Minkä ihmeen takia on olemassa semmoinen asia kuin akne ja finnit! Nyt pidätte minua ehkä tyhmänä ja pinnallisena mutta ei voi mitään että tunteet ovat pinnassa.. Tämä ahdistaa ja itkettää niin kovasti kun katsoo peiliin! Miksi juuri minä? Miksi meidän täytyy kärsiä tästä, jotka eivät mitään pahaa kenellekään koskaan tekisi. Ei auta keinot, ei mitkään. En jaksa enää katsella tätä naamaa päivääkään, niin monta vuotta olen katsellut, itkenyt ja kyllästynyt lopullisesti. Tämä on henkisestikin niin raskasta. Mieluummin kuolisin johonkin vakavaan sairauteen, kuin kestäisin enää tätä kamaluutta. Joka ikinen aamu on tuskaa, kun tietää, mitä helvettiä päivä tulee olemaan. Olisi se vaan helppoa lähteä kauniilla naamalla liikkeelle. Ei tarvitsisi kuin ripsiväriä sujaista ja "volaa".. Joillakin se on niin helppoa. Joillakin taas ei ja se on väärin. Olen niin syvästi kateellinen heille, joilla on kaunis ja hyvä iho. Kateus on pahasta mutta miksen saisi olla kateellinen. Minäkin haluan hyvän ihon, kuten heillä muilla, mutta miksen sitä saa. En enää osaa elää tämän ongelman kanssa. Itsevarmuutta ei ole laisinkaan. Se on kyllä varmasti yksi pahimmista ongelmista mitä voi olla, koska ilman itsevarmuutta on vaikea elää ja minä jos joku tiedän sen. Tässä tulee kohta hulluksi ja tuskin mitkään terapeutitkaan tähän osaa auttaa. Ei kukaan sitä peilikuvaa voi muuttaa, jos ei lääkkeetkään! Olenko ainut josta tuntuu näin pahalta, että jokainen herätys on yhtä helvettiä :( ?
:¨(
Miksi???
10812
0Äänestä
Vastaukset 10
Vanhimmat
Välistä sitä tosiaan on viittä vaille sairastumassa syvään masennukseen. Jostain sitä elämäniloa kuitenkin sitten tulee. Ootko syönyt kaikki mahd. lääkkeet? Saisit heti paremman mielen jos varaisit ajan ihotautilääkärille! Vaikkei sulla oliskaan pahaa aknea, saat varmasti kunnon lääkityksen kun vuodatat lekurille tuntemuksesi. Tsemppiä! Älä lannistu, lääkkeitä on, onneksi!!
Juu aika on varattuna ihotautilääkärillekin jo. Pitäisi vielä kaksi viikkoa kitua ennen kuin pääsee lääkäriin taas. Ja sitä kahta viikkoa ei jaksa enää odottaa. Ottaa niin koville. Olen kokeillut vaikka mitä, mutta roaccutania en ole vielä. Ajattelin pyytää, jos lääkäri määräisi sitä minulle. Pelottaa vaan sekin, kun sitähän ei nykyään enää kuulemma myönnetä niin helposti. Että ensin pitäisi e-pillereitä vissiin syödä tai jotain sen tapasta.. ja raskaustestejä ottaa.. hohhoij, kun menee hankalaksi joidenkin EU:n sääntöjen takia. Tässä tosiaan rupeaa masentumaan jo aikalailla ja kun tuntuu ettei sitä elämäniloa oikein löydy enää mistään.
Tää on kivinen tie mut pitkäjännitteisyys palkitaan tässä lajissa, useimmiten. Kyl lääkäri sulle Roan antaa kun tirautat vaikka pari kyyneltä vastaanotolla ja sanot ettet enää jaksa tän ongelman kanssa. Pakkohan sen on ihmistä auttaa! Ja vaikka sulle määrätäänkin e-pillerit niin eihän niitä oo pakko syödä, kunhan huolehtii satavarmasti ettei tuu raskaaks kuurin aikana!!! Kyllä se päivä vielä paistaa!!
Oikeassa olet. :) ja lääkärien tehtävähän meitä on auttaa, joten eiköhän tästä jotenki selvitä.. Välillä meinaa vaan toivo pettää, mut kait täältä vielä noustaan aikanaan.. Ja roan saa luvan kirjoittaa minulle vaikka mikä olisi... Luulisin sen tuovan avun, kun mikään muu ei.
mutta kerron oman tarinani:
Nyt olen 24 v ja yläasteella alkoi finnejä tulemaan, ensin normaaleja mutta sitten ihan hirveästi. Esim. pikkusiskollekin tuli akne mutta hänelle tuli ns. normaali akne. Minun kasvoni olivat paksujen muhkuroiden peitossa. Äitini on jälkeen päin kuvaillut ihoani "perunapelloksi". Ei ollut mitään puristettavaakaan sen pahkuramäärän keskellä. Olin ujo ja tulin tietysti vielä ujommaksi ja tunsin aivan samalla tavalla kuin sinäkin, yhtä masentavan väärää oli elämäni. Minua pilkattiin, omat tyttökaverit ja tietysti pojat.
Menin ihotautilääkärille ja aloitin 1/2 vuoden Roaccutan kuurin. 3 kk:n jälkeen iholleni tuli vasta sormen pään kokoinen alue, josta näkyi ihoa! Olin menettää toivoni, mutt jatkettava oli - miten muutenkaan. Lääkärikin muuten sanoi, ettei minusta koskaan tule persikkaihoista mutta saadaan edes normaalimmaksi - lohduttavaa. Äitini oli luottavainen ja yritti ottaa jopa kuvan kasvoistani, en antanut! Vaan paranipa ihoni.
Nyt teen työtä nuorten kanssa ja tämä finniasia tulee puheeksi erittäin usein, niin kuin varmaan ymmärrätte. Ja kun kerron omasta kokemuksestani minulle nauretaan:"voii, onko sinulla ollut joskus peräti finni jota kutsut akneksi?" Eli tänä päivänä ihoni on sileä ja kaunis - persikkaiho. Nyt harmittaa ettei ole kuvaa todisteena. En tiedä johtuiko siitä että en koskaan puristanut ihoani ja yritin hoitaa sitä kaikesta huolimatta hyvin.
Parasta oli kun luokkakokouksessa minua nauraneet olivat saaneetkin itse aknen vähän myöhemmin! Oli ihanaa olla kaunis, sileäihoinen ja vain katsoa muita 22-vuotiaita finninaamoja.
Se parhaiten nauraa joka viimeksi nauraa.
Moikka! Minä olen itkuni aknen kanssa itkenyt. Puoli vuotta roaccutania takana ja "volaa". Itsetunto taivaissa, elämä edessä. Kyllä se sullakin, tsemppiä!!!
vittumainen kusipää..jos tosiaan kärsit aknesta aikoinaan,ei paljon syytä nauraa siitä asiasta muille vaikka he ois tehny saman...
joka kerroit tarinasi. Se itseasiassa lohdutti minua erittäin paljonkin. :) Olen kyllä iloinen puolestasi, että sait vihdoin ja viimein persikkaihon, koska sen olet ansainnutkin.. Tuota minäkin välillä masennuksissani mietin että voi kun päivä koittaisi, että saisin nauraa niille tämänhetkisille persikkanaamoille ja näyttää persikkanaamoista sileimmän. Nojoo ehkä nyt liioittelen ja menee taas kateuden puolelle, mutta tuo antoi kyllä toivoa. Eiköhän tästä vielä hengissä selvitä ja saada hyviä tuloksia. Ainakin uskon niin ja tuo sinun tarinasi antoi minulle toivoa! Kiitos siitä. :)
Nyt täytyypi tunnustaa että kun Pelinaiset oli jo alkamassa tv:sta, tuli tekstin kanssa vähän kiire :). Mutta - minä EN missään nimessä nauranut niitä, jotka silloin aiemmin nauroivat minua. Oli vain niin ihana huomata, että ei tarvinnut vältellä katsomasta silmiin ketään. Ei tarvinnut pelätä, mihin jonkun katse kasvoissani osuu. Se oli vain niin ihana tunne, ja olisin "maksanut miljoonia" tästä tiedosta yläasteella ja lukiossa, että luokkakokouksessa minä en olekaan porukan ainoa finninaama. Te, jotka asiasta kärsitte, ymmärrätte tunteeni.
Ja haluan vielä sanoa, että minulle äiti opetti myös sen, että aina kun joku pilkkaa minua, minun täytyy muistaa pahimpanakain hetkenä, että jonain päivänä se kääntyy toisinpäin. Silloin nämä äiteen opit kuulosti lässytykseltä mutta on pakko ollut huomata, että näin tapahtuu.
Kiitos sinulle, kun kirjoitit viestini antaneen toivoa sinulle, niin oli tarkoituskin. Eikä pilkata muita. Kun luen näitä juttuja täällä, tunnen sisimmässäni oikein pahalta tuntuvan kouraisun, kun muistan itse itseni. Tarkoitus oli antaa toivoa myös niille, jotka luulevat ettei iho tule koskaan enää näkyviin finnien/paukamien alta.
Muistakaa, että pilkka osuu aina omaan nilkkaan!
viime vuoden syksynä mulla oli tosi paha akne. mikään ei siihen auttanut, mutta jouluun mennessä se oli kuitenkin kokonaan lähtenyt. syksy oli kuitenkin mulle todella kauheaa aikaa. kouluun oli pakko mennä joka päivä ja kohdata silkkiposkiset kaverini. seurasin heidän silmiään kun puhuin heille. he eivät katsoneet minua silmiin vaan katse kieppui vimmatusti finnistä toiseen. masensihan se, ja paljon. joululoman jälkeen, tilanne kääntyi yllättävästi. hänelle ei tullut aknea tms. mutta häntä alettiin kiustata koulussa. mm. runsaan karvoituksen takia, nimiteltiin mieheksi jne. olin kuitenkin hänen tukenaan. sen jälkeen alkoi puhuessa katse todella olemaan minun silmissäni ja tuntui kuin olisin ensimmäistä kertaa voinut jutella hänen kanssaan kunnolla. olen kokeillut unohtaa koko syksyn tapahtumat. voin vain olla onnellinen, ettei minua nimitelty tms silloin, se oli vain ne katseet joiltain.
mutta siis. vaikka tilanne tuntuisi kuinka pahalta tahansa, aina on kuitenkin joku joka kokee ihan saman tuskan. et ole yksin. ja yleensä kaikilla jossain vaiheessa akne hieman hellittää. ja sitä kannattaa odottaa. vaikka se tuntuisi olevan kuinka mahdotonta tahansa. voimia.