Varmaan kysytty monta kertaa, mutta kysynpä silti vielä uudestaan :)
Lähtötilanne on tämä: miehen kanssa ollaan vähän päälle parikymppisiä, on melkein oma asunto (appiukon, joten teoriassa ollaan vuokralla, käytännössä asunto on oma), on auto, on työtä kummallakin ja kummallakin opiskelupaikka. Säästöjäkin on jonkun verran.
Itelläni on armoton vauvakuume ja asiaa pahentaa lähipiiriin vastikään syntynyt pieni tyttö. Haluaisin ehdottomasti myös tehdä ensimmäisen lapsen mahdollisimman nuorena. Mies on positiivisella mielellä mukana, mutta ainoa asia, joka tässä askarruttaa, on tuo opiskelu.
Mies valmistuu 1-1,5 vuoden päästä viimeistään, itselläni edessä on noin 3 vuotta, poissaolevana voin olla korkeintaan vuoden. Tunteet on siinä mielessä ristiriidassa, että haluan vauvan (nyt heti) ja koen olevani valmis lapsen tuloon, mutta samalla haluan ehdottomasti valmistua. Miten tämä siis onnistuu käytännössä? Miten muilla on onnistunut vai onko onnistunut? Jaksaako pienen vauvan kanssa päntätä niitä koulukirjoja, edes pari kurssia läpi per jakso? Entäpä miten arvelette koulun suhtautuvat tällaiseen "lusmuiluun"? Vai onko se joko tai? Tällä hetkellä takaraivo sanoo, että kyllä mä jaksan vaikka päälläni seisten, mutta tiedän sen todellisuuden olevan sitten ihan muuta. Tietysti voisin tuon vuoden olla vauvan kanssa ja pistää sen sitten hoitoon, mutta lastentarhassa työskennelleenä tiedän, miten raskasta se voi olla 1-vuotiaalle sekä lapsen vanhemmille. Alaston ja karu totuus pöytään, voiko kummastakin selvitä kunnialla? Ja jos voi, niin miten?
Lähtötilanne on tämä: miehen kanssa ollaan vähän päälle parikymppisiä, on melkein oma asunto (appiukon, joten teoriassa ollaan vuokralla, käytännössä asunto on oma), on auto, on työtä kummallakin ja kummallakin opiskelupaikka. Säästöjäkin on jonkun verran.
Itelläni on armoton vauvakuume ja asiaa pahentaa lähipiiriin vastikään syntynyt pieni tyttö. Haluaisin ehdottomasti myös tehdä ensimmäisen lapsen mahdollisimman nuorena. Mies on positiivisella mielellä mukana, mutta ainoa asia, joka tässä askarruttaa, on tuo opiskelu.
Mies valmistuu 1-1,5 vuoden päästä viimeistään, itselläni edessä on noin 3 vuotta, poissaolevana voin olla korkeintaan vuoden. Tunteet on siinä mielessä ristiriidassa, että haluan vauvan (nyt heti) ja koen olevani valmis lapsen tuloon, mutta samalla haluan ehdottomasti valmistua. Miten tämä siis onnistuu käytännössä? Miten muilla on onnistunut vai onko onnistunut? Jaksaako pienen vauvan kanssa päntätä niitä koulukirjoja, edes pari kurssia läpi per jakso? Entäpä miten arvelette koulun suhtautuvat tällaiseen "lusmuiluun"? Vai onko se joko tai? Tällä hetkellä takaraivo sanoo, että kyllä mä jaksan vaikka päälläni seisten, mutta tiedän sen todellisuuden olevan sitten ihan muuta. Tietysti voisin tuon vuoden olla vauvan kanssa ja pistää sen sitten hoitoon, mutta lastentarhassa työskennelleenä tiedän, miten raskasta se voi olla 1-vuotiaalle sekä lapsen vanhemmille. Alaston ja karu totuus pöytään, voiko kummastakin selvitä kunnialla? Ja jos voi, niin miten?
Vastaukset 6
Vanhimmat
Oli vaan pakko kirjoittaa, koska minulla on lähes tismalleen sama tilanne. Poikkeavaa on se, että mieheni on töissä mutta on hakemassa opiskelemaan, mikä taas tietää sitä että hänellä on valmistumiseen vielä rutkasti aikaa. Itsellä valmistumiseen on juuri tuo sama 3 vuotta jäljellä, enkä millään jaksaisi odottaa tuota aikaa. Minulla on kanssa aivan hirveä vauvakuume =)
Olen myös painiskellut samojen kysymysten kanssa; miten rahat riittävät? Entä kuinka oma jaksaminen? Miten opiskeluiden käy? Entä tulevan ammatin?
Hankalia juttuja...
Kirjoittele jos haluat jakaa ajatuksia "kohtalotoverin" kanssa.. Tai kerro ainakin, mihin tulokseen olet tullut..
Tämä vastaus menee ehkä hieman asian vierestä, mutta halusin silti kommentoida.
Itse en ole enää opiskelija - odotimme mieheni kanssa esikoisen "hankkimista" niin kauan, että saimme opiskelut opiskeltua, vakinaiset työpaikat hankittua, ja muutoinkin kaikki puitteet kuntoon. Sitten kävikin niin, että lasta ei alkanutkaan kuulua. Nyt on lapsettomuustutkimuksien ja -hoitojen jälkeen onneksi vauva tulossa, mutta aina se lasten "hankkiminen" ei käy ihan helposti, ja näin jälkikäteen itseäni hieman kaduttaa, kun emme tulleet aikaisemmin yrittäneeksi.
Jokainen tietysti itse ratkaisee, missä elämäntilanteessa vauva saa tulla, jos on tullakseen, mutta aina ei elämä siis mene niinkuin on suunnitellut.
tulossa syksyllä ja opiskelut on kesken (suunnitelmien mukaan pitäis kahdessa vuodessa valmistua). Itse aion kyllä opiskella vauvan kanssa koko ajan ja olen jopa ajatellut valmistua normiajassa. En pidä sitä mitenkään mahdottomana yhtälönä, kunhan sitten osaa löysätä muista hommista siksi aikaa. Aina ne opisnnot sen verran joustaa, et jos ei homma onnistu, niin sitten suunnitellaan muuta. Ja mulla tää vauva on muuten kolmas.
Ensimmäinen lapsemme oli ns. suunnittelematon, mies opiskeli toisella paikkakunnalla vielä kaksi vuotta hänen syntymänsö jälkeen, mutta opintoihin kuuluvat harjoittelut ja lopputyöt hän sai järjestymään kotipaikkakunnalla. Itselläni oli opinnot vasta aluillaan, ja sitten keskeytinkin ne kokonaan, teimme päätöksen, että mies ensin lukee loppuun.Käytännössä isä ja lapsi eivät oikein tutustuneet alkuaikoina, koska näkivät toisiaan vain joka toinen viikonloppu.
Aloitin opinnot uudestaan, kun lapsi oli kahden, sitten syntyikin toinen, jonka vuoksi tuli taas taukoa. Nyt on kolmas syntymässä, ja omista opinnoistani on noin vuosi jäljellä, palaan opintojen pariin sitten kun siltä tuntuu.
Lasten hoitojen kanssa ei ole ollut suurempia ongelmia. Tokihan se aamukierros ottaa aikaa, kun emme saaneet samaan paikkaan lapsia. Lapset kuitenkin viihtyvät.
Välillä on rahat olleet tiukalla, on ollut työttömyyttä yms, mutta kaikesta on selvitty. Talonrakennusta on siirretty, mutta muusta emme oikeastaan ole joutuneet luopumaan. Kun mieheni oli työttömänä, sain itse tehdä keikkaa oikeastaan niin paljon kuin halusin, samalla sai vielä sitä minimivanhempainrahaa.
Jälkeenpäin ajatellen ihan hyvin ovat asiat järjestyneet, koulu on hyvin ymmärtäväinen ja joustava aikatauluissaan, joten miehen matkatyö ja lasten sairastelukaudetkin ovat hyvin järjestyneet. Jos joskus on ollut tosi hoppua ja stressiä, ovat appivanhemmat auttaneet...
Tässä oli jotain ajatuksia siitä, että asiat järjestyvät kyllä...Toivottavasti ei ollut liian sekavaa tekstiä!
En tiedä saako täällä linkittää, mutta aiheesta on käyty tässä vähän keskustelua:
http://www.vauva-lehti.fi/keskustele/tm.asp?m=4406647&p=1&tmode=1&smode=1
Mulla on sama tilanne, että vauva on suunnitelmissa, mutta opiskelut molemmilla kesken (miehellä n.1v, mulla noin 3v).
Varmaan paljon vauvasta riippuu, voiko opiskella samaan aikaan esim. tenttimällä. Jotkut ovat kai jopa kirjoittaneet gradua äitiyslomilla.
Itse olen ajatellut, että jos vauva on "helppo" tapaus, opiskelen sen mitä voin. Eihän koskaan voi kuitenkaan tietää mitä ongelmia voi tulla vastaan, joten on siihenkin varauduttava, että opiskelut viivästyvät pahastikin.
Vakavan sairastelun jälkeen ainakin itse tulin siihen tulokseen, että elämää voi yrittää suunnitella, mutta jos haaveitaan vaan siirtää, kun ajattelee asioita vaan järkevästi, voi olla että ne jäävät toteutumatta...
itselleni oma lapsi ja sen syntymä on kuitenkin merkittävimpiä ihmisyyden kokemuksia, josta en halua jäädä paitsi.
Kun ei ole kokemusta omasta lapsesta tai raskaudesta vielä, niin en toki pysty sillä tavoin vakuuttavasti kommentoimaan. Muiden kertomuksista vaan olen ymmärtänyt, että jotkut ovat jo raskauden alussa hyvin väsyneitä.. ja loppuvaiheessa hirveän hajamielisiä tulevaa koitosta odottaessaan, eikä ne opiskelut odotusaikana edisty halutulla tavalla välttämättä. Ja sitten kun lapsi tulee, on elämä aikamoista sumua varmaan ainakin puoli vuotta. Ajatukset ei monellakaan irtoa mihinkään muuhun kuin vauvaan.
Ajattelen nyt sitä, että se tauko opiskeluista tulee venymään varmasti pidemmäksi kuin itse arvaakaan. Ja tietysti siinä menee asiat uuteen järjestykseen, eikä se opiskelu välttämättä tunnukaan enää niin tärkeältä. Kaikkea tällaista on vaikea suunnitella etukäteen - kaipa tuohon hommaan lähdetään mukaan parhaiten sillä periaatteella, että kaikenlaista voi tulla vastaan, eikä suunnitelmien kaatumisesta heti masennuta. Opiskelemaan kannattaa tietysti kirjautua heti sen vuoden tauon jälkeen, ja yrittää tehdä joitakin yksittäisiä kursseja eteenpäin. Riippuu koulusta ja alasta, mikä on mahdollista. Jos ei onnistu, hakee lisää lykkäystä, jos vain mahdollista. Ahkeralta ja tehokkaalta ihmiseltä onnistuu varmasti kaikki (onhan kaikilla varmasti hyviä esimerkkejä tiedossa), mutta harvat meistä ovat semmoisia...