Siitä

on jo jonkin aikaa kun sinut ensimmäisen kerran huomasin, IHASTUIN...
Sinut nähdessäni menen aivan lukkoon ja en saa sanaakaan suustani.
Katseemme on kohdanneet aika usein kohdatessamme ja jotenkin olen vaistoavinani, että sinäkin olet kiinnostunut minusta.??
Asiaa tänään miettiessäni ajattelin että taidan yrittää unohtaa sinut ja jatkaa elämääni toisaalla.
Ei meitä ole tarkoitettu toisillemme koska elämme kumpikin omaa elämäämme muualla.
Toivompa että päätökseni pitää ja voin unohtaa.
243142
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 24

Vanhimmat

Olen ajatellut myös noin ja yrittänyt monta kertaa unohtaa mutta en ole pystynyt. En haluaisi vielä edetä ja jättää tätä kesken. Meillä molemmilla on oma elämämme, mutta eikö nekin voisi jotenkin saada kohtaamaan?!

Tunnen samoin. Luota vaistoisi ja niihin katseisiin. Kemiaahan se on... ;)

Äänestä

Voi kun se olisikin noin helppoa unohtamisen suhteen. Itse olen varattu mutta syvästi ihastunut toiseen ihmiseen (jo ties kuinka kauan) jota en edes tunne, enkä tiedä hänestä mitään muuta kuin nimen ja missä hän työskentelee. Itsekin luulen että hän saattaisi olla minuun myös hieman ihastunut. Asialle en voi kuitenkin tehdä mitään. Unohtaa en silti voi.

Äänestä

aivan valtavasti mieheen, jota en tunne. Muuta en tiedä kuin nimen ja työn. En tiedä liekö varattu vai ei. Mutta ihastuminen on aivan valtavan voimakasta ja minusta tuntuu, että hänkin saattaisi tuntea jotain minua kohtaan. Mutta en voi tehdä mitään... Itse en ole edes varattu.

Äänestä
  • Näinhän siinä aina käy...

    Ihastuin kans mukavan oloiseen tyttöön, jota en tunne. Jotain kuitenkin on ilmassa kun näemme.

    Eipä ole tietoa onko varattu vai vapaa, mutta tilanne on aivan mahdoton juuri tällä hetkellä. Itse tosin olen vapaa, mutta juuri nyt mahdollinen lähestyminen aiheuttaisi aika vaikean tilanteen...

    Elämä on.

    Äänestä

  • Eino Leino kirjoitti:

    Näinhän siinä aina käy...

    Ihastuin kans mukavan oloiseen tyttöön, jota en tunne. Jotain kuitenkin on ilmassa kun näemme.

    Eipä ole tietoa onko varattu vai vapaa, mutta tilanne on aivan mahdoton juuri tällä hetkellä. Itse tosin olen vapaa, mutta juuri nyt mahdollinen lähestyminen aiheuttaisi aika vaikean tilanteen...

    Elämä on.

    minullahan ei periaatteessa ole mitään menetettävää, jos vaan osaisin tehdä jonkinlaisen lähestymisliikkeen. Oishan se kuitenkin kiva saada selville, mikä on tilanne oikeasti. Asia pitäisi hoitaa huomaamattomasti, kun kuitenkin jatkossakin näkisimme lähes joka päivä...

    Äänestä

  • merkillistä kirjoitti:

    Mulla on tilanne sitten taas aivan toisinpäin, eipä oo muuta kuin menetettävää.

    Eihän sen lähestymisliikkeen tarvi mitenkään erikoinen olla, jos toisella puolella on vastakaikua, ei muuta kuin strategian suunnitteluun.

    Ei voi voittaa jos ei koita :)

    Äänestä

... todella siihen? :(

Äänestä
  • se, mutta yritän ainakin.
    Tunnen häneen niin valtavaa vetovoimaa että en tiedä onnistunko mutta...

    Äänestä

  • **** kirjoitti:

    se, mutta yritän ainakin.
    Tunnen häneen niin valtavaa vetovoimaa että en tiedä onnistunko mutta...

    Onko kukaan teistä kaipaajista Itä-Helsingistä??

    Äänestä

luovutat..taas menee rakkaus hukkaan mitäs jos se ihminen just sua vartet..kokisitte jotain ainut kertaista elämää suurempaa

Äänestä
  • olla niin?
    :)

    Äänestä

  • hänellä rakkautta riittää nykyisenkin kanssa ja en ole sellainen että menisin särkemään toisen liiton. Vaikka omani onkin melkein hajalla,
    (kukaan ulkopuolinen ei ole liittoani hajottanut).
    Täytyy tässä tsempata ja katsella toiseen suuntaan.
    Rakkauttahan tässä maailmassa riittää kun vain löytää sen oikean kohteen jonka kanssa jakaa rakkaus.

    Äänestä

Passaisi kivasti mulle,sillä tunnen juuri näin itsekin.Katseet ovat kohdanneet ja itse olen aivan "haltioissani",kun näen sinut.Joskus tuntuu,että avopuolisoni huomaa,kuinka käyttäydyn.Varmasti minusta loistaa tyytyväisyys,kun tapaamme.Silti on työlästä,kun ei "saa" tehdä mitään muuta kuin jutella.Tekisi mieli hypätä sun kaulaan ja halata oikein kunnolla.En ole pettäjätyyppiä,mutta joskus annan ajatusten "lentää". Niinkuin sanoit,meitä ei ole tarkoitettu toisille,mutta ikävöin valtavasti....

Äänestä
  • se on. Elämää on jatkettava ja niin teenkin.
    Mielikuvitus laukkaa välillä aika vauhdikkaasti, mutta mitä pahaa siinä on.
    Voimme laulaa että haaveissain oot vain mun...
    Jatkakaamme elämäämme ja eihän sitä koskaan tiedä mitä "kohtalolla" on meille annettavaa.

    Äänestä

  • **** kirjoitti:

    se on. Elämää on jatkettava ja niin teenkin.

    Missä kaupungissa **** olemme katseita vaihdelleet?

    Äänestä

  • Mies kirjoitti:

    Missä kaupungissa **** olemme katseita vaihdelleet?

    viittaus helsinkiin aiemmin

    Äänestä

  • Mies kirjoitti:

    Missä kaupungissa **** olemme katseita vaihdelleet?

    me olemme katseita vaihtaneet vain ja ainoastaan joenkaupungissa.
    Aiemmin Helsinkiin viittaukset eivät ole alkuperäisen tekstin kirjoittajalta.

    Äänestä

  • **** kirjoitti:

    se on. Elämää on jatkettava ja niin teenkin.
    Mielikuvitus laukkaa välillä aika vauhdikkaasti, mutta mitä pahaa siinä on.
    Voimme laulaa että haaveissain oot vain mun...
    Jatkakaamme elämäämme ja eihän sitä koskaan tiedä mitä "kohtalolla" on meille annettavaa.

    Oletko mies vai nainen?

    Äänestä

  • **** kirjoitti:

    me olemme katseita vaihtaneet vain ja ainoastaan joenkaupungissa.
    Aiemmin Helsinkiin viittaukset eivät ole alkuperäisen tekstin kirjoittajalta.

    Nimenomaan näin:)
    Veit ja viet sanat ja ajatukset suustani...
    Teemme näin jatkossakin.

    Äänestä

  • **** kirjoitti:

    me olemme katseita vaihtaneet vain ja ainoastaan joenkaupungissa.
    Aiemmin Helsinkiin viittaukset eivät ole alkuperäisen tekstin kirjoittajalta.

    joen I:n S:n K:n P:n minkä??
    Kaikissa niissä on varmasti paljon joihin tämäkin sopii

    Äänestä

  • minä vain kirjoitti:

    Oletko mies vai nainen?

    olen ollut tähän asti ja niin jatkossakin.

    Äänestä

  • utelias kirjoitti:

    joen I:n S:n K:n P:n minkä??
    Kaikissa niissä on varmasti paljon joihin tämäkin sopii

    alkaa J:llä, ja jos olet fiksu se kaupungin nimi tuli tuolla edellisessä vastauksessanikin.

    Äänestä

  • **** kirjoitti:

    se on. Elämää on jatkettava ja niin teenkin.
    Mielikuvitus laukkaa välillä aika vauhdikkaasti, mutta mitä pahaa siinä on.
    Voimme laulaa että haaveissain oot vain mun...
    Jatkakaamme elämäämme ja eihän sitä koskaan tiedä mitä "kohtalolla" on meille annettavaa.

    Oletko alkuperäinen vai onko muitakin "tähtinikkejä"?????

    Äänestä

  • laulaen kirjoitti:

    Oletko alkuperäinen vai onko muitakin "tähtinikkejä"?????

    alkuperäinen ja taitaa täällä joku muukin kirjoitella samalla "nimimerkillä".

    Ompa kiva et joku edes haaveilee minusta. Toivoisin että se olisi juuri hän...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

**** kirjoitti:

on jo jonkin aikaa kun sinut ensimmäisen kerran huomasin, IHASTUIN...
Sinut nähdessäni menen aivan lukkoon ja en saa sanaakaan suustani.
Katseemme on kohdanneet aika usein kohdatessamme ja jotenkin olen vaistoavinani, että sinäkin olet kiinnostunut minusta.??
Asiaa tänään miettiessäni ajattelin että taidan yrittää unohtaa sinut ja jatkaa elämääni toisaalla.
Ei meitä ole tarkoitettu toisillemme koska elämme kumpikin omaa elämäämme muualla.
Toivompa että päätökseni pitää ja voin unohtaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu