Suhteemme oli välil todella ihana ja rakastin häntä paljon. Kävi sit kuitenkin niin et seksi lopahti. En tiedä mikä oli vialla mutta hän ei vaan halunnut. Syytin itteäni ja tunsin itseni huonoksi rakastajaksi. Asia vaivasi päivin ja öin. Siitä tuli kierre ja suunnitelin jo hakeutua hoitoon. Minussako on vikaa kun en pysty tuottamaan rakkaalleni nautintoa?
Itsellänikin halut katosi aika ajoin. Yritin puhua asioista todella huonolla menestyksellä. Hän kertoi rakastavansa minua mutta en sitä voinut enää uskoa. Olin niin henkisesti nujerrettu etten osannut enää ajatella järkevästi.
Olin jotenkin jo tyytynyt osaani ja tähän julmaan kohtaloon kunnes kerran suruuni juodessani tapasin kauniin naisen jonka kanssa puhuimme aamutunneille. Rupesin tuntemaan jotain minkä olisin halunnut tuntea vain rakkaani kanssa. Kuulla ne sanat ja tuntea olevansa haluttu.
Asiat johtivat toiseen ja menimme sänkyyn. Kerroin avopuolisolle tekoseni. Erosimme ja jäi vaan suru. En kyllä uutta suhdetta halua aloittaa ennen kun saan itsetuntoni kasattua. Olihan tekoni kamala hänelle mutta en pystynyt enää muuhun.

Vastaukset 3
Vanhimmat
on että tuo on surullista kuultavaa =(
Rakastin naistani paljon oltiin oltu yhdessä 3vuotta. mutta ekan vuoden jälkeen ehkä vähän aikaisemminkin seksimme väheni kriittisesti 2-3 kertaa vuodessa ei ollut tarpeeksi. Etsin samalla tavalla kuin sinäkin itsestäni vikaa itsetunto oli paskana. eikä asiaa auttanut vaikka hän sanoi rakastavansa minua en enää jaksanut uskoa miksi uskoisin kun ei saanut edes koskea...
Kunnes eräänä päivänä uudessa työpaikassani tapasin tytön joka kävi joka päivänä kaupassa jossa olin töissä ostoksilla tuli juttelemaan minun kanssani flirttaili ja sai minun itsetuntoa nousemaan tunsin pitkästä aikaa että joku haluaa todella tutustua muhun että en voi olla niin vastenmielinen kuin luulin.
Eräänä päivänä hän sitten kysyi numeroani ja annoin selitin tilanteeni hän ymmärsi ja sanoi että minun ei kuuluisi kärsiä niin. joten otin eron ja nyt olemme olleet yhdessä yli 2vuotta ja seksi luistaa vieläkin useita kertoja viikossa. ja paljon enemmän rakkautta kaikessa.
Nyt saan kuulla olevani komea seksikäs jne...kaikkea mitä halusin entisessäkin suhteessa kuulla nyt olen onnellinen.
Joskus vaan kannattaa päästää irti. on seksi kuitenkin sen verran tärkeä asia suhteessa se erottaa parisuhteen ystävyyssuhteesta.
Mutta onnea sun elämääsi.
Seksi on kahden kauppa. Jos joku menee pieleen omasta mielestä asiasta kannaattaa keskustella se kumppanin kanssa. Kukaan ei ole ajatustenlukija!
Joku viisas kerran sanoi että kun seksi luistaa se on 10% suhteesta kun tökkii se on 90% suhteesta. Itekkin huomannut ja muitten kanssa jutustellessa tullut samaa tulokseen.