Minkälainen ihminen hakee seuraa MTV:n teksti-TV:n tekstari-ilmoilla? Kertooko em. välineen käyttö jotain ihmisestä?
Itsestäni taitaa kertoa se, että sitä joskus saa kummallisia päähänpistoja eikä auttanut kun kokeilla! Pari kuukautta sitten en edes tiennyt sellaista kanavaa olevan. Puoli tuntia käytin ilmojen läpikäymiseen; kovin oli hidasta touhua. Kolme ilmoa valkkasin ja niihin vastasin. Mainitsin jotain ilmosta, ilmoitin mailiosoitteeni ja ehdotin, että jatkettaisiin jutustelua mailitse. Vastauksia sain peräti neljä ;-)! Kaksi tekstarilla ja kaksi mailitse. Tekstareissa yhdessä annettiin suoraan puhelinnumero. Kärsivällisesti vastasin, että toivoin yhteydenottoa mailitse, johon tuli vastaus ettei ole nettiä (!!). Toisessa tekstarissa kysyttiin millaista suhdetta etsin. Vastasin, etten etsi mitään enkä ainakaan pelkkää seksisuhdetta. Kommunikointi tapahtui Maikkarin välityksellä, joten tulin siis rikastuttaneeksi puljua alkuperäistä aikomustani enemmän.
Mailitse tuli ensin vastaus Maija Mäeltä (nimi muutettu) anonyymiosoitteesta. Lyhyt maili, johon kuitenkin kiltisti vastasin jälkeenpäin ajateltuna turhankin pitkästi. Viikkoa myöhemmin tuli aika identtinen maili samaiseen mailiosoitteeseeni Minna Mäeltä (nimi muutettu) eri osoitteesta. Maija taisi olla Espoosta ja Minna Vantaalta. Ja molemmat olisivat halunneet, että olisin kertonut jotain itsestäni ;-).
En jaksa enempiä miettiä kyseisten ilmojen laittajien motiiveja tai sukupuolia. Enemmän mietityttää mikä saa ihmiset moista kanavaa käyttämään kun nettikin on olemassa. Enää en osaa keksiä yhtään hyvää syytä miksi edes tuollaista tekstaripelleilytouhua harrastavaan ihmiseen haluaisin tutustua. Suuri on houkutus rinnastaa sellainen ihminen äo-tasoltaan tekstiviestitsättejä harrastavaksi junnuksi. Kyllähän se lähin netti on nykyään ainakin 09-alueella lähempänä kuin lähikauppa. Miksi siis kaliitta tekstareita harrastaa? Toki tekstailen itsekin ja paljon, mutta en tosiaan halua keneenkään tekstailemalla tutustua.
Mainittakoon vielä, että ilmot joihin vastasin olivat kaikki päällepäin 'järjellisiä'; siis eivät mitenkään eroottissävytteisiä vaan ihan 'normaaleja'.

Vastaukset 4
Vanhimmat
Monta kertaa olen laittanut ilmoituksen maikkarin textisivuille, siitä yksinkertaisesta syystä, ettei (tai niin luulen) täällä missä asun (Pirkanmaa) kaikilla ole vielä nettiä kotona tai töissä.
Vastauksia on tullut ja tavannutkin olen näitä vastaajia. On epäsiistejä ja on erittäinkin fiksuja ja koulutettuja. Mutta sitä oikeaa ei vain ole löytynyt. Muutaman kerran jo luulin löytäneeni, mutta eräällä oli niin kova uraputki päällä ettei ollut(kaan) aikaan seurustelulle, toinen taas oli epävarma itsestään ja sanoi pysyvänsä ikuisesti sinkkuna, mutta vastasi siksi ilmoitukseeni kun se oli niin vetävä. Eräs ihanainen kertoi tapaavansa seur. päivänä toisen naisen kelle oli vastaillut ja ilmeisesti onkin sitten jäänyt hänen kelkkaansa, kun ei ole yht.ottoja minuun päin ottanut.
Itse olen sosiaalinen, söpö, trendikäs, koulutettu, avoin, rehellinen ja raitis (= tää on se pointti, luulisin, joka karkoittaa upeimmatkin naiset luotani), symppikseksi minua on myös ystävät sanoneet.
Tässä siis yksi, joka on etsinyt seuraa maikkarin textisivuilta - huonoin tuloksin!
Minkä ikäinen olet?
Tai minkä ikäisestä naisesta olisit kiinnostunut?
Itse olen nelikymppinen ja etsin/toivon löytäväni samanikäisen tai hieman nuoremman.
Ei kannata yleistää.
Kaikkialla, kaikissa välineissä, on jos jonkinlaista ihmistä. Tekstikanava on ihan hyvä väline, sillä nettiä eivät kaikki harrasta. Eikä se tee kenestäkään tyhmää!
Aika loukkaavia kommentteja, mutta jokaisella oikeus mielipiteeseensä.
Sen sopivan ihmisen voi tavata missä vain, niin netissä, tekstikanavalla kuin muuallakin.
Elämä on onnettomia ja onnekkaita sattumia täynnä!