Tiheälyöntisyys

Olen melkein nelikymppinen kolmen lapsen äityli.
Nuorin on alle 2 v. tomera tapaus. Lopetti rintamaidon syömisen vähän yli vuoden ikäisenä kertyrysäyksellä. Olin juuri potenut ankaraa flunssaa, päälle sain rintatulehduksen ja migreenikohtauksen ( vanha vaiva ). Oksentamisen
seurauksena pahat rytmihäiriöt, ihan sekaista rytmiä parisen tuntia. No, loppuivat heti, kun jaksoin nousta ylös ja lähteä päivystykseen.
EKG oli normaali.
Tämän kuvion jälkeen alkoi sydämen tiheälyöntisyys vaivata. Pulssi n.90-100 ilman mitään loogista syytä. Kestää päiväkausia, parikin viikkoa ja saa aikaan huteran, ulkopuolisen olon. Uudella lääkärikäynnillä tutkittiin kilpirauhanen, keuhkot, EKG eikä mitään syytä löydetty.

Vaiva jatkuu edelleen. Kumartuessa saattaa tulla lisälyöntejäkin. Pitkään jatkuessaan tekevät rintakehään ikäänkuin painon tunnetta: ei varsinaista kipua, mutta tuntemusta kumminkin. Jotain yhteyttä kuukautiskiertoon olen keksivinäni: pahimmillaan heti kuukautisten jälkeen.
Vastaavanlaisia kokemuksia kellään? Yhteyksiä hormonitasapainoon? Alkavia vaihdevuosiako?
Voiko pitkään jatkuvasta tiheälyöntisyydestä olla haittaa sydämelle?

Olen tupakoimaton, hoikka, liikunnallinenkin.
Niska- ja hartialihakset usein juntturassa.
Stressiä ei ole, siihen reagoin yleensä mahavaivoin. Ei myöskään unettomuutta tai muita masennuksen oireita.
612519
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

eli itsellä normaali lepopulssi alle 50, mutta jostain syystä välillä oli päiväkausia 90-100 tietämillä. terveyskeskuksesta en saanut mitään apua ja lepo EKG oli kuulemma aivan normaali, vaikka olikin sadan kieppeillä.
Menin kardiologin vastaanotolle ja mukana oli tämä samainen lepo EKG. Kardiologi sanoi heti, että kyseessä on rytmihäiriö, ektooppinen eteistakykardia. Pääsin heti tarkempiin tutkimuksiin Meilahteen ja tehtiin katetriablaatio.
eli kehoitan sinua, mene kardiologin vastaanotolle.

Äänestä

Minulla oli samanlaisia sydämen rytmihäiriöitä kuin mistä sinäkin kerroit.

Rytmihäiriöt johtuivat magnesiumin B1-B3 ja B6-vitamiinien puutteesta.

Kokeile Magnesan nimistä valmistetta jota saa marketeista tai luontaistuotekaupoista. Valmiste on hyvin imeytyvää ja jo viikon käytön jälkeen huomaa tehon jos ongelmasi on magnesiumin ja B-vitamiinien puute.

Niska- ja hartialihaskrampitkin voi liittyä samaan mangnesiumin ja B-vitamiinien puutteeseen.

Kirjoita kommentti palstalle jos rytmihäiriöt loppuivat.

Äänestä
  • Eikös tuo magnesium auta mm. katkenneeseen jalkaan, keuhkokuumeeseen tai hiusten harmaantumiseen? Se kuulemma vaihtaa talvirenkaatkin, kun on niiden aika.

    Ei ehkä kannata uskoa kaikkea lukemaansa. Jos sydämessä on oikorata, niin siihen ei kyllä magnesiumit auta.

    Äänestä

  • Hytti kirjoitti:

    Eikös tuo magnesium auta mm. katkenneeseen jalkaan, keuhkokuumeeseen tai hiusten harmaantumiseen? Se kuulemma vaihtaa talvirenkaatkin, kun on niiden aika.

    Ei ehkä kannata uskoa kaikkea lukemaansa. Jos sydämessä on oikorata, niin siihen ei kyllä magnesiumit auta.

    Ablaatiossa kävin itsekin, peräti kolme kertaa ennenkuin tihälyöntisyys saatiin korjattua, ammatti lääkärille eli kardioligille siis....

    Äänestä

  • Hytti kirjoitti:

    Eikös tuo magnesium auta mm. katkenneeseen jalkaan, keuhkokuumeeseen tai hiusten harmaantumiseen? Se kuulemma vaihtaa talvirenkaatkin, kun on niiden aika.

    Ei ehkä kannata uskoa kaikkea lukemaansa. Jos sydämessä on oikorata, niin siihen ei kyllä magnesiumit auta.

    Hytillä ei ole tietoa hermoilmpulssien kulkuun sydänlihaksessa vaikuttavista aineista, joita ovat mm. magnesium ja kalsium.

    Äänestä

minulla on sydämessä myös tiheä lyöntisyyttä,viime yönäkin oli 300 kert minuutissa..moist se voi johtua..tuntuu et happi loppuu.....sitä kesti koko yön ja se saattaa niinkuin viime yönäkin alkaa ihan levossa ollessa..apua...

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Harmin paikka kirjoitti:

Olen melkein nelikymppinen kolmen lapsen äityli.
Nuorin on alle 2 v. tomera tapaus. Lopetti rintamaidon syömisen vähän yli vuoden ikäisenä kertyrysäyksellä. Olin juuri potenut ankaraa flunssaa, päälle sain rintatulehduksen ja migreenikohtauksen ( vanha vaiva ). Oksentamisen
seurauksena pahat rytmihäiriöt, ihan sekaista rytmiä parisen tuntia. No, loppuivat heti, kun jaksoin nousta ylös ja lähteä päivystykseen.
EKG oli normaali.
Tämän kuvion jälkeen alkoi sydämen tiheälyöntisyys vaivata. Pulssi n.90-100 ilman mitään loogista syytä. Kestää päiväkausia, parikin viikkoa ja saa aikaan huteran, ulkopuolisen olon. Uudella lääkärikäynnillä tutkittiin kilpirauhanen, keuhkot, EKG eikä mitään syytä löydetty.

Vaiva jatkuu edelleen. Kumartuessa saattaa tulla lisälyöntejäkin. Pitkään jatkuessaan tekevät rintakehään ikäänkuin painon tunnetta: ei varsinaista kipua, mutta tuntemusta kumminkin. Jotain yhteyttä kuukautiskiertoon olen keksivinäni: pahimmillaan heti kuukautisten jälkeen.
Vastaavanlaisia kokemuksia kellään? Yhteyksiä hormonitasapainoon? Alkavia vaihdevuosiako?
Voiko pitkään jatkuvasta tiheälyöntisyydestä olla haittaa sydämelle?

Olen tupakoimaton, hoikka, liikunnallinenkin.
Niska- ja hartialihakset usein juntturassa.
Stressiä ei ole, siihen reagoin yleensä mahavaivoin. Ei myöskään unettomuutta tai muita masennuksen oireita.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu