttui - vai puuttuiko sittenkään?
Tönölään ei saatu mökkejä, kun kattoikkunasta oli pula. Näyttää konkurssihakemus tulleen kuitenkin 31.8., joten kattoikk19875Petteri A-studiossa: "Ihmiset ovat alkaneet saada töitä" ..mitä vitt..
Missä todellisuudessa toi Orpo oikein elää, Suomen työttömyys 2000-luvun ja EU/OECD-maiden korkein tuplat niiden keskita154715Kajaanissa on kadoksissa 27vuotias nainen.
Poliisin tiedoteessa on ,että 1.9.2026 katosi kajaanissa 27vuotias nainen. Kuva löytyy ja tiedot pituudesta ,iästä yms.13700- 46669
Nythän todellisuus on kuitenkin se
että miehen täytyy tehdä miehen työ. Olla mies. Naisen täytyy tehdä naisen työ. Olla nainen. Voimme puhua pehmeitä ja186638Kuka oli kuskina
Volvo suistunut päin koivua torin laidalla? Oliko vauhtia liikaa vai sairaskohtaus vai humala?13637- 33570
Mies sun käytös satutti...
Mahdatko sitä ymmärtää...😔 Olisipa kaikki mennyt hyvin. Vaikea tästä on enää mitään ihanaa rakentaa.39548