Vaarallista?

Naapurimme kertoi että oli nähnyt eräänä yönä pihallamme ketun ja joskus toisena yönä supikoiran, jolla oli pentuja. Naapurin koira oli haukkunut hirveästi, ei se naapurikaan muuten olisi huomannut. Nyt noin pari viikkoa sitten löysin ison kolon maasta (halkaisijaltaan n.30-40cm), muutaman metrin päästä lasten hiekkalaatikosta. Hiekkalaatikko on pienen metsikön reunassa. Ajatus oudosta pesäkolosta kauhistuttaa. En pelkää kettuja mutta supi on minulle outo eläin. Jos se on jomman kumman pesäkolo, pitäisikö lapset pitää siitä kaukana? Voisiko kolon tukkia? Eikös niillä ole yleensä ainakin kaksi ulos tietä?
3431
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Anna eläinten olla niinkuin ovat. Katso mieluummin lastesi perään, etteivät mene liian lähelle. Molemminpuolisella kunioituksella molemmat mahtuvat maailmaan - eli älä mene itse äläkä päästä lapsiasi liian lähelle, villieläimetkään tuskin tunkevat liian likelle.

Äänestä

he käyvät "häätämässä" ei toivotut asukkaat. Ja pidä lapset poissa pesältä, ettei tule mitään tauteja. Supi on tuhoeläin, joka syö oravat ja pikkulintujen pesillä käy ryöstöretkillä.
Kettu ei tule näkyviin, jos ei siinä ole jotain vikaa. Arka eläin pysyttelee poissa ihmisten ilmoilta. Kapi tai muu sairaus sekoittaa pään.

Äänestä

en usko,että tekevät lapsillesi mitään,kun ette mene liian lähelle.tarkasta jostain,että koska ketuilla tai supilla on poikasia.silloinhan emo voi tottakai suojella pentujaan,niinkuin sinä omiasi.anna niiden olla.se kolo on niiden koti,jota pitää kunnioittaa.sehän on mielenkiintoista seurata villieläinten elämää ja samalla lapsesi oppivat kunnioittamaan luontoa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Äippä-80+2poikaa kirjoitti:

Naapurimme kertoi että oli nähnyt eräänä yönä pihallamme ketun ja joskus toisena yönä supikoiran, jolla oli pentuja. Naapurin koira oli haukkunut hirveästi, ei se naapurikaan muuten olisi huomannut. Nyt noin pari viikkoa sitten löysin ison kolon maasta (halkaisijaltaan n.30-40cm), muutaman metrin päästä lasten hiekkalaatikosta. Hiekkalaatikko on pienen metsikön reunassa. Ajatus oudosta pesäkolosta kauhistuttaa. En pelkää kettuja mutta supi on minulle outo eläin. Jos se on jomman kumman pesäkolo, pitäisikö lapset pitää siitä kaukana? Voisiko kolon tukkia? Eikös niillä ole yleensä ainakin kaksi ulos tietä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu