Onko muillakin huonoja muistoja koulun pakollisista urheilukilapiluista? Meillä yleisurheilu- ja hiihtokilpailuihin oli pakko osallistua, ja jännittäjänä hermoilin niiden takia jo viikkoja aikaisemmin. En halunnut jäädä viimeiseksi (vaikka eihän siinä sinänsä mitään pahaa ole, jonkunhan on oltava viimeinenkin) ja kuitenkin yleensä olin se viimeinen. Koin sen jotenkin kamalan häpeällisenä ja kilpailuihin osallistumisesta jäi pitkäksi aikaa kammo urheilua kohtaan. Nykyisin kyllä pidän liikunnasta ja harrastankin sitä vähän, mutta kaikki kilpaileminen on yhä edelleen kamalaa. En tietenkään vapaehtoisesti osallistu kilpailuihin, mutta joskus joudun tilanteeseen, jossa "katsotaan" kumpi on parempi, esim. harjoittelun nimessä. Pelkään kilpailemista häviämisen pelon takia, mutta eniten minua surettaa lapsena koetut häpeän tunteet kilpailemiseen pakottamisesta. Onko muilla vastaavia kokemuksia?
koulun urheilukilpailut
liikkuja
1154
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Alakoulussa en halunnut pelata mitään joukkuelajia, vaan vetäydyin omiin oloihin. Opettaja antoi minulle jotain puutöitä (linnunpönttöjä) liikuntatunniksi. Myöhemmin minusta tuli hyvä, sarjatasoinen lentopalloilija, kun oivalsin mistä siinä on kysymys. Kyvyttömyys käsitellä yksilön omia konsideraatioita on suuri puute koulutuksessa. Konsideraatiot ovat omia päätelmiä (ajatuksia) asioista. Esim. En voi pelata sählyä koska naapurin jaska sanoi että en ole hyvä.... jne. Jokaisella on omansa, en pidä siitä jne. Scientologiassa on mahdollisuus päästä eroon vanhoista konsideraatioista ja aloittaa peli uudelta, puhtaalta pöydältä.