Apua! En tiedä, mihin keskusteluun tämä kuuluu, mutta laitoin tänne. Mussa oli eilen aamulla sellanen pieni punkki. Ja tiedän, toimin typerästi, mutta otin sen vaan pinseteillä pois enkä kierittäny yhtään kuten olis pitäny. Olen nyt aika varma että ihoni sisällä on punkin pää tai jalkoja. Onko muuten mahdollista, että punkki oksenti niitä bakteereja kun pesin kädet? En ollut vielä huomannut sitä. Punkki oli siis kahden sormeni välissä. Pistoskohdassa on vieläkin pieni, haaleanpunainen patti. Pitäisikö sen olla jo lähtenyt? Kuinka suuri riski mulla on sairastua johonkin tautiin tai saada tulehdus?
Punkki
Kaura
3608
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
mielipiteeni on se, että punkkivaaraa liioitellaan. Punkkeja on ollut jo esi-isiemme aikana. Jos jokainen punkin purema olisi vaarallinen, ihmis- ja eläinkunta olisi huomattavasti kapeampi.
Ymmärtääkseni vain yksi punkkilajike levittää borreloosia (kirjoitusmuoto?).
Minä ja eläimeni joudumme paljon tekemisiin punkkejen kanssa, silti olemme ja elämme vielä terveinä ja iloisina.
Poistan kaikki punkit sormin pyöräyttämällä. Mielestäni se on helpoin keino saada koko punkki pois.
Paniikki hälveni huomattavasti, mut taidan silti mainita äitille. onko hirveesti vaaraa, jos punkilta jää pää sisään? Onko se pakko jotenkin ottaa pois tai tehdä jotain muuta? En mielelläni tekis mitään, kun en oo varma onko ihon alla mitään.
olen sitä mieltä,että vaaraa ei suinkaan liioitella.
On toki ollut punkkeja iät ajat,vaan eivät ole siinä määrin levittäneet tätä h...tin tautia.
Niin, itse olen uudelleen joutunut kouluttautumaan sairauteni takia, nyttemmin siirtymään työkyv.eläkkeelle, elän loppuikäni näiden särkyjen, huimauksen, unettomuuden, eriasteisten neurologisten häiriöiden, tulehduksien ym.kanssa.
Mutta, toki jokaisella saa olla omat mielipiteet.
Voisit kurkata vaikkapa punkki.net sivuille tai reumasivuille, tietämyksesi punkeista ja bor. lev. ei ole ihan ajantasalla.
Ei toki mitään hysteriaa, muttei myöskään aliarvioimista.