Asenne?

creaper01

Mielestäni kukaan joka on esim 5-6 vuotta harrastanut jotaikin kamppailu lajia ei voi mahtailla sillä ajan määrällä tai vyö arvolla, todellisen taidon näkee vasta kun on käynyt kyseisen henkilön harjoituksissa tai katsonut ottelua. Itse vihaan asennetta "Mä vaan harrastan tätä" tai "Mä vaan oon täälä" jos minulta kysytään niin kyllä kamppailu lajista tulee osa elämän tapaa jos harjoittelee oikealla asenteella, ja kun on saanut sen asenteen päälle tuntee että voisi treenata vaikka viikon putkeen, joka on hyvä ja itsekkin olen tehnyt niin. Oli tossa parisen vuotta sitten kun aloitin Hoi Jeon Moo sool:in ja kuuntelin vuotta ennen alottaneiden jutustelua ja sanoivat kun kuulutettiin, että seuraavat treenit on ottelu treenit, niin nämä pari tyyppiä sanoivat että "mä en jaksa hikoilla, en varmaan tuu ens kerralla" siinä vasta olikin asennetta. Toivottavasti kukaan ei ajattelisi tällä lailla koska se on huonoksi itsellensä kuka näin ajattelee. en ole vasta kuin 2 vuotta harrastanu ja omistan sinisen vyön ja vihaan yli kaiken mainitsemaani asennetta. mielestäni kamppailu lajit eivät ole urheilua niin kuin moni varmasti ajattelee. treenaan ylensä joka päivä enkä pelkästään seurani salivuoroissa, se olisi liian hidasta kehitystä. Jos joku nyt jaksaa lukea, kaiketi ymmärtää että ei pidä olla sellanen tylsä kotona kökkijä, vaan tekee jotakin itselleen hyödyllistä. kaverini on 2 vuotta harrastanut karatea ja 6 Tae Kwon Do:ta aktiivisesti, muuallakin harjottellut kuin seuransa salivuoroilla, ja on aika hyvä siinä mitä tekee. Joten saatte itse valita kehittyäkkö hitaasti vaiko nopeuttaa kehitystä ja päästä läpi vyökokeista helpommin ilman paineita ja ylimääräistä pelkoa epä onnistumisesta. vastatkaa mielellään tähän viestiin. Tiedän että joku keksii jotain.

16

2900

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • metsässtäjä

      hei! haiiiii huii jung jang jeiii!!! PAM! kivärin kuula on kallossas... voi voi

      • Kwan Nyom Hapkido

        taas näitä "et-varmasti-pärjää-mua-vastaan-jos-mulla-on-kivääri-mukana-ja-sata-panosta" tyyppejä

    • Fighter.

      Kokemukseni mukaan (lähes 20v.) juuri Korealaisissa lajeissa on erityisen paljon näitä asenne vammaisia.
      Tärkeintä on oikeat liikkeet ja täydellinen tekniikka ja muu huuhaa.
      Oikeasti ei pärjätä esim. nyrkkeilijälle tai painijalle,
      On niin siistiä tehdä hyppytakakiertopotkuja ja muuta sontaa.
      Lajien (Korea) toimimattomuus sivuutetaan "harrastuksella" ja "budo" höpötyksellä.
      Eli on kivempi pelata Budo lajia, kuin esim. sählyä, mutta OIKEESTI ei ole siistiä kamppailla...

      • Jizk

        "Oikeasti ei pärjätä esim. nyrkkeilijälle tai painijalle,"

        Henkilökohtaisesti minua ei juuri kiinnosta painijalle ja nyrkkeilijälle pärjääminen muussa kuin omassa lajissani. On todennäköistä että heidän kanssaan en koskaan matsaa, mutta oman lajin harjoittelijoita vastaan varsin monesti. Olen kerran matsannut ihan nyrkkeilijääkin vastaan ja sain kyllä turpaan aika selkeästi, mutta sitä ei lasketa koska se oli entinen TKD-mies jolta olisin saanut ilman tuota nyrkkeilykokemustaankin turpaan.

        "Tärkeintä on oikeat liikkeet ja täydellinen tekniikka ja muu..."

        Perustekniikka ja liikesarjat on osa lajia ja niissä kilpaillaankin. Ei sovi kaikille eikä ole pakkokaan.

        "On niin siistiä tehdä hyppytakakiertopotkuja ja muuta..."

        Jep. Siihen ei kaikki koskaan pysty ja multakin meni tosi kauan ennenkuin opin tekemään paremmalle puolelle tämän hienon tekniikan.

        "Lajien (Korea) toimimattomuus"

        Tjaa. Toimimattomuutta usein perustellaan sillä kuuluisalla master cup -videolla, mutta kyllähän siinä turnauksessa on otellut muitakin TKD-miehiä kuin se yksi joka tässä videossa näkyy. Siellä otteli thainyrkkeilyn skandinavian mestari (myöhemmin maailmanmestari) ITF-TKD:n erästä Suomen huippuottelijaa vastaan. Matsi oli kuulemma tosi tasainen ja ainoan lattiassa käymisen suoritti thainyrkkeilijä kun sitä potkaistiin hyppytakapotkulla vartaloon. Thainyrkkeilijä voitti kyllä sitten pisteillä. Ei se mun mielestä ole ollenkaan huonosti että tasasesti ottelee tollasta vastustajaa vastaan.

        Kummastuttaa tuo asennoituminen että kaikkia pitäs kiinnostaa vapaaottelu ja se miten pärjäisi muiden lajien edustajia vastaan, kun tällainen tilanne on äärimmäisen epätodennäköinen.

      • jne
        Jizk kirjoitti:

        "Siellä otteli thainyrkkeilyn skandinavian mestari (myöhemmin maailmanmestari) ITF-TKD:n erästä Suomen huippuottelijaa vastaan. Matsi oli kuulemma tosi tasainen ja ainoan lattiassa käymisen suoritti thainyrkkeilijä kun sitä potkaistiin hyppytakapotkulla vartaloon."

        Voitko sanoa nimet, niin yritän tarkistaa asian ja ehkä löytää videon?

        Nuo säännöthän oli tehty sellaisiksi, että ne miellyttäisivät muita lajeja, ja thainyrkkeilyn pahimmat aseet oli riisuttu. Muistaakseni ei saanut edes päähän lyödä eikä potkia jalkoihin, saati sitten kyynärpäitä ja polvia käyttää. Muitaako joku tarkemmin säännöt?

        Mahdollisimman vapailla säännöillä olisi toki tullut niin pahaa jälkeä, ettei siellä olisi thai-nyrkkeilijöiden lisäksi ollut kuin joku edesvastuuton kaistapää.

        En tunne oikein tätä ITF-takewondoa, mutta ehkä se on realistisempaa kuin WTF, jossa otellaan kädet alhaalla kun ei päähän saa lyödä, ja vartaloakin suojaa panssari (heh). Saako ITF:ssä lyödä päähän, saako vetää täysillä, keskeytetäänkö ottelu heti osuman jälkeen vai jatketaanko erän loppuun tai tyrmäykseen?

      • Jizk
        jne kirjoitti:

        "Voitko sanoa nimet, niin yritän tarkistaa asian ja ehkä löytää videon?"

        Sami Greus (TKD) vs. Mika Pietilä (MT)

        En usko että löydät videota, asian tarkistaminen googlellakaan tuskin onnistuu. Kai tuosta jossain vanhassa budokassa juttu olisi..

        "Nuo säännöthän oli tehty sellaisiksi, että ne miellyttäisivät muita lajeja,"

        Säännöt oliva sellaiset että päähän ei saanut lyödä ja päähän potkulla ei saanut tyrmätä. Jalkoihin sai potkia, sitä siinä tapahtuikin paljon. ITF:ssä saa lyödä päähän eikä ottelua keskeytetä osumasta, vyötärön alapuolelle ei saa potkia. Sanoisin että nämä säännöt olivat ehkä hieman lähempänä thainyrkkeilyä kuin ITF:ää.

        ITF:n kontaktisäännöt ovat vähän arvoitukselliset, uusimman ymmärtämykseni mukaan saa vetää täysillä, mutta tekniikan pitää pysyä kasassa ja tekniikoissa pitää olla palautus ja tasapainon pitää säilyä.

      • vasarapää

        Eli siis nyrkkeilijä, jolla on hyvä tekniikka ja tasapaino, saa osallistua ITF:n kilpailuihin ja vetää täysillä. Sekä kickboxari ja thainyrkkeilijä. Onkos noissa isotkin palkinnot?

        Monenko unssin hanskat?

      • ssa
        vasarapää kirjoitti:

        Greus on kyllä reenannu thaimaassa thaikkua,joten se onnistuu.Tossa miehen sivuilla paljon kuvia ja videoita.www.samigreus.com.

        "Eli siis nyrkkeilijä, jolla on hyvä tekniikka ja tasapaino, saa osallistua ITF:n kilpailuihin ja vetää täysillä. Sekä kickboxari ja thainyrkkeilijä."

        Eikä saa, kisat on ITF-TKD:n harrastajille. Noista muista lajeista voi toki olla jonkin verran hyötyä ITF-otteluissa.. Ja pitää suorittaa vöitä että pääsee ylempien vöiden sarjoihin kilpaileen.

        "Monenko unssin hanskat?"

        Virallisissa kisoissa ei käytetä nyrkkilyhanskoja ja vaan ohuempia, hieman vaparityyppisiä hanskoja, joilla ei kuitenkaan pysty tarttuun kiinni.

      • Jizk
        ssa kirjoitti:

        Greus on kyllä reenannu thaimaassa thaikkua,joten se onnistuu.Tossa miehen sivuilla paljon kuvia ja videoita.www.samigreus.com.

        "Greus on kyllä reenannu thaimaassa thaikkua"

        Käsittääkseni ei vielä mastercupin aikoihin, mutta enpäs tiedä varmasti.

      • Isot rahapalkinnot korealai...
        Jizk kirjoitti:

        "Eli siis nyrkkeilijä, jolla on hyvä tekniikka ja tasapaino, saa osallistua ITF:n kilpailuihin ja vetää täysillä. Sekä kickboxari ja thainyrkkeilijä."

        Eikä saa, kisat on ITF-TKD:n harrastajille. Noista muista lajeista voi toki olla jonkin verran hyötyä ITF-otteluissa.. Ja pitää suorittaa vöitä että pääsee ylempien vöiden sarjoihin kilpaileen.

        "Monenko unssin hanskat?"

        Virallisissa kisoissa ei käytetä nyrkkilyhanskoja ja vaan ohuempia, hieman vaparityyppisiä hanskoja, joilla ei kuitenkaan pysty tarttuun kiinni.

        Ja niillä saa vetää täysillä naamariin? Taekwondokisoissa? Meinaat, että muutkin uskovat tuon?

        Taitaa kuitenkin olla jotain semikontaktityyppistä puuhaa...

      • Jizk
        Isot rahapalkinnot korealai... kirjoitti:

        Ja niillä saa vetää täysillä naamariin? Taekwondokisoissa? Meinaat, että muutkin uskovat tuon?

        Taitaa kuitenkin olla jotain semikontaktityyppistä puuhaa...

        "Taitaa kuitenkin olla jotain semikontaktityyppistä puuhaa... "

        No sellaisen käsityksen säännöistä kyllä saa, mutta kansainvälisissä kisoissa mustien vöiden sarjoissa on täysi kontakti. Isoista rahapalkinnoista en ole kyllä kuullut.

    • Kwan Nyom Hapkido

      tiiän justiin mitä tarkotat.. se on todella ärsyttävää kun on sellasia vässyköitä omissa treenessä. Ne eivät tajua että siitä pitää tulla elämän tapa, siitä harrastamastaan lajista. He vain käyvät siellä silloin tällöin, eivät treenaa kotona tai jossain muualla yhtään ja mikä musta on vittumaisinta, eivät maksa laskua joka tulee lajin harrastamisesta, koska "eivät käy siellä joka kerta."
      Minä itse rakastan harrastaani lajia, hajoittelen paljon ja kerään tietoa kyseisestä lajista. on se vaan nii mahtavaa harrastaa jotain kamppailulajia

      • Jizk

        "tiiän justiin mitä tarkotat.. se on todella ärsyttävää kun on sellasia vässyköitä omissa treenessä."

        No ehkäpä sillä on asiaan jotain vaikutusta että mainostetaan kaikille sopivana lajina ja että huono kunto ei ole mikään este, sopii hyvin myös naisille ja nörteille, kilpailu on mahdollista mutta ei pakollista, treenata voi myös kuntoilumielessä. Jossain nyrkkeilyseuralla olen taas nähnyt sellaista tekstiä että kilparyhmään pääsee harjoitteleen jos aikoo kilpailla.

      • Kwan Nyom

        niihä se on. Ja tosiasiassa jos on paska kunto niin ei pärjää, jos nyt suoraan puhutaan

      • ...

        toisaalta on niistä "hobby" harrastajistakin se hyöty että yleensä he myös maksavat sen laskun jolloin seuralle tulee rahaa, eikä vuosimaksujen tarvitse olla aivan päätähuimaavia. :)

        Meidän salilla on ainakin sellainen käsitys että jos tullaan salille ja treenataan (ei vain notkuta seinien vierellä ja jauheta paskaa. sitäkin olen nähnyt) niin saa kyllä tulla vaikkei siitä elämäntapaa tekisikään.

        Siinä vain muodostuu silloin aika selvästi sellainen "ydinporukka" joka pitää hommaa kasassa ja sitten ne loput jotka tulevat vain silloin tällöin treenaamaan.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voitasko leikkiä jotain tunnisteleikkiä?

      Tietäisi ketä täällä käy kaipaamassa.. kerro jotain mikä liittyy sinuun ja häneen eikä muut tiedä. Vastaan itsekin kohta
      Ikävä
      80
      1897
    2. Tietysti jokainen ansaitsee

      Hän varmasti ansaitsee vain parasta ja sopivinta tietenkin, suon sen onnen hänelle enemmän kuin mielelläni. Aika on nyt
      Ikävä
      18
      1719
    3. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      16
      1584
    4. 50+ naiset kyl

      Lemottaa sillille mut myös niitte kaka lemottaa pahlle ku kävin naiste veskis nuuhiin
      Ikävä
      20
      1306
    5. En voi sille mitään

      Tulen niin pahalle tuulelle tästä paikasta nykyisin. Nähnyt ja lukenut jo kaiken ja teidän juttu on samaa illasta toisee
      Ikävä
      12
      1234
    6. Välitän sinusta mies

      Kaikki mitä yritin kertoa tänään ei mennyt ihan putkeen..Joka jäi jälkeenpäin ajateltuna suoraan sanottuna harmittaa aiv
      Työpaikkaromanssit
      6
      1232
    7. hieman diabetes...

      Kävin eilen kaverin kanssa keskusapteekissa kun on muutama kuukausi sitten tullut suomesta ja oli diabetes insuliinit lo
      Pattaya
      12
      1196
    8. Miten joku voi käyttää koko elämänsä

      siihen että nostelee täällä vanhoja ketjuja ja troIIaa niihin jotain linkkiä mitä kukaan ei avaa? Ihmisellä ei ole mitää
      Tunteet
      9
      1170
    9. Annetaanko olla vaan

      Siinä se, tavallaan kysymys ja toteamuskin. Niin turhaa, niin rikkovaa. On niin äärettömän tärkeä, ja rakas olo.. N
      Ikävä
      29
      1161
    10. Pakkoruotsi on leikkikieli, jota ei ole tarkoituskaan osata

      Pakkoruotsi on leikkikieli. Ennen leikkikieltä sanottiin siansaksaksi, sitten keksittiin tilalle pakkoruotsi. Pakkoruot
      Kielipolitiikka
      9
      1160
    Aihe