Tirmon saaristokeskus

JoPe

Tulihan käytyä. Kaksi kertaa. Ensimmäinen ja viimeinen. Olen kuullut Tirmosta tarinoita ja kehuja, onhan se Loviisan mennessä keskeisellä paikalla ja sijaitsee vilkkaan lossiyhteyden vieressä. Itsekin olin käynyt siellä viimeksi n. 15 vuotta sitten, joten ajattelin pistäytyä katsomassa mitä sinne seudulle kuuluu nykyisin.
Kokemus ei ollut mieluinen.
Bensamittari imaisi rahat, mutta bensaa ei tullut pisarakaan. Sain kauppiaan maanittelujen jälkeen käymään rantaan jossa hän totesi bensan olevan loppu, kun oli ollut ne Kotkan meripäivätkin. Jatkoimme matkaa setelin takaisin saatuamme. Parin päivän päästä palatessamme Tirmoon, bensamittarissa oli sentään lappu: loppu - slut, mutta polttoaineesta ei ollut tietoakaan. Kaupassa on näköä ja kokoa ja "saaristokeskuksen" kyltti antaa odottaa jotain ihan muuta kuin mitä sisältä löytyy. Tyhjiä juomatölkkejä ei oteta vastaan, hyllyt huutavat tyhjyyttään, henkilökunta on kuin hidastetusta elokuvasta. Tilaa ja neliöitä kaupassa kyllä on, mutta missä on kaikki tavara? Kylmiä juomia oli turha etsiä, korit makasivat lämpöisellä lattialla. Ravintola tietysti vetää jengiä ja keskioluellahan katetta tulee. Se on kuitenkin laiha lohtu silloin, kun tarvitsee veneeseen polttoainetta ja täydentää elintarvikkeita. Saaristokaupoissa on yleensä pienet valikoimat, mutta poikkeuksiakin löytyy. Tirmo ei näköjään halua olla sellainen positiivisessa mielessä. Väylän varrelta Porvooseen päin löytyi Benita's Cafe, josta sai polttoainetta pieneltä perusbensikseltä, joten matka jatkui. Onko Tirmossa lompsa tyhjä ison rakennusurakan jäljiltä? Palvelutyyli (=tyylittömyys) on ilmeisesti perinteistä, sillä nyttemmin olen kuullut tarinoita jo vuosia jatkuneesta löysäilystä asiakkaiden suhteen. Elämä on valintoja täynnä. Kauppias on valinnut oman tyylinsä, minä valitsen saaristokauppani. Tirmo ei ole listalla.

12

7367

    Vastaukset 12

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Janne

      potkurin muutama vuosi takaperin,vene vast.kuin Tiiskeri 750 eli ei mikään troolari.Kauppias myönsi että varoitus olisi pitänyt olla poikkeuksellisesta mataluudesta ja riitelyn jälkeen uhosi korvaavansa vahingon.Eipä ole korvausta kuulunut...

      • Bulver

        Vuosia sitten olin Beikku 2155 ja hiukan isommalla porukalla liikkeellä. Ihmettelimme että mitä h..lvettiä koneseen tuli tankkauksen jälkeen kun aina sammui kun heitti pykälän silmään. Pienen pähkäilyn jälkeen huomasimme että pohjassahan tuo vetolaite on ja tukevasti. No mitään ei päässyt poksahtamaan onneksi.


      • JoPe

        Bensikseltä (tai eihän se mikään bensis ole, siinä vain säilytetään laiturilla bensaletkuja!) lähtiessä kaiku käväisi pikaisesti 90 cm:ssä, joten nostin huiskaa lisää pintaan. Jotenkin tuli fiilis, että tässä saattaisi hyvinkin kolahtaa, onneksi ei käynyt kuitenkaan mitään. En ole hämmästynyt, jos jollain on kolahtanut. Jos on vahingot luvattu korvata, pitäisi pysyä sanojensa takana. Mikset ole palannut asiaan ja vaatinut kauppiasta tilille?


    • Surkea

      Välttäkää tankkaamista Tirmon Saaristokeskuksessa. Automaatti ei hyväksynyt korttia, eikä seteleitä. Eri seteleillä kokeillessa kone imi pari viiskymppistä, mahdollisesti kolme. Pitkän odottelun ja muistuttelun jälkeen omistaja palautti kuukauden kuluttua 50 euroa, koska "enempää ei ollut". En tuollaista kusetusta ole missään nähnyt. On katteet kohdallaan tuolla toiminnalla. Vihjaili meidän keksineen omasta päästä tuon homman. Vien ihan periaatteen vuoksi asian finaaliin, koska oli onneksi kaveri todistamassa.

      • Benitaksenbensistä

        Tuttua hommaa joten kandee käyttää "Benitaksen bensistä.


      • Olen yleensä kesäisin 2-3 kertaa hakenut polttoainetta Tirmosta ilman ongelmia, paitsi kerran siellä ei ollut dieseliä saatavana. Ainoa hassu piirre on sen automaatin hitaus korttivarmistuksessa, syynä lienee yksinkertaisesti hidas yhteys. Ollaan vitsailtu, että kaupan kassatyttö lähtee fillarilla hakemaan Porvoosta varmistuksen :)


    • nimimuuttui

      Ju, ei ole 12 vuodessa Tirmon toiminta yhtään parantunut. Benitaksen huoltoasemaa siis itsekin käytän.

    • Veneellä

      Onkos kenelläkään kokemusta kaupasta, löytyykö tänä vuonna ihan perustarpeita hyllyistä?
      Mikähän on kaupan nimi?

      Josko voisi tankata ruokapuolta ohikulkumatkalla.

    • Bensistä

      Bensis on aina rikki Tirmossa ja Emäsalon Gulfilla, sama tilanne jo vuosia joten älkää laskeko tankkaustanne näiden varaan. Kabböle ja Porvoon Hamari taas ovat luotettavia. Benitas Cafe Tirmon vieressä kuulemma on myös luotettava bensis.

    • Arcus28FB

      Viime kesänä päätettiin tankata siinä. Väärä päätös. Matalaa kun ranta sortunut automaatin edessä. Sitten ei yhtään pollaria tms johon kiinnität köydet. VEDIN KÖYDET BENSAMITTARIN YMPÄRI. Kauppahan oli kiinni keskellä kauneinta kesää, en pysähdy toiste. Poistakaa paikka kartoistanne.

      • Onhan se kauppa kesäisin auki joka päivä. Milloinkahan muka olet käynyt, syyskuussako?

        Polttoainelaiturin tilanteesta en tiedä, vuosiin en ole kokeillut.


      • 10-14 kirjoitti:

        Onhan se kauppa kesäisin auki joka päivä. Milloinkahan muka olet käynyt, syyskuussako?

        Polttoainelaiturin tilanteesta en tiedä, vuosiin en ole kokeillut.

        Sellainen täsmennys, että polttoainetta olen kyllä joka kesä siitä hakenut, mutta kanistereihin. Omaa venettä en ole laiturin viereen tuonut kai kymmeneen vuoteen.


    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Poliisi yritti murhata mopopojan

      Nyt menee kissalan poikien touhu liian pitkälle! https://www.is.fi/kotimaa/art-2000012193221.html Karu video mopomiiti
      Maailman menoa
      705
      3040
    2. Käviskö tällainen suhde

      Tutustutaan, fyysistä kontaktia, mutta ensijaisesti tarkoituksena ei ole aloittaa mitään virallista tai rikkoa mitään? E
      Ikävä
      71
      933
    3. Raiskausyritys

      Eilen laajallakankaalla lenkkipolulla.
      Kajaani
      42
      807
    4. Mihin kiinnitit ensimmäisenä

      huomiota kaivatussasi?
      Ikävä
      68
      752
    5. Niin kauan tätä

      Onko vuotesi menneet hukkaan
      Ikävä
      88
      637
    6. Olen pahoillani

      Olen mokannut pahasti ja pilannut sinun ja monen muun ihmisen maineen. Anteeksi. Muutan toiselle paikkakunnalle. Hyvästi
      Ikävä
      43
      535
    7. Poutalan onnettomuus

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/ministeri-mika-poutala-vakavassa-onnettomuudessa/9375980 Kumma kun jutussa ei manit
      Maailman menoa
      47
      514
    8. Harvinaisin persoonallisuustyyppi

      Vihdoin löytyi selitys sille mitä olen. En olisi uskonut että löytyisi. Signs You Are the Rarest Personality Type o
      Sinkut
      80
      465
    9. Missä on Sofia Virta? Loistaa poissaolollaan Erikoisjoukot uudelta kaudelta

      Vihreiden puheenjohtaja, kansanedustaja Sofia Virta pääsi otsikoihin, kun tieto hänen osallistumisestaan Erikoisjoukot-k
      Kotimaiset julkkisjuorut
      25
      460
    10. Taisin vihdoin saada sinut ulos luuristani stalkkeri

      Et selvästikään ole niin pätevä kuin luulet. Tai minä niin huono.
      Ikävä
      82
      451
    Aihe