Nimimerkki Sepeteus tarkasteli tuolla toisessa keskustelussa sitä miten yksittäiseen uskovaiseen, jonka arvellaan joutuneen vikaan käytännön elämänvalinnoissaan, tulisi toisten uskovaisten suhtautua. Sepeteus kirkasti Jumalan sanaa tavalla joka ansaitsee laajemmin huomiota. On harmillista että Sepetuksen ansiokas puheenvuoro hautautui pitkän keskustelun hälyyn. Pidän hänen viestinsä ydinasiana tätä:
"Kompastuskiveähän emme kenenkään uskolle halua olla tarpeettomasti pystyttämässä?
Niin kuin tässä aiemmin kommentoitiin: ettei päämäärä hämärtyisi."
Sepeteus, sinulla on selvästikin lahjaa ymmärtää näitä kysymyksiä. Puhut kuin joskus ennen vanhaan seuroissa.
Juuri tuo kompastuskivi-termi on keskeinen vanhan lestadiolaisuuden käsite. Lähtökohtana oli, että yksikään ei ole vapaa inhimillisistä heikkouksista ja vioista. Emme uskovaisinakaan tuota aina niitä hyviä hedelmiä. Mikä asia kelläkin välillä on heikkoutena. "Kaikki ovat pois poikenneet ja kelvottomiksi käyneet." Mutta armoevankeliumi kuuluu kaikille ja jokainen saa sen vapaana uskoa omalle kohdalleen. Ei kenelläkäään ole vara täällä porhistella...
Ennen vanhaan lestadiolaisuudessa korostettiin, että vaelluksemme päämäärä on tärkein. Yksittäiset inhimilliset heikkoudet eivät saaneet muodostua uskovaisen kompastuskiveksi. Se termi kertoo suhteellisuudentajusta ja todellisen asioiden tärkeysjärjestyksen ymmärryksestä. Se muistuttaa meitä siitä sydämen arkuudesta eli varovaisuudesta ja vastuullisuudesta, joka velvoittaa meitä jokaista keskinäisessä kanssakäymisessä.
Ei lainkaan suvaittu sellaista menettelyä, että joku alkaa osoitella sormella toista uskovaista tämän heikkouksista. Ei ollut tapana nostaa esiin jotakin yksittäistä asiaa tai toisen henkilökohtaista heikkoutta hänen uskomisensa kompastuskiveksi. Ymmärrettiin, että jos siionissa annetaan lupa tai peräti otetaan tavaksi jatkuvasti puuttua toinen toisensa uskonelämään, seuraamukset ovat tuhoisat: syntyy jatkuvaa keskinäistä kahinaa ja tarpeetonta kankeutta ja jopa röyhkeää "nokertelua". Seurauksena voi olla jatkuva pelon ilmapiiri ja selän takana pahan puhuminen. Uskonyhteisöstä katoaa luottamus ja rakkaus.
Uskominen ja kunkin ihmisen oman sydämen tila on lopulta myös yksilöllinen, persoonallinen ja intiimi asia, ja sen vanhat uskovaiset osasivat ottaa tavattoman hienotunteisesti huomioon.
Ennen uskottiin, että Jumalalla on aikaa ja keinoja. Omia ja lähimmäisen huolia vietiin hiljaa rukouksessa Jumalan puoleen. Uskottiin, että aikanaan Jumala kirkastaa asioita itse kullekin, kun tämä vain uskovaisena haluaa mukana roikkua. Asioilla on Jumalan aika, eikä kenelläkään lähimmäisellä ole syytä eikä lupaa inhimillisellä lihan käsivarrella käydä kiirehtimään toisen uskon "hedelmiä". Ne tulevat jos ovat tullakseen.
Luotettiin vankkumatta keskinäisen rakkaudella talostelun hiljaisesti puhuttelevaan saarnaan enemmän kuin päällekäyviin "rakkaudella neuvomisiin". Puhumattakaan hoitokokouksista, joista muodostui surullinen toverituomioistuinten luku lestadiolaisuuden historiaan.
Jumala ei odota todellakaan muuta kuin ihmisen halun olla uskomassa. Ei yhtään sen enempää. Se on hyvin lohdullinen asia niille jotka eivät tunne olevansa erityisen onnistuneita uskossaan.
Sepeteuksen puheenvuoro löytyy täältä:
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000000490&posting=22000000009681642
"Kompastuskiveähän emme kenenkään uskolle halua olla tarpeettomasti pystyttämässä?
Niin kuin tässä aiemmin kommentoitiin: ettei päämäärä hämärtyisi."
Sepeteus, sinulla on selvästikin lahjaa ymmärtää näitä kysymyksiä. Puhut kuin joskus ennen vanhaan seuroissa.
Juuri tuo kompastuskivi-termi on keskeinen vanhan lestadiolaisuuden käsite. Lähtökohtana oli, että yksikään ei ole vapaa inhimillisistä heikkouksista ja vioista. Emme uskovaisinakaan tuota aina niitä hyviä hedelmiä. Mikä asia kelläkin välillä on heikkoutena. "Kaikki ovat pois poikenneet ja kelvottomiksi käyneet." Mutta armoevankeliumi kuuluu kaikille ja jokainen saa sen vapaana uskoa omalle kohdalleen. Ei kenelläkäään ole vara täällä porhistella...
Ennen vanhaan lestadiolaisuudessa korostettiin, että vaelluksemme päämäärä on tärkein. Yksittäiset inhimilliset heikkoudet eivät saaneet muodostua uskovaisen kompastuskiveksi. Se termi kertoo suhteellisuudentajusta ja todellisen asioiden tärkeysjärjestyksen ymmärryksestä. Se muistuttaa meitä siitä sydämen arkuudesta eli varovaisuudesta ja vastuullisuudesta, joka velvoittaa meitä jokaista keskinäisessä kanssakäymisessä.
Ei lainkaan suvaittu sellaista menettelyä, että joku alkaa osoitella sormella toista uskovaista tämän heikkouksista. Ei ollut tapana nostaa esiin jotakin yksittäistä asiaa tai toisen henkilökohtaista heikkoutta hänen uskomisensa kompastuskiveksi. Ymmärrettiin, että jos siionissa annetaan lupa tai peräti otetaan tavaksi jatkuvasti puuttua toinen toisensa uskonelämään, seuraamukset ovat tuhoisat: syntyy jatkuvaa keskinäistä kahinaa ja tarpeetonta kankeutta ja jopa röyhkeää "nokertelua". Seurauksena voi olla jatkuva pelon ilmapiiri ja selän takana pahan puhuminen. Uskonyhteisöstä katoaa luottamus ja rakkaus.
Uskominen ja kunkin ihmisen oman sydämen tila on lopulta myös yksilöllinen, persoonallinen ja intiimi asia, ja sen vanhat uskovaiset osasivat ottaa tavattoman hienotunteisesti huomioon.
Ennen uskottiin, että Jumalalla on aikaa ja keinoja. Omia ja lähimmäisen huolia vietiin hiljaa rukouksessa Jumalan puoleen. Uskottiin, että aikanaan Jumala kirkastaa asioita itse kullekin, kun tämä vain uskovaisena haluaa mukana roikkua. Asioilla on Jumalan aika, eikä kenelläkään lähimmäisellä ole syytä eikä lupaa inhimillisellä lihan käsivarrella käydä kiirehtimään toisen uskon "hedelmiä". Ne tulevat jos ovat tullakseen.
Luotettiin vankkumatta keskinäisen rakkaudella talostelun hiljaisesti puhuttelevaan saarnaan enemmän kuin päällekäyviin "rakkaudella neuvomisiin". Puhumattakaan hoitokokouksista, joista muodostui surullinen toverituomioistuinten luku lestadiolaisuuden historiaan.
Jumala ei odota todellakaan muuta kuin ihmisen halun olla uskomassa. Ei yhtään sen enempää. Se on hyvin lohdullinen asia niille jotka eivät tunne olevansa erityisen onnistuneita uskossaan.
Sepeteuksen puheenvuoro löytyy täältä:
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000000490&posting=22000000009681642
Vastaukset 28
Vanhimmat
Minuakin on "veljet" puhutelleet, nuoruudessani oli tapana varastaa jyviä naapurin aitasta omaan käyttööni.
Luokseni tultiin v. 64 usean uskovaisen saattueen kanssa, ja sanoivat, että varastelu on muka kaskyisssa kielletty.
Missä kohtaa semmosia sanotaan? Eikö uskovainen ole vapaa tekemään mitä vaan? Nämäkö ovat niitä rakkauden neuvoja?
En ottanut koskaan naapurin aitasta isoja määriä, joskus sankon, joskus pari. Ja tätä pidettiin siihen aikaan syntinä..
Tuomas on tyttärelle harvinainen nimi.
Tämä Tuomas-Tytär tarkoittikin kommenttinsa nokkelaksi huumoriksi. :-)
Vakavammin puhuen, pilkka ja tarkoituksellinen loukkaaminen on harvoin hedelmällisin tapa viedä keskustelua eteenpäin ja saada toinen huomioimaan omia näkökohtiaan.
Marian esiin nostama kysymys on itse asiassa näkynyt tällä palstalla jo kauan monissa keskusteluissa. Keskinäinen kyräily ja "jumalanvaltakunnan neuvojen" kontrollointi on muutamissa tietämissäni rauhanyhdistyksissä kipeä kysymys. Ei varmaankaan kaikkialla, mutta asiaan on viitattu myös joissakin Päivämiehen kirjoituksissa.
Mitenkähän kauan niitä uskon hedelmiä sitten odotellaan ennen kuin toverit alkavat nuhdella?
Tuskin tuota kukaan on miettinyt. Ajallisesti nuhteluun ryhtyminen on täysin kiinni siitä, millaiset henkiset varustukset valvova veli tai sisar on sattunut saamaan. Lisäksi se riippuu sen hetkisen vl-seurakunnan yleisestä ilmapiiristä. Fiilis ikään kuin tarttuu... eli käytäntö on sen mukainen, mitä isot tekevät edellä niin pienet perässä.
Joskus ulkonaisiin puututaan heti eikä viidestoista päivä. Tuota et enää tarvitse ja poltetaan parannuksen tehneet idolikansio tai sanotaan että parta pois koska olet nyt uskomassa! Joskus kyllä katsotaan läpisormien pitkäkin aika, varmaan?
Mitä oikeiin meinaat?
Sanoin, että eri aikoina on eria asiat syynissä. Tänään ei vl- partajeesukset ole mikään paha asia eikä siitä seuraa, että saisi maailmallisen leiman sen vuoksi.
Eiköhän vanhoillislestadiolaisuudessa olla tilanteessa, jossa keskinäisessä kanssakäymisessä asettuvat vastakkain kaksi Raamatusta nousevaa uskovaisten keskinäisen elämän tulkintaa. Yksi on ns. "toisen pahentamisen välttämisen sääntö" ja toinen tuo avaajan esittämä "Jumalalla on aikaa" -näkemys.
Muuten, tuolla naapuripalstalla nimimerkki Admatan kirjoitus otsikolla "Ei oikealta, ei vasemmalta" liittyy tähän ja on erinomainen kiteytys:
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000000098&posting=22000000009869254
Kiitos MariaTuomaantytär. On mukava kuulla, että taitamattomalta tuntunut kirjoitteluni on koettu rakennukseksi.
Jos uskonyhteisöstä on kadonnut luottamus ja rakkaus, se on todellakin sellainen asia, joka pitäisi ottaa erittäin vakavasti.
1. Joh. 4:
7 Rakkaat ystävät, rakastakaamme toisiamme, sillä rakkaus on Jumalasta. Jokainen, joka rakastaa, on syntynyt Jumalasta ja tuntee Jumalan.
8 Joka ei rakasta, ei ole oppinut tuntemaan Jumalaa, sillä Jumala on rakkaus.
Tuo on kovaa puhetta, mutta joka sen ymmärtää, ymmärtää kaiken.
1. Joh 3:
18 Lapseni, älkäämme rakastako sanoin ja puheessa, vaan teoin ja totuudessa.
Hauska tutustua, Sepeteus alias Gaius!
Toivon että jatkossakin saa lukea ajattelua stimuloivia kommenttejasi ja löytöjäsi meitä kaikkia kiinnostavasta lähteestä, Raamatusta.
Viittasit ymmärtämiseen. Ymmärrystä haemme, ja siinäkin itsensä keskeneräiseksi tapaa. Itseäni ovat aina lohduttaneet ja kiehtoneet Korinttolaiskirjeen rivit: Täällä me näemme kuin kuvastimessa, arvoituksen tavoin.
Tavallisena riviuskovaisena minusta vl:na tuntuu edelleen samalle kuin mitä kuvasit sen olleen ennen vanhaan. Luin avauksesi moneen kertaan ja se herätti ajatuksia. Mm. että onko nuo toisten asioissa valvomiset paikkakuntakohtaisia, onko ne jotenkin jonkin "sisäpiirin" asioita. Meikäläinen penkinpäässäistuja ei ole kertaakaan muutaman vuoden uskomassa olemisen aikana törmännyt yhteenkään takanapäin supisemiseen tai toisen ojentamiseen. Pikemminkin on ollut niin päin, että on kehotettu uskomisen vapauteen ja vapaasti näyttävät kaikki toisetkin Siionissamme uskovan.
Henkilökohtaisesti tuntuu siltä, että onkohan sitä koskaan niin uskomassa, että uskon hedelmiä näkyisi. Ja jos tähän vielä joku kompastuskiviä asetteleisi, se heikkokin jaksaminen loppuisi. Ja vielä vähemmän itsestä on veljensä vartijaksi ja hänen polkuaan kiveämään.
Kirjoitit juuri sen ajatuksen, mitä en itse osannut pukea sanoiksi.
Toki kehitys etenee uskovaistenkin keskuudessa ja välillä voi esiintyä epäterveitäkin ilmiöitä. Puhuttiinhan kesän suuremmissa seuroissakin jossakin puheessa ahneuden (materialismin) vaaroista. Silti tämänkin ketjun aloittajan kirjoituksissa ei jollakin tavalla nähdä metsää puilta.
Itse asioista vielä sen verran, että tiedän minäkin ihmisiä, joilla on "ongelmana" toisen asioissa valvominen. Käytin lainausmerkkejä siksi, että se ei ole heille itselleen suinkaan ongelma (koska he eivät sitä näe;-). He ovat usein ihmisiä, joiden seurassa oppii vaistomaisesti varomaan sanojaan, kun tietää, että huumoriksi tarkoitettu otetaan vakavasti ja kahdenkeskiseksi ajateltu on jo huomenna koko siionin tiedossa ja kauempanakin.
Kuitenkin on hyvä muistaa, että minä olen tällä tavalla viallinen ja joku muu on jollakin muulla tavalla. Miksi minun pitäisi nähdä muiden asioissa valvominen SIIONIN ongelmaksi, jos kuitenkin kysymys on muutaman juoruamiseen taipuvaisen ihmisen asiasta? Eikö tuonkin esille kaivaminen ole juuri tällaista kompastuskiven asettamista??!
Sen verran äskeisessä viestissä ajatus katkeili, että tarkennan vielä: todellinen toisten asioissa valvominen, milloin sellaista esiintyy, on kyllä varmasti sellainen asia, että siihen on kannsaihmisen puututtava, jos sellaista esiintyy. Äskeisen viestini viimeisessä kappaleessa tarkoitin enemmänkin muiden asioista juoruilua kuin varsinaista valvomista.
Lisäksi on muistettava, että uskovaisen velvollisuus on silti saattomiehenä myös tukea toisen uskovaisen kilvoitusta. Voi olla paikallaa pysähtyä välillä keskustelemaan, jos sisaren tai veljen elämässä on kristitylle vieraita asioita. Tämä ei ole muiden asioissa valvomista.
Sileä on Marian tie, eikä saa olla yhtään kiveä esteenä, että saisi mennä porskuttaa. Syntejäkään ei ole enää, vaan pelkkiä heikkouksia.
Mariasta huomaa selvääkin selvemmin, ettei hän ole aikoihin ollut uskovaisten kanssa yhdessä rintamassa taistelemassa maailman viettelyksiä vastaan. Uskovaisilla niitä on yhä, hänellä ei.
ei ole minunkaan tieni eikä vailla viettelyksiä. Tosin en tilanteestani johtuen oikein sanoisi niitä viettelyksiksi. Enemmän minun pitää koettaa olla katkeroitumatta ja olematta kateellinen niille, joilla on asiat paremmin.
Minusta ei ole oikein sissiksi. En koskaan aiemminkaan muussa elämässä ole ollut mikään taistelijatyyppi. Minun kohdallani vallankumoukset kyllä jäisivät ja jäävät tekemättä. Se maailma on kyllä minulla lähellä, sillä kukaan perheestäni tai suvustani ei ole minun lisäkseni uskomassa.
Uskovaisuus tuntuu olevan sinulle sodankäyntiä.
Joku tuossa ketjussa sanoi sattuvasti:
"Fiilis ikään kuin tarttuu... eli käytäntö on sen mukainen, mitä isot tekevät edellä niin pienet perässä."
Kyllä avauksessa on asiaa. On menty ikävään suuntaan siinä miten suhtaudutaan ihmisiin niin liikeken sisällä kuin ulkopuolella.
Entivanhaisen vanhoillislestadiolaisuuden ero nykyiseen vl-menoon on selvä myös lasten käyttäytymisessä. Ennen ei tullut kysymykseenkään, että vl-lapset olisivat leimanneet toisia lapsia avoimesti uskottomiksi koulussa ja pihalla, mikä nykyään on käytäntö.
Lapsille opetettiin kodeissa että kaikki lapset ovat lapsina uskovaisia. Opetettiin myös että toisiin ihmisiin tulee yhtä kaikki suhtautua ystävällisesti ja kunnioittaen.
Isäni ja äitini ottivat kotona vastaan kaikenlaisia ihmisiä joita ovesta sattui tulemaan. Kylän uskottomat ja uskovaiset pistäytyivät meillä mielellään, ja niin kommunisti kuin lestadiolainen ja muut siltä väliltä vastaanotettiin avoimesti ja leimaamatta, lähimmäisenä, Jumalan kuvana.
että nyt on toisin? tältä palstaltako?
Olen empiirisen tiedon ystävä ja havainnoinut ympäristöä. Sukulaisissa paljon nuoria ihmisiä sekä lapsiperheitä, osa vanhoillislestadiolaisia, osa tavallisia kirkkouskovaisia, osa ns. neutraalin uskonnottomia. Tavat rauhanyhdistyksessä ovat varmaan muuttuneet niin hitaasti ettette te nuoremman polven kirjoittelijat ole sitä tulleet havainneeksi. Olemme perheessämme päätelleet että muutoksen alku ajoittuu aikaan kun erilliseen lapsi- ja nuorisotyöhön alettiin panostaa voimallisesti.
Täällä palstalla on paljon joutavaa ja väärää tietoa. Luuletko, että olemme niin sokeita, ettemme erota oikeita asioita?
Ainakin minä vanhempana, 70-luvun nähneenä ja kokeneena tiedän mistä puhun. En ole tänne muiden juttuja kirjoittanut, omiani vain.
Kyllä minä ajan tuomat muutokset näen vl-seurakunnassa. Mutta se ei kai muutu, että veeällät uskovat aina olevansa oikeassa ja muut eivät usko eivätkä ymmärrä?
Yksi lainopettaja kysyi Jeesukselta, kiusaten häntä, mikä on suurin käsky laissa.
Matt. 22:37-40
"Niin Jeesus sanoi hänelle:sinun pitää rakastaman Herra sinun Jumalaas, kaikesta sydämestäs, ja kaikesta sielustas, ja kaikesta mielestäs:
Tämä on ensimmäinen ja suurin käsky.
Toinen tämän kaltainen: sinun pitää rakastaman lähimmäistäs niinkuin itse sinuas.
Näissä kahdessa käskyssä kaikki laki ja prophetat riippuvat."
Jumala ja Jumalan tahto on ilmoitettu meille Raamatussa. Joka uskoo niin kuin Raamattu opettaa tulee autuaaksi.
Tunnetuksi näilläkin palstoilla on tullut 70-luvun hoitokokoukset. Silloin Ry:n sisälle päämiesten toimesta tuotiin Raamatun vastainen henkioppi. Kokouksissa vaadittiin tekemään parannusta hengistä, jos vaikka minkä nimisistä.
Se oli todellista vainojen aikaa. Hakemalla haettiin vikoja lähimmäisistä ja jos ei löytynyt, niitä keksittiin. Niinhän fariseuksetkin etsi syitä tappaakseen Jeesuksen.
Matt. 10:17,22
"Mutta kavahtakaat ihmisiä; sillä he ylönantavat teidät raastupiinsa, ja synagogissansa he hosuvat teitä."
"Ja te tulette vihattavaksi kaikilta minun nimeni tähden. Mutta joka loppuun asti vahvana pysyy, hän tulee autuaaksi."
Kun emme tähän henkioppiin suostuneet minut ja perheeni erotettiin. Emme haluakaan olla osallisia henkiopista millään tavalla.
Tämä väärä oppi on edelleenkin Ry:n opin perusta, vaikka siitä ei ehkä samalla tavalla puhutakaan. Siitä ei ole luovuttu: väärästä opista pitää luopua tekemällä parannus ja korjata asiat niin laajasti kuin pahennusta on tapahtunut.
Jos me rakastamme Jumalaa yli kaiken, emme silloin suostu ihmisoppeihin ja me rakastamme lähimmäistämme kuin itseämme niin meillä on yhteinen rakkaus Jumalaan ja rakkaus keskenämme.
Kumman pitäisi siis pyytää anteeksi ensin?
En taida ymmärtää Gaiuksen kysymystä: kumman pitää ensin pyytää anteeksi? Mitä sillä tarkoitat?
Raamattu opettaa: tunne ainoastaan sinun syntisi ja tee niitä ensimmäisiä tekoja. Meidän tulee siis tehdä parannus omista synneistämme. Toisen puolesta emme voikaan tuntea ja tehdä parannusta.
Usko ja parannuksen teko ovat jokaisen henkilökohtainen asia. Usko on Jumalan työ ihmisessä. Jeesus on uskomme alkaja ja päättäjä. Usko muuttuu näkemiseksi kunnian taivaassa.
Jumalan sana on kuin peili, jonka edessä näemme itsemme paljastuen sisimpiä ajatuksia myöten. Jumalan sana paljastaa meille rikkomuksemme ja silloin tiedämme itsekukin missä olemme pois poikenneet.
Joka harhailee ja ei pysy Kristuksen opissa, hänellä ei ole Jumalaa.
Vääristä opettajista Pietari kirjoittaa:
2 Piet. 1:1
"Niin oli myös vääriä prophetaita kansan seassa, niinkuin teidänkin sekaanne vääriä opettajia tulee, jotka vahingolliset eriseurat tuovat ja kieltävät sen Herran, joka heidät ostanut on, saattain itsellensä nopian kadotuksen."
2 Piet. 2:19
"Ja lupaavat heille vapauden, vaikka he itse turmeluksen palveliat ovat; sillä jolta joku voitetaan , sen palvelia hän myös on."
Enempi tulee kuulla Jumalaa kuin ihmistä.
Room. 4:3
"Mutta mitä Raamattu sanoo: Abraham uskoi Jumalan, ja se luettiin hänelle vanhurskaudeksi."
Jeesus on meidät lunastanut omakseen ja voittanut viimeisenkin vihollisen, joka on kuolema. Mekin voitamme, kun uskomme luottaen Jumalan sanaan.
Ymmärsit siis kysymykseni, ajoin nimittäin takaa juuri tätä:
"Raamattu opettaa: tunne ainoastaan sinun syntisi ja tee niitä ensimmäisiä tekoja. Meidän tulee siis tehdä parannus omista synneistämme. Toisen puolesta emme voikaan tuntea ja tehdä parannusta."
Kiitos hyvästä vastauksesta :)
Niin juuri.
Meille yritettiin väkisin aiheuttaa synnintuntoa 70-luvulla henkimaailman jutuilla. Ainakaan minä en sitä tuntenut siinä muodossa kuin vl-seurakunta edellytti. Siispä minut todettiin ns. oikeasta uskosta osattomaksi, väärähenkiseksi, eriseuraiseksi jne....
Nyt sitten emme mekään voi varmaan vaikuttaa siihen, saavatko hoitsut synnintunnon, vaikka koemme ja tiedämmekin, että vääryyksiä on heidän taholtaaan tapahtunut - ainakin niitä tunnustettuja yleisluotoisia ylilyöntejä. Mutta jos ei ole synnintuntoa meihin yksittäisiin ihmisiin nähden - niin ei ole! Sitä ei tule vaatimallakaan.
Siksipä voimme vain rukoilla. Oman osuutemme voimme Jumalan Armosta tajuta, mutta tuskin siinäkään olemme täydellisiä. Eikä toisten rikokset vähene siitä, että itsekin olemme vajaita ja syntisiä!
Minulla ei ole kuitenkaan rohkeutta tehdä johtopäätöksiä hoitsujen taivaspaikasta tai siitä toisesta... Jumalan Suuresta Armosta pelastumme itse kukin!
Toki haluaisin olla sovussa ja rakkaudessa heidänkin kanssaan, mutta taitaa olla toivotonta?
"Toki haluaisin olla sovussa ja rakkaudessa heidänkin kanssaan, mutta taitaa olla toivotonta?"
Jos nyt ei kuitenkaan toivotonta :)
En tietystikään tiedä, millaisista asioista tuolloin on ollut kysymys, joten enpä tuohon voi ottaa kantaa, mutta outoahan tuo olisi, jos sopua/rakkautta ei saataisi aikaan Jeesuksen opetuslapsiksi itseään kutsuvien joukossa.
Tuolla ylempänä joku kertoi siitä miten rauhanyhdistyksessä neuvotaan jos toinenuskovainen ei pysy oikeassa opissa. Minulta jäi ymmärtämättä tämä:
" Lisäksi se riippuu sen hetkisen vl-seurakunnan yleisestä ilmapiiristä. Fiilis ikään kuin tarttuu...
Joskus ulkonaisiin puututaan heti eikä viidestoista päivä. Tuota et enää tarvitse ja poltetaan parannuksen tehneen idolikansio. "
Poltetaan idolikansio??
Mitä se oikein tarkoittaa?
Hurmahenkisen KuKlux Klaanin malleja?