Yksinäisyys on todella ihmeellinen tunne. Tänäänkin minulla on ollut monia ihmisiä ympärilläni, mutta silti nyt, näillä hetkillä kun painan pääni tyynyyn, tuntuu todella yksinäiseltä. Oikeastaan olen surullinen. Mietin vain mennyttä kesää, kaikkia kesän aikana sattuneita isoja asioita. Sain opiskelupaikan yliopistolta, löysin ensimmäisen oman kodin. Vanhempani ja siskoni perheineen on ollut mukana elämässä tätä mullistavaa aikaa, enkä oikein vieläkään ymmärrä, miten isoja nämä asiat ovatkaan. Ehkä tämä kesä oli elämäni mahtavin kesä, mutta olin silti liian yksin nauttiakseni siitä täysillä. Tuntuu kuin koko kesä olisi mennyt ohitseni jättämättä kaikesta merkittävyydestään huolimatta mitään jälkiä minuun. Onko yksinäisyys sitten perimmäinen ongelmani, sitä en tiedä. Olisinko hyvien ystävien kanssa tehnyt menneestä kesästä jotenkin ikimuistoisen? En tiedä. Harmittaa kun kesää ei voi elää uudelleen, kauniita, aurinkoisia kesäpäiviä, retkiä uimarannalle, auringon hehkua iholla ja lämpimiä öitä rappusella istuen, ruusunpunaisesta tulevaisuudesta unelmoiden. Tulee syksy, räntäsateet ja jäätävä viima. Tuntuu, että kauniin luonnon lisäksi talveksi kuolee myös ihminen itse. Itse ainakin vietän talveni kesästä ja paremmista ajoista unelmoiden. Talvella ei yksinkertaisesti ole mitään. Pelkkää pimeyttä, kylmää ja masennusta. Niin ja tietysti työntekoa kesän lomailun jälkeen... Kunpa kesän saisi vielä takaisin, eläisin sen uudelleen :(
No tulipas nyt pitkä vuodatus. Oli vaan sellainen tunne että on pakko kirjoittaa jonnekin, ettei tarvitse koko yötä tätä miettiä. Saatte nyt siis lukea pöytälaatikkokirjoitustani :)
Mutta tuo teksti oli kyllä niin totta kuin ikinä osaan kirjoittaa. On haikeaa nyt syksyn tullen todeta, että kesä oli ja meni. Ja ilman kunnon ystäviä vieläpä. Oli tietysti aikaa koota ajatuksiaan ja miettiä asioita, suunnitella kaikkea, mutta silti olisi ollut vähintäänkin mukava kertoilla ajatuksiaan ystävälle, kysyä mielipiteitä ja kuunnella vuorostaan häntä. Täytyy vain opetella elämään yksinäisenä, ilman sellaista ystävää joka todella koskettaa sisintä jo pelkällä olemuksellaan. Minun kaipaamani hyvä ystävä on sellainen, jolle kaikkea ei tarvitsisi kertoa, vaan joka tietäisi mitä ajattelen ja miten tunnen. Hiljaisuuskaan ei olisi hänen seurassaan kiusallista. Ehkä sellaisia ystäviä ei ole olemassakaan... pohjimmiltaan olemme kaikki täällä ypöyksin...
No tulipas nyt pitkä vuodatus. Oli vaan sellainen tunne että on pakko kirjoittaa jonnekin, ettei tarvitse koko yötä tätä miettiä. Saatte nyt siis lukea pöytälaatikkokirjoitustani :)
Mutta tuo teksti oli kyllä niin totta kuin ikinä osaan kirjoittaa. On haikeaa nyt syksyn tullen todeta, että kesä oli ja meni. Ja ilman kunnon ystäviä vieläpä. Oli tietysti aikaa koota ajatuksiaan ja miettiä asioita, suunnitella kaikkea, mutta silti olisi ollut vähintäänkin mukava kertoilla ajatuksiaan ystävälle, kysyä mielipiteitä ja kuunnella vuorostaan häntä. Täytyy vain opetella elämään yksinäisenä, ilman sellaista ystävää joka todella koskettaa sisintä jo pelkällä olemuksellaan. Minun kaipaamani hyvä ystävä on sellainen, jolle kaikkea ei tarvitsisi kertoa, vaan joka tietäisi mitä ajattelen ja miten tunnen. Hiljaisuuskaan ei olisi hänen seurassaan kiusallista. Ehkä sellaisia ystäviä ei ole olemassakaan... pohjimmiltaan olemme kaikki täällä ypöyksin...
Vastaukset 1
Vanhimmat
aina ihanasta kesästä, sitten yhtäkkiä huomaan että se on mennyt ohitse enkä taaskaan tehnyt mitään ihanaa. Sitten toivon saavani kesän takaisin, ihmettelen kyllä usein miksi koska eläisin sen kuitenkin samalla tavalla yksin. Lohdutukseksi voin sanoa että vuosi opiskelukiireissä kuluu yllättävän äkkiä, pian on taas uusi kesä, eikä koskaan voi tietää vaikka siihen mennessä löytäisi jo oikean ystävän