Peräaalto/nopeus

Olisiko mahdollista tarkkailla mitä siellä veneen perässä tapahtuu, kun se nopeusrajoitustauluissa mainittu lukema aiheuttaa erilaisissa veneissä erilaisia aaltoja! Loman aikana meni satamapaikoissa ohitse venettä jos toistakin, jotkut noudattivat nopeusrajoituksia, jotkut eivät. Pelkkiin lukemiin tuijottaminen ei kuitenkaan aina auta. Jos veneen malttaa laskea tyhjäkäynnille, ei varmasti tule sellaista hyökyaaltoa, kuin liukukynnyksen rajoilla ja nopeusrajoitusta kirjaimellisesti noudatettaessa. Luulisi että veneen ohjaaminenkin olisi helpompaa, kun ei tarvitse pystyssä olevan keulan takaa maisemia tiirailla. Yksi Busteri-kippari huusi käsimerkein peräaaltoa näyttäessäni, että "pitäisi ajaa täysiä että ei tulisi aaltoa". Hänellekin tiedoksi, että nopeusrajoitusalueella ei ole sallittua ajaa täysiä keveämmän aallonmuodostuksen takia, vaan kaasua höllentäen niin, että peräaaltoa ei synny!
308418
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 30

Vanhimmat

Uppoumaveneet lienevät vähän eri juttu, mutta minun arvioni nähdyn ja omalla veneellä koetun perusteella on se, että liukuva vene ei tee merkittävää peräaaltoa sillä tavanomaisimmalla satama-alueiden rajoitusnopeudella eli 10 km/h. Ei myöskään Busterit tms... Jos siellä on keula pystyssä, niin sitten rajoitusta ei noudateta (mahdollisesti asialla on taas joku sääntöjä tuntematon, joka kuvittelee sen kympin tarkoittavan solmuja).
Nopeusrajoitus ei muuten itsessään sisällä aallontekokieltoa lainkaan.

Äänestä
  • Muitakin nopeusrajoituksia löytyy. Muistaakseni olen nähnyt 15 ja 20. Niissä vauhdeissa liukuvene menee kyllä tosi huonossa asennossa. Hiljempääkin saa ajaa mutta kun kiire on aina hirmuinen.

    Äänestä

  • heh kirjoitti:

    Muitakin nopeusrajoituksia löytyy. Muistaakseni olen nähnyt 15 ja 20. Niissä vauhdeissa liukuvene menee kyllä tosi huonossa asennossa. Hiljempääkin saa ajaa mutta kun kiire on aina hirmuinen.

    tai keksi jotain järkevämpiä selityksiä.
    Jotta ei kiirettä olisi voisit vaikka lähteä hieman aikaisemmin liikkeelle.
    PERÄAALLON TEKO NOPEUSRAJOITUSALUEELLA ON ASENNEVAMMA!

    ...nuo rajoitukset. Etenkin se 15 on kyllä ikävä, koska se ylittää useimpien veneiden runkonopeuden ja silloin yleensä alkaa peräaalto kasvaa, ellei pääse liukuun.
    Toisin päin ikävä rajoitus on Barösundissa: 7 km/h. Se on jo niin vähän, että alkaa olla siinä ja siinä vaihteen päällä pysyminen. Tänä kesänä siitä ajaessani muuten perässä tuli iso saksalainen purkkari, joka ajoi selvästi yli rajoituksen; arvailin, että olisikohan kaveri kuvitellut taulun numeron merkitsevän solmuja...

    Äänestä

  • pysy maissa kirjoitti:

    tai keksi jotain järkevämpiä selityksiä.
    Jotta ei kiirettä olisi voisit vaikka lähteä hieman aikaisemmin liikkeelle.
    PERÄAALLON TEKO NOPEUSRAJOITUSALUEELLA ON ASENNEVAMMA!

    sillä kuten sanoin, nopeusrajoitus EI sisällä automaattista aaltokieltoa. Siitä huolimatta tuo huono asento ei tietenkään ole peruste ylinopeudelle vaan rajoitusta pitää noudattaa.

    Äänestä

  • Tiesittekö te hyvät veneilijät, että merilain mukaan veneen päällikkö on vastuussa aluksensa aiheuttamasta aallokosta ja sen aiheuttamasta vahingosta muille

    Äänestä

  • merilaki kirjoitti:

    Tiesittekö te hyvät veneilijät, että merilain mukaan veneen päällikkö on vastuussa aluksensa aiheuttamasta aallokosta ja sen aiheuttamasta vahingosta muille

    Nopeusrajoitus on useimmiten asetettu kapealle väylänosalle jossa on paljon liikennettä , usein vieläpä risteävää sellaista. Mikäli ko. paikassa ei ole laitureita tai siellä ei säilytetä veneitä ei ko. tapauksessa ole tarvetta erikseen kieltää aallonmuodostusta.
    Edellisen lisäksi on paikkoja joissa on vilkas liikenne ahtaassa paikassa sekä laitureita joissa veneitä säilytetään. Tällöin käytetään lisämerkkiä kieltämään aallonteko.
    Kaikkein hankalin vaihtoehto on se jossa kielletään aallon tekeminen ilman samanaikaista nopeusrajoitusta. Esimerkiksi Puumalan salmi.
    Nimimerkki Merilaki on oikeassa sen suhteen että alukseni kipparina olen aina vastuussa perä-aaltoni aiheuttamista mahdollisista vahingoista, riippumatta siitä onko erillistä merkkiä kieltämässä aallontekeminen tai ei. Näyttökysymys on usein se ongelma määriteltäessä kuka aiheutti mitä.
    Itselläni on 100 %:inen näyttö viimeisen 5 kauden kaikista kulkemisista kun olen tallentanut Track:it. Trackistä löytyy jokainen GPS:än plotti, eli muutaman sekunnin välein kellonaika, nopeus suunta jne.
    Onneksi ei ole ollut tilanteita jotka olisivat vaatineet tuon datan esiin kaivamista.
    Aikoinaan veneseuran kommodoorina sain silloin tällöin vihaisia soittoja seuramme veneiden asiattomasta käytöksestä. Tapaukset selvitettiin ja niihin puututtiin mikäli oli aihetta. Oli kyllä usein aiheettomiakin valituksia. Esimerkiksi päivämäärä ja veneen todistettu olinpaikka eivät olleet yhtäpitäviä.
    Kaikki nuo merkit ja kiellot olisivat tarpeettomia mikäli me kaikki veneilisimme niinkuin hyvään tapaan kuuluu :)

    Äänestä

  • Katsastusmies-1 kirjoitti:

    "Itselläni on 100 %:inen näyttö viimeisen 5 kauden kaikista kulkemisista kun olen tallentanut Track:it. Trackistä löytyy jokainen GPS:än plotti, eli muutaman sekunnin välein kellonaika, nopeus suunta jne."

    Äläpäs höpötä. Sinulla on vain tiedostoon talletettuja trackeja, jotka joku on ajanut tai sitten ei. Niitä on kuka tahansa voinut editoida, vaikka sinä itsellesi sopiviksi. Mikään ei todista, että ne olisivat juuri sinun ajamiasi, olet voinut saada ne kaverilta. Jne...

    Äänestä

  • merilaki kirjoitti:

    Tiesittekö te hyvät veneilijät, että merilain mukaan veneen päällikkö on vastuussa aluksensa aiheuttamasta aallokosta ja sen aiheuttamasta vahingosta muille

    Vastuu kuuluu kylläkin molemmille. Jokaisen vesillä liikkujan, veneen kiinnittäjän ja rannalla istujan on varauduttava siihen, että aaltoja saattaa esiintyä. Turha itkeä korvausten perään, jos perintökristallit veneen pöydältä tai huonosti rantaan kiinnitetty vene rikkoutuu.

    Äänestä

  • Nykyaika123 kirjoitti:

    Aina sama juttu, mitäs jätitte veneen siihen väylän varteen, mitäs olitte siellä väylällä pienellä veneellä, mitäs... Aina jonkun muun kuin aallontekijän syy.

    Äänestä

  • Nykyaika123 kirjoitti:

    "Itselläni on 100 %:inen näyttö viimeisen 5 kauden kaikista kulkemisista kun olen tallentanut Track:it. Trackistä löytyy jokainen GPS:än plotti, eli muutaman sekunnin välein kellonaika, nopeus suunta jne."

    Äläpäs höpötä. Sinulla on vain tiedostoon talletettuja trackeja, jotka joku on ajanut tai sitten ei. Niitä on kuka tahansa voinut editoida, vaikka sinä itsellesi sopiviksi. Mikään ei todista, että ne olisivat juuri sinun ajamiasi, olet voinut saada ne kaverilta. Jne...

    Tuo näyttö on minusta huomattavasti paljon parempi olemassa kuin ei näyttöä ollenkaan. Lisäksi trackit ovat tallennettu välittömästi ajon jälkeen, eikä niitä ole jälkeenpäin editoitu, mikä sekin on osoitettavissa.
    Tietenkin voi asioista aina taittaa peistä ja viisastella kuten Nykyaika juuri tekee, mutta silti katson ko. näytön olevan pirun paljon enemmän arvoisen kuin ettei sitä olisi ollenkaan.
    Oikeushan ottaa asiaan virallisen kannan vakavassa tapauksessa eikä onneksi mitkään "Nykyajat" :)

    Äänestä

  • merilaki kirjoitti:

    Tiesittekö te hyvät veneilijät, että merilain mukaan veneen päällikkö on vastuussa aluksensa aiheuttamasta aallokosta ja sen aiheuttamasta vahingosta muille

    muistatteko jutun tuossa joitain vuosia sitten,palokunnan vene oli herttoniemessä aiheuttanut reilua aallokkoa rikkoen jonkun veneen,asiaa puitiin muistaakseni kaikissa oikeusasteissa eikä kipparia tuomittu.
    juttua käsiteltiin jossain venelehdessä.muistaakseni oikeus päätti että vene pitää kiinnittää siten ettei paiskaudu palasiksi.

    Äänestä

  • Katsastusmies-1 kirjoitti:

    Tuo näyttö on minusta huomattavasti paljon parempi olemassa kuin ei näyttöä ollenkaan. Lisäksi trackit ovat tallennettu välittömästi ajon jälkeen, eikä niitä ole jälkeenpäin editoitu, mikä sekin on osoitettavissa.
    Tietenkin voi asioista aina taittaa peistä ja viisastella kuten Nykyaika juuri tekee, mutta silti katson ko. näytön olevan pirun paljon enemmän arvoisen kuin ettei sitä olisi ollenkaan.
    Oikeushan ottaa asiaan virallisen kannan vakavassa tapauksessa eikä onneksi mitkään "Nykyajat" :)

    Olen Katsastusmiehen kanssa samaa mieltä näytön pitävyydestä ja ennen kaikkea aluksen lokikirja, oli se sitten elektroninen tai käsin tehty, on virallinen asiakirja ja jos siihen on jälkeen päin tehty muutoksia syyllistyy asiakirjaväärennökseen, joka onkin juridisesti hankalampi juttu kuin nopeusrajoituksen rikkominen.

    Äänestä

  • JRxxx kirjoitti:

    ...nuo rajoitukset. Etenkin se 15 on kyllä ikävä, koska se ylittää useimpien veneiden runkonopeuden ja silloin yleensä alkaa peräaalto kasvaa, ellei pääse liukuun.
    Toisin päin ikävä rajoitus on Barösundissa: 7 km/h. Se on jo niin vähän, että alkaa olla siinä ja siinä vaihteen päällä pysyminen. Tänä kesänä siitä ajaessani muuten perässä tuli iso saksalainen purkkari, joka ajoi selvästi yli rajoituksen; arvailin, että olisikohan kaveri kuvitellut taulun numeron merkitsevän solmuja...

    Saimaalla on paikoin valitettavasti 5 km/h rajoituksia ja useimmilla veneillä on mahdotonta ajaa niin hiljaa. Pitää turkätä vaihde hetkeksi päälle ja antaa liukua. Tällöin alus kuin alus on likipitäen ohjailukyvytön, mutta rajoituksen asettajat eivät sitä valitettavasti aina ymmärrä.

    Äänestä

  • valtettavasti kirjoitti:

    Tällaisessa paikassa ajat tyhjäkäyntinopeudella ja kaikki ovat tyytyväisiä

    Äänestä

  • Toinen katsastaja kirjoitti:

    Olen Katsastusmiehen kanssa samaa mieltä näytön pitävyydestä ja ennen kaikkea aluksen lokikirja, oli se sitten elektroninen tai käsin tehty, on virallinen asiakirja ja jos siihen on jälkeen päin tehty muutoksia syyllistyy asiakirjaväärennökseen, joka onkin juridisesti hankalampi juttu kuin nopeusrajoituksen rikkominen.

    Erehtyä vähän sotkemaan asioita. Huvialuksen lokikirja EI ole virallinen asiakirja ja sitä saa väärennellä minkä huvittaa. Ollakseni ihan tarkka, en ihan tältä istumalta keksi, missä kauppalaivaankaan olisi lokikirja määrätty, mutta varmaan se jostain MKL:n määräyksistä löytyy.

    Äänestä

  • KKK kirjoitti:

    Tällaisessa paikassa ajat tyhjäkäyntinopeudella ja kaikki ovat tyytyväisiä

    Tai oikeastaan 2:
    a) useimmitenhan vaihdevipu ja kaasukahva on yhdistetty, joten ihan tyhjäkäyntinopeudella on mahdoton ajaa.
    b) ainakin joillekin propulsiolaitteille tyhjäkäynnin kynnyksellä ajaminen on vahingollista, vähän sama juttu kuin kytkimen luistattaminen autossa.

    Äänestä

  • Katsastusmies-1 kirjoitti:

    Tuo näyttö on minusta huomattavasti paljon parempi olemassa kuin ei näyttöä ollenkaan. Lisäksi trackit ovat tallennettu välittömästi ajon jälkeen, eikä niitä ole jälkeenpäin editoitu, mikä sekin on osoitettavissa.
    Tietenkin voi asioista aina taittaa peistä ja viisastella kuten Nykyaika juuri tekee, mutta silti katson ko. näytön olevan pirun paljon enemmän arvoisen kuin ettei sitä olisi ollenkaan.
    Oikeushan ottaa asiaan virallisen kannan vakavassa tapauksessa eikä onneksi mitkään "Nykyajat" :)

    "Lisäksi trackit ovat tallennettu välittömästi ajon jälkeen, eikä niitä ole jälkeenpäin editoitu, mikä sekin on osoitettavissa."

    Miten osoitat, että trackeja ei ole muutettu tai luotu jälkikäteen?

    Äänestä

Lehdissä taisi venepoliisi sanoa, että aallontekokielto kieltää plaanissa ajamisen. Perustuuko tämä sääntöön (vanhassa meriteiden säännöt kirjassani ei ko. merkin kohdalla puhuttu nopeudesta mitään) vaiko jonkun tulkintaan?

1Äänestä
  • aaltokielto = ei aaltoa eli saa luukuttaa semmosta vauhtia kun pääsee paitsi jos on rajotuksia kunhan sitä aaltoa ei synny

    Äänestä

  • mose kirjoitti:

    aaltokielto = ei aaltoa eli saa luukuttaa semmosta vauhtia kun pääsee paitsi jos on rajotuksia kunhan sitä aaltoa ei synny

    Tää on vähän ristiriitainen juttu. Itse ainakin joudun ajamaan vähän keula ylhäällä ja kaasulla ja peräaaltoa syntyy aika rajustikkin kun tuo liukuva maxum ei mene suoraan tyhjäkäynnillä vaan kiemurtaa väkisin jokaiseen suuntaan ja yleensä rajoitusalueet on kapeita ja muutakin liikennettä.

    joutuu väkisin aiheuttamaan aaltoa että ohjattavuus säilyy siedettävänä ettei tuki koko väylää ja voi ajaa reunassa antaen isommille tilaa. Tyhjäkäynnillä se ei onnistu ollenkaan kun purkki seilaa kun käärme.

    Äänestä

Nopeusrajoitus ei ole pelkästään aallonmuodostumisen takia asetettu, vaan turvallisemman liikkumiset takia että kolareilta vältyttäisiin.

Äänestä

puoliliukuvamme jättää jälkeensä melko raskaan sarjan aallot, ja kyllä tämä on otettava huomioon kapeikoissa, jolloin pudotamme nopeuden niin alas (5-6 solmua max) että aaltoja ei synny. Leveillä väylillä emme jaksa peräaaltoja surra, joskin pienemmät veneet pyrimme kiertämään kauempaa.

Ylipäänsä on pyrkimyksemme noudattaa hyviä veneilytapoja, isolle peräaallolle emme tosin paljoa mahda. Vene kun on sen tyyppinen, että aaltoa syntyy.

Äänestä
  • Kun tulette aallokontekokielto-alueelle laskekaa koneenne kierrokset "alas" ja antakaa veneenne ahterin nousta.
    Tämän jälkeen lisäätte hieman (huom, hieman) kierroksia ja veneenne, olkoonpa se minkälainen hyvänsä, ei tee juuri aaltoja.
    Tämä on varmatoiminen homma, kun junan vessa.
    Opin tämän asian Helsingin Venemessuilla 2004 Merenkulkulaitoksen kurssilla jossa oli todella hyvä opettaja joka neuvoi muitakin käytännön toimia ymmärrettävästi.

    Äänestä

  • kyllä toimii kirjoitti:

    Kun tulette aallokontekokielto-alueelle laskekaa koneenne kierrokset "alas" ja antakaa veneenne ahterin nousta.
    Tämän jälkeen lisäätte hieman (huom, hieman) kierroksia ja veneenne, olkoonpa se minkälainen hyvänsä, ei tee juuri aaltoja.
    Tämä on varmatoiminen homma, kun junan vessa.
    Opin tämän asian Helsingin Venemessuilla 2004 Merenkulkulaitoksen kurssilla jossa oli todella hyvä opettaja joka neuvoi muitakin käytännön toimia ymmärrettävästi.

    Ei oikein toimi. Mitä enemmän kierroksia pudottaa sen syvemälle perä painuu..... "vene 200kg, perämoottori 200kg..."

    Äänestä

  • kieroksia tiputtamalla kirjoitti:

    kuulostaa hengenvaaralliselta !!

    trimmaa veneesi siten, että se ei ole ahteri eikä myöskäänn fööripainoinen.
    Eikä tietenään ole slaaksiidassa.
    Kokemus opettaa vielä sinuakin.

    Äänestä

  • trimmauksesta kirjoitti:

    Mitä tohonkin sanoisi? Lyhyesti voi todeta että moottorin trimmiä (ja hissiä) on tietysti käytettävä /säädettävä oikein jokaiseen tilanteeseen mutta trimmilevyjähän ei kyllä tämän tyyppisessä veneessä käytetä. Kokemusta eri tyyppisistä veneistä varmasti riittävästi toteamaan että veneen kuin veneen trimmaus on tuttua.

    Ja sitten vielä siitä painosta. Painojakauma veneessä on ihan ok etu/taka suunnassa kun sekä kippari että kartturi on kyydissä. Painopisettä olisi tietysti aina hyvä saada hieman alemmas mutta se vaati jo konetyypin vaihtoa ellei lisää painoa halua veneseen joka sitten taas on haitaksi. Tietysti veneen ominaisuudet ovat erilaiset riippuen paljonko polttoainetta on tankissa (sekin takana, mutta alhaalla).

    Äänestä

  • apuva! kirjoitti:

    kuulostaa hengenvaaralliselta !!

    Kaikki suhteellista. Vaatihan se harkintaa ja taitoja ajamisen suhteen, mutta ei se mitenkään poikkeuksellinen yhdistelmä ole, vastaavia löytynee suomestakin kymmenittäin.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Keikkunut kirjoitti:

Olisiko mahdollista tarkkailla mitä siellä veneen perässä tapahtuu, kun se nopeusrajoitustauluissa mainittu lukema aiheuttaa erilaisissa veneissä erilaisia aaltoja! Loman aikana meni satamapaikoissa ohitse venettä jos toistakin, jotkut noudattivat nopeusrajoituksia, jotkut eivät. Pelkkiin lukemiin tuijottaminen ei kuitenkaan aina auta. Jos veneen malttaa laskea tyhjäkäynnille, ei varmasti tule sellaista hyökyaaltoa, kuin liukukynnyksen rajoilla ja nopeusrajoitusta kirjaimellisesti noudatettaessa. Luulisi että veneen ohjaaminenkin olisi helpompaa, kun ei tarvitse pystyssä olevan keulan takaa maisemia tiirailla. Yksi Busteri-kippari huusi käsimerkein peräaaltoa näyttäessäni, että "pitäisi ajaa täysiä että ei tulisi aaltoa". Hänellekin tiedoksi, että nopeusrajoitusalueella ei ole sallittua ajaa täysiä keveämmän aallonmuodostuksen takia, vaan kaasua höllentäen niin, että peräaaltoa ei synny!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu