Entinen yleisurheilija Heli Kruger julkaisee kahden naisen välistä rakkautta käsittelevän esikoisromaaninsa. Olen koskettanut taivasta on runollinen ja eroottinen rakkaustarina.
Hiljattain huippu-urheilijan uransa lopettaneen Heli Krugerin, aikaisemmin Koivula-Kruger, romaani sijoittuu urheilumaailmaan. Se kertoo kahden naisen välisestä rakkaudesta, urheilijan elämästä ja vaatimusten täyttämisestä.
Romaanin tapahtumat sijoittuvat Pohjanmaalle, josta kirjan päähenkilö Venla on kotoisin. Olen koskettanut taivasta on runollinen, eroottinen rakkaustarina, jonka osapuolet joutuvat ratkaisemaan ympäristön ja omien eettisten arvojensa väliset ristiriidat.
Kirjan kustantaa Otava, ja se ilmestyy 29. syyskuuta. Krugerin urheilu-uran huipentuma oli Münchenissä vuonna 2002 voittama kolmiloikan EM-hopeamitali. Kruger on edustanut Suomea myös olympiakisoissa vuosina 1996 ja 2004. Hänen päälajinsa olivat kolmiloikka ja pituushyppy.
Nyt herää vain kysymys onko Helillä omia kokemuksia rakastumisesta naiseen vai mistä hän tietää aiheesta
Heli Krugerilta lesboromaani
15
6202
Vastaukset
- että mikähän
aihealue saavuttaisi näkyvyyttä niin varmaan juuri lesbokirja entiseltä urheilijalta.
Nähtäväksi jää millainen kirja se on, siitä voinemme päätellä Helin kokemukset saralla. Luulen että teksti tulee olemaan aika romanttista ja jopa lapsellista krääsää jossa puhutaan sielujen sympatiasta ja viattomasta suudelmasta pimeässä elokuun illassa.- ippi 69
Mitäs vikaa sielujen sympatiassa ja iltapusuissa on?
- ^¤^
onko hän tosiaan lopettanut kokonaan kilpauransa?
- tapauskohtainen
Kyllä, Heli ilmoitti lopettavansa kilpailun löydettyään avioliiton onnellisen sataman. Ja lastakin alkaa varmaan pukkaamaan.
Minä en ole edes niin katkera kuin isäni tästä asiasta.
En oikein usko, että samanmoista loikkaajaa valtakuntamme yleisurheilukartalta löytyy ainakaan, noh, 10-vuoteen, jos koskaan. Ainakaan yhtä nättiä. :P
Onko tämä kirja nyt ihan tosijuttu vai jotain provoilua?
Nimimerkki "Skeptinen ja epäluuloinen" - lopettamiseen
tapauskohtainen kirjoitti:
Kyllä, Heli ilmoitti lopettavansa kilpailun löydettyään avioliiton onnellisen sataman. Ja lastakin alkaa varmaan pukkaamaan.
Minä en ole edes niin katkera kuin isäni tästä asiasta.
En oikein usko, että samanmoista loikkaajaa valtakuntamme yleisurheilukartalta löytyy ainakaan, noh, 10-vuoteen, jos koskaan. Ainakaan yhtä nättiä. :P
Onko tämä kirja nyt ihan tosijuttu vai jotain provoilua?
Nimimerkki "Skeptinen ja epäluuloinen"Ei se avioliitto ollut syynä urheilu-uran lopettamiseen vaan vammat, jotka estivät uran jatkamisen.
Ja ei ole provo tuo kirja uutinen. Eilinen Iltalehti siitä uutisoi. - ............
lopettamiseen kirjoitti:
Ei se avioliitto ollut syynä urheilu-uran lopettamiseen vaan vammat, jotka estivät uran jatkamisen.
Ja ei ole provo tuo kirja uutinen. Eilinen Iltalehti siitä uutisoi.Iltalehti tuo totuuden torvi! Kirjauutinen on varmaan tosi, mutta iltalehteä en menis montaakaan kertaa pitämään juttujen todenperäisyyden mittarina. Sensaatiohakuinen iltapäivälehti se on - ei mitään muuta.
- lehdistötiedote
............ kirjoitti:
Iltalehti tuo totuuden torvi! Kirjauutinen on varmaan tosi, mutta iltalehteä en menis montaakaan kertaa pitämään juttujen todenperäisyyden mittarina. Sensaatiohakuinen iltapäivälehti se on - ei mitään muuta.
kertoo lähes saman minkä Iltalehti, joten eipä se IL ole tällä kertaa asiaa liiemmälti värittänyt.
"Ja lastakin alkaa varmaan pukkaamaan."
Lopettamisen yhteydessä Koivula-Kruger kertoi, että lapsi on jo tulossa. - Kruger
lehdistötiedote kirjoitti:
kertoo lähes saman minkä Iltalehti, joten eipä se IL ole tällä kertaa asiaa liiemmälti värittänyt.
"Ja lastakin alkaa varmaan pukkaamaan."
Lopettamisen yhteydessä Koivula-Kruger kertoi, että lapsi on jo tulossa.Käyttää näköjään nykyään sukunimenään pelkkää Krugeria.
- minätäällähei.
Kruger kirjoitti:
Käyttää näköjään nykyään sukunimenään pelkkää Krugeria.
en tiedä sitten kirjoittajan omista asioista, mutta kirja kuullostaa hyvältä....
- täytyy lukea
minätäällähei. kirjoitti:
en tiedä sitten kirjoittajan omista asioista, mutta kirja kuullostaa hyvältä....
Täytyy ihan mielenkiinnosta haalia käsiinsä tuo kirja, jahka se ilmestyy. Mielestäni Helin aihealueen valintaan vaikutti juuri se, että varmasti aihe herättää julkisuuden. Jos kirja olisi ollut joku heteroiden välisestä suhteesta kertova ja vaikka kuinka romanttinen ym., niin ei IL ei IS olisi lööpeissä otsikoineet tuolla tavalla. Oikea veto Heliltä, toivottavasti kirja on kohun arvoinen.
- Kirjatoukka
Onpahan taas hyvä kirja-syksy tulossa.
- rva möykky
kirjoittaa kohta gay kokemuksista etuskunnassa, heh
- Tanya
Niin lähinnä meinaan että Helin kirja on loisto juttu... en tietenkään väheksyisi Vanhasenkaan kirjaa ;)
Taina Kolkkalakin kehui Krugeria ja sanoi että kirjan aihe koskee monia urheilijoita, myös Suomen joukkuetta!! Ja ketäköhän... vähän jäi mietittyyttään :) - rva möykky
Tanya kirjoitti:
Niin lähinnä meinaan että Helin kirja on loisto juttu... en tietenkään väheksyisi Vanhasenkaan kirjaa ;)
Taina Kolkkalakin kehui Krugeria ja sanoi että kirjan aihe koskee monia urheilijoita, myös Suomen joukkuetta!! Ja ketäköhän... vähän jäi mietittyyttään :)Heli tekee meille hienon palveluksen..
Pitäisköhän hänelle ihan kukkia lähettää?
Munkin yleensä homofoobiset sukulaiset oli heti lehteä tyrkyttämässä - kun lesbokirja juttu oli iltasanomien kannessa
Siistiä - noita
rva möykky kirjoitti:
Heli tekee meille hienon palveluksen..
Pitäisköhän hänelle ihan kukkia lähettää?
Munkin yleensä homofoobiset sukulaiset oli heti lehteä tyrkyttämässä - kun lesbokirja juttu oli iltasanomien kannessa
Siistiälesboja keihäänheittäjiä oikein värisuora. Eiköhän heli ole sivusta kattellut ja skriivaillut. Jäädään odottamaan kiinnostuneina.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Alahan tulla paikkaamaan tekojas
Ja lopeta se piilossa oleminen. Olet vastuussa mun haavoista. Vien asian eteenpäin jos ei ala kuulumaan.315426- 363721
Onko kenellekään muulle käynyt niin
Että menetti tilaisuutensa? Kaivattu oli kuin tarjottimella, osoitti kiinnostusta vahvasti, silmät ja olemus täynnä rakk1833273- 112535
- 292132
- 122057
- 1631876
- 141358
- 1051352
- 1371154