Odotan nyt ensimmäistäni(kuinka yllättävää tähän ikään nähden). Nyt on menossa rv 16. Kysyisin vain sitä, että koska tunsitte ensimmäiset liikkeet?? Tiedän etten varmaan tunne niitä vielä viikkoihin, mutta olis kiva kuulla kokemuksia. Millaisia liikkeet olivat? Kuplimista? Hipaisuja?
koska koska!!??
minä vaan..86
3755
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Itse tunsin liikkeet ensimmäisen kerran viikolla 19. Tunne oli jännä - lähinnä sellaista kuplintaa tai poreilua.. Siitä ne tuntemukset sitten pikkuhiljaa muuttuivat voimakkaammiksi. Nyt on menossa viikko 36 ja potkut ovat muuttuneet lähinnä sellaiseksi myllerrykseksi - kohdussa alkanee olla jo aika ahdasta.
Odotan ensimmäistä lasta ja kuplimisia alkoi tuntua varmaan jo vkolla 14-15 tai aiemmin, mutten tajunnut niitä vielä vauvan liikkeiksi ennen kuin serkku vkolla 16 kertoi, että sellaisia ne liikkeet on.
Selviä potkuja alkoi tuntua vkolla 17-18, jolloin myös lapsen isä tunsi potkut selvästi. Nyt olen vkolla 20 6 ja vauva potkuttelee jo säännöllisesti yötä päivää, aloitti viime yönä 5:n aikaan ja jatkoi samaa rataa puolille päivin, nyt on vähän kai nukkumassa, mutta iltaa kohti yleensä yltyy.
tuntua RV 16 shamppanjakuplia vatsassa. Vähän kuin joku kutittaisi masun seinää sisältä päin, ja teki mieli raapia, mutta eihän sitä voi :-) Vähitellen kuplat muuttui isommiksi ja RV 18 tienoilla oli jo selkeitä pieniä potkaisuja, jotka mieheni tunsi kädellään. RV 19 olivat jo niin selkeitä, että näki silmin kun vatsa tärähteli hienoisesti.